Hyppää sisältöön

Heräävä luonto – Suomi kuvina #10

Parhaat vinkit keväisen luonnon kuvaamiseen antaa valokuvaaja Niko Laurila, joka viettää kevätviikonloput retkeilyautolla kauneimpia kevätmaisemia etsien. Ota Nikon vinkit blogista talteen ja suuntaa karavaanireissulle keväiseen luontoon.
|
Kuvat: Niko Laurila

Olen innokas Suomen luonnon kuvaaja ja kevät on mielestäni tähän yksi parhaista ajankohdista. Heräävä luonto on hieno ikuistaa – talvi väistyy, muuttolinnut palaavat ja luonto puhkeaa vihreän eri sävyihin. Luonnossa kuvaaminen on inspiroivaa ja on hienoa samalla päästä näkemään, kuinka kevät etenee päivä päivältä. Tähän blogiin kokosin omia suosikki kuvauskohteitani keväiseen kuvaamiseen sekä vinkkejä parhaiden otosten ikuistamiseen. 

Koivut ennen lehtien puhkeamista viime vuonna 20.4.

Sinivuokot on merkki lähteä ikuistamaan maisemia

Olen seurannut koko kevään ajan miten luonto herää väriloistoonsa. Seuraan kevään etenemistä lähes päivittäin – näin huomaan pienetkin vaihtelut ja luonto herää eloon kuin silmissä. Hienoa on nähdä muuttolintujen palaaminen Suomeen, vesialueiden sulaminen sekä vielä hieman lumisesta maasta ensimmäisten versojen nouseminen. Yksi ensimmäisistä varmoista kevään merkeistä on sinivuokkojen puhkeaminen. Ne puhkeavat kukkaan melkein heti kun lumet ovat sulaneet. Sinivuokot ovat upeita – ne tuovat sinistä väriloistoa keväiseen metsään.

Sinivuokkoja huhtikuussa Emäsalossa.

Yksi suosikkipaikoistani kevään seuraamiseen on Porvoon Emäsalossa Varlaxudden. Sieltä voi seurata, kuinka jäät lähtevät sulamaan ja vetäytymään. Emäsalossa on myös helppo parkkeerata matkailuautolla ja siellä on lisäksi kivoja pysähtymis- ja  nuotiopaikkoja. 

Matkakotini avulla pääsen ikuistamaan kevään etenemistä laajemmaltakin alueelta. Keväisin säät ovat vielä viileitä, ja silloin lämpimään autoon palaaminen kuvausreissun jälkeen on ihanaa.

Helsingissä Lauttasaaressa ja Seurasaaressa pääsee seuraamaan joutsenten paluuta pohjolaan.  Kirkkonummella käyn usein Porkkalanniemessä. Siellä on upeita rantakallioita ja merimaisemia ja Porkkalanniemen kalliot ovat myös erinomaisia tähtikuvausta varten öisin. 

Heräävä luonto: Retkeilyautoni on luottokumppani kevätkuvaukseen

Retkeilyauto on mitä paras kumppani kaikkeen luontokuvaamiseen. Matkakotini avulla pääsen ikuistamaan kevään etenemistä laajemmaltakin alueelta. Keväisin säät ovat vielä viileitä, ja silloin lämpimään autoon palaaminen kuvausreissun jälkeen on ihanaa. Ratkeilyautossani lataan myös kätevästi kameran akun sekä kuivatan kosteat ulkoiluvarusteet. 

Retkeilyautolla pääsen aina näppärästi omien suosikkikohteitteni ääreen.

Matkailuauto helpottaa kevään ikuistamista – jos omalla kotialueellasi kevät on jo “liian pitkällä” voit aina siirtyä muualle Suomeen, jossa kevät ei välttämättä ole vielä edennyt yhtä pitkälle.

Valkovuokkoja voi nähdä runsaasti kerralla. Nämä kuvattuna Porvoon Haikkoossa huhtikuun lopulla.

Luonnossa kulkeminen kameran kanssa auttaa irrottautumaan arjesta

Valkovuokot ilmestyvät pian sinivuokkojen jälkeen. Ne ovat parhaimmillaan myös vain pienen hetken. Valkovuokkoja ilmestyy usein suuria määriä yhteen paikkaan ja ne on hieno ikuistaa valkoisena merenä metsän keskellä. Valkovuokkoja löydät varmasti niin lähimetsästä kuin puistoistakin.

