Hyppää sisältöön

Unelmiemme retkeilyauto – Challenger X250

Saara ja Meri Aalto tekivät suuren elämänmuutoksen ja päättivät lähteä kiertämään Eurooppaa uudella retkeilyautollaan. Lue blogista, miten retkeilyautoksi valikoitui sattumien kautta juuri Challenger X250, ja miksi se on unelmiemme retkeilyauto etätöitä tehdessämme, kun mukana kulkee myös piano!
|
Kuvat: Saara Aalto, Meri Aalto

Ensimmäistä retkeilyautoa etsimässä

Kun keväällä 2023 päätimme hyvinkin spontaanisti vaimoni Merin kanssa, että meistä tulee karavaanareita, emme oikeastaan tienneet matkailuautoilusta tai itse ajoneuvoista yhtään mitään. Vaihtoehtoja netissä selatessa, nousi esiin monenlaisia termejä: retkeilyauto, matkailuauto, integroitu, puoli-integroitu… Kokoja ja malleja oli joka lähtöön ja koko aihe tuntui hieman hämmentävältä – melkeinkä pelottavalta. Minkälaisen ajoneuvon kanssa kaksi täysin kokematonta naista uskaltaisi lähteä kiertämään Eurooppaa?

Ensimmäinen askel oli, että päätimme vakoilla muita kaltaisiamme ja ikäisiämme karavaanareita somessa. Kriteerimme näin alkuun olivat seuraavat:

  • pieni koko
  • työpöytä
  • toimiva keittiö
  • vessa + suihku
  • kodikas sänky 

Pienen koon ollessa meille tärkeä ominaisuus, malliksi valikoitui retkeilyauto, jotka ovat matkailuautoja kompaktimpeja.

Sunlightin Cliff -malli oli ensimmäinen autovalintamme, pieni ja kätevä retkeilyauto. Niin suloinen ja kodikas, ja varmasti täydellinen niille, jotka eivät tarvitse paljoa liikkumatilaa auton sisällä.

Aika nopeasti löysimme somesta Sunlightin Cliff 600 -mallisen pienen retkeilyauton, jota kehuttiin ja joka näytti kodikkaalta. Auto näytti myös tarpeeksi pieneltä Euroopan kapeita kujia ajatellen. Innostuimme, varasimme tapaamisen Hyvinkään Best Caravan -liikkeeseen ja päätimme mennä katsomaan tulevaa autoamme (tai niinhän me luulimme).

Minkä kokoinen auto on sopiva?

Todellisuus iski nopeasti vasten kasvoja, kun saavuimme Hyvinkään liikkeeseen. Olihan auto kodikas ja suloinen, mutta hyvin pieni. Liikkumatilaa ei juurikaan ollut ja pöytätilaa oli hyvin vähän. Aloimme epäröimään, että olisiko se sittenkään meidän etätyötarpeisiimme tarpeeksi tilava. 

Lähdimme liikkeestä sopimuspapereiden kanssa, ajoimme läheiselle parkkipaikalle fiilistelemään uutta autoamme, mutta tunsimme, miten epävarmuus hiipi kehoomme.

Kerroimme huolistamme ja meille esiteltiin toinen hyvin erilainen vaihtoehto: Challenger -merkkinen matkailuauto, josta olimme heti vaikuttuneita. Matkailuauton keskellä oli tilava olohuone, jossa oli pöytä ja sohvat. Autosta löytyi kätevä keittiö ja katosta laskeutuva sänky sekä paljon liikkumatilaa. Tässähän voisi todella asua ja järjestää vaikka juhlat!

Ihastuimme Challengerin matkailuautoon, josta löytyi paljon oleskelutilaa, iso vaatekaappi ja kylpyhuone. Tämä olisi täydellinen vaihtoehto, jos olisimme olleet valmiita yli 7m matkailuautoon.

Challengerin auto oli kuitenkin matkailuauto ja yli 7m pitkä sekä leveämpi kuin retkeilyauto. Meri oli huolissaan auton koosta ja lohdutti minua, että ehkä voimme myöhemmin palata tähän autoon, kunhan olemme ensin harjoitelleet pienemmällä.

Nielin pettymykseni ja kirjoitimme sopimuksen Sunlight 600 -autosta, joka tulisi meille parin viikon päästä. Lähdimme liikkeestä sopimuspapereiden kanssa ja ajoimme läheiselle parkkipaikalle fiilistelemään uutta autoamme, mutta tunsimme, miten epävarmuus hiipi kehoomme. Niin ihana kuin auto olikin, olimmeko tehneet meille väärän valinnan?

Challenger X150 – retkeilyauton ja matkailuauton yhdistelmä

Seuraavana päivänä emme olleet saaneet Challenger-matkailuautoa pois mielestämme. Koska meille oman fiiliksen kuunteleminen on hyvin tärkeä arvo, tiesimme, että oli aika tehdä asialle jotain.

