Hyppää sisältöön

Kesä vaunuillen ja veneillen Suomessa, talvi matkailuautossa etelän auringossa

”Täältä ei osteta edes muoviämpäriä”, lupasi Timo Södergård lähtiessään Turun karavaanimessuille 2023. Lupaus ei ihan pitänyt, sillä Södergårdit lähtivät messuilta leasing-matkailuauton haltijoina. Leasingin ja vuokrauksen yhdistelmä oli kuin Södergårdeille räätälöity. Kesä kuluu veneillen ja vaunuillen kauniissa Suomessa ja syksyllä uusi matkailuauto vie heidät muuttolintujen lailla Espanjaan.
|
Kuvat: Timo Södergård

Kipinä matkailuautoiluun syttyi jo 90-luvulla

Timon karavaanikipinä lähti itämään jo 1990-luvulla, jolloin perhe teki matkan asuntovaunulla Keski-Eurooppaan. Matka alkoi ajamalla oma auto sen ajan maailman suurimpaan ja nopeimpaan autolauttaan, Finnjetiin ja laiva vei auton ja perheen pikavauhtia Saksan Travemündeen. Sieltä Södergårdit vuokrasivat asuntovaunun. Mukana oli vanhempien lisäksi kolme lasta. Saksan lisäksi perhe pistäytyi myös Hollannin puolella Amsterdamissa. Silloin liikenne oli paljon vähäisempää kuin tänä päivänä, kun nykyään matkaa välillä hidastavat ruuhkat ja kilometrien rekkajonot. Siihen aikaan ei navigaattoreita eikä kännykän karttasovelluksia tunnettu, vaan suunnistaminen tapahtui paperikartoilla ja matkailukatologeilla. Aina kuitenkin päästiin kohteeseen, vaikka välillä koettiin jännittäviäkin hetkiä. He yöpyivät leirintäalueilla, joiden löytyminen ei ollut aina helppoa. Kun asuntovaunu oli luovutettu Saksassa vuokraajalle, loppumatka ajettiin Ruotsin kautta kotiin.

Karavaanikipinä sai rauhassa kyteä vuoteen 2019 saakka. Silloin Södergårdit hankkivat asuntovaunun, jota pidettiin pääosin kausipaikalla. Asuntovaunu kausipaikalla on kuin liikkuva kesämökki ilman mökkiremonttien murheita. Perhe teki asuntovaunun kanssa myös muutamia matkoja Suomessa. Heillä on ollut jo 20 vuotta iso matkavene, jolla on tehty kesäisin reissuja kotikaupunki Vaasasta Turun ja Ahvenanmaan saaristoon, Ruotsin Korkealle rannikolle ja jopa Tukholmaan saakka. Vene ja asuntovaunu ovat riittäneet vapaa-ajan puitteiksi.

Eläkkeelle päästyään Södergårdit vuokrasivat kolmeksi kuukaudeksi Espanjan Costa del Solilta huvilan vuonna 2022. Matka sinne taittui omalla autolla, kun koirakin piti saada mukaan. Perheen lapset kävivät tervehtimässä vanhempiaan tällä huvilalla. Kevät oli varsin kylmä, joten lämmitys nosti yllättäen kustannuksia. Espanjan kokemus oli kuitenkin sen verran myönteinen, että haaveeksi jäi uusia reissu toisenkin kerran.

Kiinnostus leasing ja vuokraus yhdistelmään heräsi heti

Södergårdit menivät matkailuautomessuille Turkuun ihan uteliaisuuttaan. Aikansa messuilla ihmeteltyään Södergårdit menivät Best Caravanin osastolle. Siellä he tapasivat muutamia YouTube-videoista tuttuja ihmisiä ja pääsivät jututtamaan heitä. Innostus alkoi tarttua.

Liisaus sen sijaan on riskitön vaihtoehto ja kun sen yhdistää kuukausimaksua alentavaan vuokraukseen, vaikutti tämä konsepti kuin heille räätälöidyltä.

Best Caravanin myyjä esitteli ihan uutta konseptia: leasingin ja vuokrauksen yhdistelmää. Siinä asiakas liisaa matkailuauton vuodeksi ja antaa sen kesäkaudeksi jopa 9 viikoksi Best Caravanin vuokrauspalveluun. Vuokra-ajan voi valita 4-9 viikon väliltä ja jokainen vuokraviikko pienentää kuukausimaksua. Best Caravan ottaa vuokrauksesta riskin itselleen. Timo ajatteli, että oma matkavene ja asuntovaunu riittää, lisää omistettavaa ja huolta ei tarvita. Liisaus sen sijaan on riskitön vaihtoehto ja kun sen yhdistää kuukausimaksua alentavaan vuokraukseen, vaikutti tämä konsepti kuin heille räätälöidyltä. Jäähän liisauksessa huolesta pois ajoneuvon huoltaminen, korjaukset ja lopulta sen vaihto tai myyminen.