Jos kevään kuvaaminen kiinnostaa, kannattaa pitää sääennusteita silmällä sekä seurailla luontoa jatkuvasti, ettei kevät pääse menemään ohitse.

Työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin lähden usein etsimään kuvauksellisia maisemia. Luonnosta saa aina mielestäni voimaa ja energiaa – etenkin keväällä, kun kaikki herää eloon uutena ja raikkaana. Hienoimpia hetkiä keväisin on, kun kirsikankukat puhkeavat kukkaan ja kun pienet kirkkaan vihreät hiirenkorvat ilmestyvät koivuihin. Näitä seuraan aina tarkasti myös sen takia, että ajankohta voi vaihdella paljonkin kevään etenemisen ja lämpötilojen mukaan. 

Kirsikankukkia vasta puhjenneina.

Kirsikankukille tunnetuin kuvauspaikka Etelä-Suomessa on varmasti Roihuvuoren kirsikkapuisto Helsingissä – eikä syyttä. Sinne myös itse suuntaan, sillä puistossa on valtavasti kirsikkapuita ja näky kukintoaikaan on uskomaton! 

Kirsikankukat olivat viime vuonna täydessä loistossaan 12.5.

Pidä silmällä kevään etenemistä

Jos kevään kuvaaminen kiinnostaa, kannattaa pitää sääennusteita silmällä sekä seurailla luontoa jatkuvasti, ettei kevät pääse menemään ohitse. Välillä kevät saattaa saapua myöhään ja edetä hyvin nopeasti, ja silloin myös monet kevään vaiheet luonnossa etenevät tuplavauhtia. Itse suunnittelen keväisiä kuvauksiani, niin että käyn jopa päivittäin katsomassa lähellä olevia lempipaikkojani ja viikonloppuisin suuntaan myös kauemmaksi etenkin rannikkokohteisiin. Seuraan myös suosittuja paikkoja somessa (esim. Roihuvuoren Kirsikkapuisto)  ja katson ilmestyykö heidän sivuilleen kuvia kukinnoista. 

Itse arvostan valtavasti Suomen neljää vuodenaikaa. Keväisen luonnon kauneus pitkän talven jälkeen on uskomatonta!

Koivumetsä ennen toukokuun puoliväliä, kun lehdet ovat juuri puhjenneet.

Kevään viimeiset revontulet yllättivät minut viime vuonna 24.4. syntymäpäiväni kunniaksi, kun olin ajelulla etsien vielä viimeisiä kevään tähtitaivaita.

Heräävä luonto: 10 kuvaa kevään etenemisestä

Pääsiäisenä pajunkissat puhkeavat – tämä on yksi kevään ensimerkeistä.

Kurki tepastelemassa keväisellä pellolla.

Kuusen oksat heräämässä lumen alta.

Suosittu kuvauskohde lähellä Heinolan keskustaa. Kuvattu huhtikuussa.

Keväinen auringonlasku Porvoonjoella huhtikuun alussa.

Keväiset pitkospuut Sipoon Pilvijärveltä. Pilvijärvi on upea retkeilykohde.

Kaksi joutsenta aamusumussa huhtikuussa.

Haikara saapui pesimään täysikuun aikaan – kuvattu Porvoossa huhtikuun alussa.

Heräävä luonto kutsuu kulkemaan luontoon kameran kanssa

Kevät on mainiota aikaa kaivaa kamera esiin ja suunnata ulos. Keväisessä valossa valokuvista tulee raikkaita ja valoisia ja kevään eloisa tunnelma välittyy niistä kauniisti. Retkeilyautoni on mainio tukikohta kevätkuvauksia tehdessäni ja tarjoaa vapautta ja mukavuutta kevätreissuille. Ota siis retkeilyauto alle ja kamera laukkuun – äläkä odota liian pitkään, sillä kevät saattaa karata käsistä nopeammin kuin uskoisitkaan!

_____________

Lisää Niko Laurilan upeita kuvia löydät Instagramista @niko.laurila ja Facebookista nimellä Niko Laurila Photography. Voit seurata myös matkailuaiheisia vlogeja Youtubessa nimellä Niko Laurila Visual Storyteller. Palveluista tarkemmin: nikolaurila.fi.

Jos inspiroiduit keväisestä karavaaneilusta, matkailuauton vuokraus on helppo tapa lähteä tutustumaan tähän elämäntyyliin. Tsekkaa myös helpot reissukohteet matkailuautolla Suomessa niin tiedät mihin suunnata!

Päivitetty: 20.5.2024