Aloimme googlettelemaan lisätietoja Challengerin matkailuautoista ja uskokaa tai älkää, Challenger oli juuri julkaissut pienemmän version tuosta näkemästämme mallista. Malli oli retkeilyauton ja matkailuauton yhdistelmä: Challenger X150. Siinä voisi olla unelmiemme retkeilyauto! 

Challenger X150 vaikutti meille täydelliseltä retkeilyautolta. Pituutta vain 6m ja sisällä kaikki tarpeellinen. Tämä on tilaihme!

Best Caravanin hyvän palvelun ansiosta saimme vaihdettua autotilauksemme tähän upouuteen Challenger X150 -malliin, joka vaikutti meille täydelliseltä retkeilyautolta!

Retkeilyauton pohja oli lähes samanlainen kuin isompien matkailuautojen: olohuone sohvilla ja ruokapöydällä, kätevä keittiö, vessa sekä suihku ja katosta laskeutuva sänky. Mutta pituus oli vain 6m! Vaikka pituutta oli 1,5m vähemmän, ja sen myötä vessa ja suihku olivat huomattavasti pienemmät, se ei meitä haitannut.

Auto vaikutti täydelliseltä ja täytti kaikki silloiset kriteerimme – sen löytäminen tuntui kohtalolta. Best Caravanin hyvän palvelun ansiosta saimme vaihdettua autotilauksemme tähän upouuteen Challenger X150 -malliin, joka saapuisi meille tehtaalta vielä ennen kesää.

Kuinka paljon säilytystilaa on tarpeeksi retkeilyautossa?

Kohtalo puuttui peliin taas kerran ja uusi retkeilyautomme ei ehtinytkään saapua meille ennen kesää. Meidän oli tarkoitus harjoitella autolla reissaamista kesän aikana Suomessa, ennen kuin matka Eurooppaan alkaisi. Tämä oli pieni takapakki meidän vielä alkamattomassa karavaanarielämässämme. Jotta saisimme kesän aikana hieman tutustua tulevaan autoomme, päätimme vuokrata sen meille testikäyttöön viikon ajaksi heinäkuussa.

Aloimme pohtia, miten saisimme retkeilyautoon mahtumaan meille tarvittavan määrän vaatteita ja tavaroita… ja minne minun pianoni mahtuisi!

Challenger X150 oli todellakin täydellinen pienelle kesäreissullemme. Juuri sopivasti oleskelutilaa, suihkussa riitti lämmintä vettä jopa neljään suihkukertaan ja autossa oli tilaa järjestää jopa pienet illanistujaiset ystävien kanssa.

Challenger X150-retkeilyautossa mahduimme järjestämään jopa illanistujaiset ystävillemme. Me todella nautimme kesäreissustamme tässä autossa! Mutta tajusimme myös, että pidemmälle reissulle ei tämän auton säilytystila meille riittäisi. Mihin laitettaisiin kuukausien vaatteet ja mukaan otettava piano?

Huomasimme käytössä kuitenkin yhden haasteen: Challenger X150 on hyvin kompakti kooltaan, minkä takia säilytystilaa on ymmärrettävästi vähän. Tiesimme, että vaikka retkeilyautoilu vaatii minimalistista elämäntyyliä, se ei tulisi olemaan meidän vahvuutemme. Aloimme pohtia, minne saisimme mahtumaan meille tarvittavan määrän vaatteita ja tavaroita. Ja minne minun pianoni mahtuisi? Ilman sitä, en voisi tehdä etätöitä. 

Emme ehkä olleetkaan miettineet kriteereitämme tarpeeksi pitkälle. Auto oli kuitenkin jo tulossa tehtaalta. Kunpa siinä vain olisi jonkinlainen peräkontti tai lisäsäilytystila… Koska epätodennäköisilläkin unelmilla on tapana toteutua – me uskomme niin – pistimme toiveemme säilytystilasta ilmoille ja luotimme, että asia kyllä järjestyy jotenkin.

Unelmiemme retkeilyauto – Best Caravan löysi meille sen oikean 

Ja niin se päivä koitti – unelmiemme retkeilyauto Challenger X150 vihdoin saapui tehtaalta Suomeen. Saimme kohtalokkaan ja elämää mullistavan puhelinsoiton Best Caravanilta, jossa meille kerrottiin, että tehtaalta oli saapunut meille tarkoitettu auto ja lisäksi Challengerin upouusi X250 -malli. Challenger X250 on hieman pidempi kuin X150, sillä siinä oli iso säilytystila ja vaatekaappi auton takaosassa. Juuri ne asiat joita kaipasimme! Meille tarjottiin vaihtoehdoksi tätä mallia ja päätös oli helppo.

Unelmiemme retkeilyauto – Challenger X250 on meidän perheelle täydellinen! Oleskelutilaa riittää ja Lilli-koiramme on löytänyt autosta lempipaikkansa. Sänky laskeutuu katosta, joten se ei vie tilaa päivällä.

Säilytystilan puute löysi ratkaisunsa ihmeellisellä tavalla ja olemme vieläkin ihmeissämme, miten unelmiemme retkeilyauto ilmestyi elämäämme toiveidemme mukaisesti.