Kesän Södergårdit viettivät pääasiassa matkailuvaunun kanssa kausipaikalla.

Koska Suomen kesä on kaunis ja pariskunta viihtyy kausipaikallaan asuntovaunussa ja veneillen pitkin Pohjanlahtea, tuntui auton luovuttaminen kesäviikoiksi vuokrattavaksi hyvältä idealta. Talvehtiminen Espanjassa sopi tähän kuvioon täydellisesti.

Matkailuautoksi valikoitui tuliterä Mersun alustalle rakennettu Rapido M96. Siinä on paljon tilaa asua ja myös säilytystilasta ei tule puutetta. Skootterikin mahtuu hyvin auton takatalliin. Autoon hankittiin myös tilava etuteltta, joka tuo paljon lisää asuintilaa. Liisaussopimus tehtiin saman tien, mutta lupauksen mukaan yhtään muoviämpäriä ei kuitenkaan ostettu messuilta. Iso auto vaatii kuorma-autokortin, joten ajovastuu jää Timon vastuulle. Kun matkalla ei ole kiire minnekään, ajokaan ei rasita.

Talveksi matkailuautolla kohti Espanjaa

Kun matkailuauto palautui vuokrakäytöstä Södergårdien käyttöön elokuun puolessa välissä, alkoi auton varustelu etelänmatkaa varten. Mukaan lähtevällä uudella skootterilla on tarkoitus tutustua alueen ympäristöön ja tehdä myös kauppareissut. Paikka on jo varattu Cabopinosta, Fuengirolan ja Marbellan välimaastosta kahdeksi kuukaudeksi. Sen jälkeen suunnitelmat ovat vielä auki. Tarkoitus on viipyä Espanjassa ainakin kolme kuukautta, mahdollisesti koko talvi.

Menomatkaan on varattu kaksi viikkoa kiireetöntä matkustamisaikaa. Heillä on tarkoitus ajella pieniä teitä pitkin ja ajaa Normandian kautta perille. Matka ja uudet maisemat ovat oma elämyksensä. Kun on omien aikataulujen ja reittien herra, kello ei stressaa ja reittiä voi muuttaa, vaikka hetken päähänpistosta.

Matkailuautolla on tarkoitus ajaa Espanjaan rauhassa, myös matkasta nauttien.

Matkailuautoilussa sosiaalisuus ja ruuanlaitto ovat tärkeitä

Karavaanarit ovat kuin yhtä suurta perhettä. Uusia tuttavuuksia syntyy ja yhdessä on aina mukavampaa. Södergårdit kävivät SF-Caravan Rutusakki ry:n kesäkokouksessa elokuussa ja tutustuivat muihin ihmisiin, jotka myös suuntaavat kohti Espanjaa. Heiltä Södergårdit saivat kullanarvoisia vinkkejä. Osan heistä he tapaavat sitten samalla leirintäalueella – ja jutut jatkuvat.

Matkalla ja perillä eri yöpymispaikoissa tapaa erimaalaisia ihmisiä, joilla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana. Joistakin tulee jopa ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä myöhemminkin.

Rapidon keittiö on tunnettu hyvästä varustustasostaan. Södergårdien on tarkoitus pääosin kokata itse ruokansa paikallisista raaka-aineista auton keittiötä ja omaa matkagrilliä hyödyntäen. Paikalliset reseptit ja raaka-aineet ovat osa matkan viehätystä. Matkalla tutustuu yllättäviinkin makuihin. Leirintäalueet ovat Espanjassa hyvin varusteltuja ja niistä löytyy ulkogrillejä, joissa voi myös yhdessä valmistaa ruokaa, vaihtaa reseptejä ja maustamisideoita.

__________

Jos kiinnostuit leasingin ja vuokrauksen yhdistämisestä ja unelmoit omasta matkailuajoneuvosta, voit lukea palvelusta lisää “Yhdistä leasing & vuokraus” tai kävellä suoraan lähimpään liikkeeseen ja kysyä lisää myyjältä.