Unelmiemme retkeilyauto – Challenger X250

Retkeilyauton takaosassa on tilava vaatekaappi, johon mahtuu kaikki meidän vaatteet. Sen alapuolella on iso säilytyskontti, johon mahtuu terassituolit, pöytä, vesikanisterit ja jopa se kannettava piano.

Meille tärkeää oli auton koko. Se ei saanut olla liian iso, niin että ajaminen ja parkkeeraaminen pienillä teillä ei vaikeutuisi. Challenger X250 onkin vain isohkon pakettiauton kokoinen, eikä meidän ole ikinä ollut hankaluutta löytää sille parkkipaikkaa.

Keittiöstä löytyy kaikki tarpeellinen, kaappitilaa on runsaasti, jääkappi on iso ja sisältää pakastelokeron. Keittiön vieressä on myös iso säilytystila, jonka yläosa on suunniteltu vaatteille ja alaosa kaikelle muulle mukaan otettavalle. Reissuillamme on mukana niin terassikalusteet kuin kosketinsoitinkin.

Vaikka halusimme auton olevan kompakti, emme halunneet tinkiä tilasta ja mukavuuksista. Challenger X250 retkeilyautossa on juuri sopivan kokoinen oleskelutila: kaksi sohvaa vastakkain ja välissä iso pöytä, jota voi liikutella eri asentoihin ja korkeuksiin. Liikkumatilaa jää tarpeeksi niin meille kuin meidän Lilli-koirallemmekin. Katosta laskeutuva sänky on nerokas; se ei vie tilaa päivällä, ja illalla retkeilyauto muuttuu todella kotoisaksi makuuhuoneeksi ostamiemme pellavalakanoiden ja tunnelmavalaistuksen ansiosta.

Keittiössä on kaksi kaasuliettä, jääkaappi, runsaasti kaappitilaa sekä tilaa jopa blenderille ja vedenkeittimelle. Vessa on tilava ja siitä saa muokattua myös suihkun. Ja se säilytystila! Auton takaosassa on tilava vaatekaappi, johon mahtuu kaikki meidän vaatteemme. Vaatekaapin alapuolella on iso säilytyskontti, johon mahtuu niin terassituolit, pöytä, vesikanisterit kuin myös se kannettava piano.

Autossa mahtuu työskentelemään hienosti! Sähköä tulee aurinkopaneeleista ja invertterin ansiosta voimme käyttää sähköä tietokoneisiin vaikka puskaparkissa. Kun mukana on reissunetti, onnistuu live-laulutuntien pito vaikka tien päältä.

Best Caravan asensi autoomme aurinkopaneelit ja invertterin, mikä tarkoittaa, että meillä on sähköpistokkeet käytössämme koko ajan, myös puskaparkissa ollessamme. Voiko kätevämpää olla?

Suomesta otimme mukaamme modeemin ja ostimme siihen tarpeisiimme soveltuvan reissunetin, jotta voimme hoitaa töitämme mistä vaan. Onneksi monilla leirintäalueilla on myös käytössä hyvä wi-fi. Challenger X250 todella täyttää kaikki kriteerimme täydellisestä retkeilyautosta, ja on loppujen lopuksi jopa paljon parempi kuin olisimme osanneet kuvitella.

Kun syksyllä Suomessa oli jo loskaa ja pimeyttä, me ajelimme läpi Euroopan. Tässä olemme Saksassa, missä oli vielä syksyn viimeiset hellepäivät.

Onnistunut ensimmäinen retkeilyautoreissu

Ensimmäinen Euroopan reissumme uudessa matkakodissamme lokakuussa 2023 sujui hienosti – ei teknisiä ongelmia, ei vaaroja, eikä mokia. Vessan tyhjennys ja veden täyttö onnistuivat helposti. Sähköt ja netti toimivat joka paikassa. Pienessä tilassa eläminen vaatii aina totuttelua, mutta ihanaa on, kun voi milloin vaan hypätä ulos tekemään pitkiä kävelyreissuja uudessa ympäristössä.

Tässä kuva suoraan parkkipaikalta Como-järven rannalta, jossa vietimme 3 yötä. Tällaiset aamupalamaisemat olivat kyllä unohtumattomat.

Syksyn reissumme kohokohta oli palata Italian Como-järvelle muistelemaan kesäisiä häitämme tuon upean järven rannalla. Vietimme kolme yötä parkkipaikalla, josta oli maailman hienoimmat näkymät. Kävimme pesulla Como-järvessä ja katoimme aamupalan viereisen puiston penkille. Kyllä elämä on seikkailu!

Terkuin,
Saara ja Meri

_____________

Voit seurata Saaran ja Merin retkeilyautoelämää sekä muita seikkailuja Instagramista @saaraaalto ja @iammeriaalto.

Lue myös miten Saara ja Meri Aalto päätyivät vaihtamaan viihdemaailman retkeilyautoon. Jos sinuakin inspiroi elämä tien päällä, selvitä onko sinulle sopiva matkakoti retkeilyauto vai matkailuauto.

Päivitetty: 13.6.2024