Hyppää sisältöön

Mikä ajokortti matkailuautolle tai -vaunulle?

Etkö ole varma, millaisen ajokortin unelmiesi matkailuautolla ajaminen tai matkailuvaunun vetäminen vaatii? Monen yllätykseksi ja helpotukseksi suuri osa matkailuajoneuvoista on kuitenkin B-ajokortilla ajettavia. Tutustu ajokorttiluokkiin ja selvitä, millaisia ajoneuvoja saat ajaa milläkin ajokortilla.
|
Kuvat: Sami Lensu, Anna Laitinen, Raul Fall, Ville Rinta & Jenna Tuomainen, Eeva Pettersson
Tiedä, mikä ajokortti matkailuautolle tai vaunulle tarvitaan.

Moni karavaanailusta kiinnostunut on varmasti jossakin vaiheessa pohtinut, mikä ajokortti matkailuautolle tai vaunulle riittää. Yllätyksenä aloitteleville karavaanareille voikin tulla, että monia matkailuajoneuvoja saa ajaa aivan tavallisella B-ajokortilla: henkilöautokortille sopivassa, alle 3500 kilon kokonaispainoluokassa valinnanvaraa on retkeilyautoista integroituihin matkailuautoihin ja pienelle perheelle sopiviin vaunuihin.

Aivan kaikkeen pelkkä B-ajokortti ei kuitenkaan riitä. Suuret, 3500 kiloa ylittävät matkailuautot vaativat C1 -ajokortin ja matkailuvaunut riittävän lisäluokan. Tutustu alta, millaisen ajoneuvon ajamiseen mikäkin korttiluokka riittää!

B-ajokortti eli henkilöautokortti

B-ajokortilla eli henkilöautokortilla voit ajaa ajoneuvoa, jonka kokonaispaino* on korkeintaan 3500 kiloa. Retkeilyautot ja monet matkailuautot ovat B-ajokortille sopivia. Tarjonta erilaisista B-ajokortille sopivista matkailuautoista on kasvussa ja markkinoille on ilmestynyt jopa luksusluokan matkakoteja, joiden ajamiseen henkilöautokortti riittää.

Sunlight T68 XV matkailuauto sopii B-ajokortille

Esimerkiksi tämä Sunlight T68 XV on B-ajokortilla ajettava matkailuauto.

NiB iSmove on B-ajokortilla ajettava premiumluokan matkailuauto

Myös premiumia löytyy B-kortillisille: uutta Niesmann+Bischoff iSmovea voi ajaa henkilöautokortilla!

B-ajokortilla voit ajaa myös henkilöauton ja matkailuvaunun yhdistelmää. B-ajokortille sopivia vaihtoehtoja on kahta erilaista:

Vaihtoehto 1 on yhdistelmä, jossa on B-luokan vetoauto**, jonka kokonaispaino on korkeintaan 3500 kiloa ja matkailuvaunu, jonka kokonaispaino on korkeintaan 750 kiloa. Tässä tapauksessa yhdistelmän kokonaispaino saa olla korkeintaan 4250 kiloa. 

Vaihtoehto 2 on yhdistelmä, jossa on B-luokan vetoauto ja yli 750 kiloinen matkailuvaunu. Tässä tapauksessa vetoauton ja vaunun yhdistelmä saa olla korkeintaan 3500 kiloa.

Hymer Eriba Troll Ocean Driveä voi ajaa myös B-ajokortilla

Tämä Hymer Eriba Troll Ocean Drive -vaunu on kokonaispainoltaan 1300 kiloa – vetoautona voi siis olla korkeintaan 2200 kiloinen henkilöauto, jolloin yhteinen kokonaispaino pysyy 3500 kilon rajassa.

B/96-yhdistelmäkortti

B/96-kortti on hieman erikoisempi ja nykyisin vähemmän käytetty ajokorttiluokka. Jos sinulla on B/96-kortti saat ajaa vetoauton ja matkailuvaunun yhdistelmää, jossa on B-luokan vetoauto** ja yli 750 kiloinen vaunu, joiden yhteinen kokonaispaino* on korkeintaan 4250 kiloa.

B/96-kortti siis toisin sanoen korottaa yllä mainitun B-kortin 2. vaihtoehdon mukaisen yhdistelmän kokonaispainon 3500 kilosta 4250 kiloon. Tämän suhteellisen pienen korotuksen vuoksi monet hankkivat nykyään suoraan BE-ajokortin, jolla sallittu vetoauton ja vaunun yhteinen kokonaismassa korottuu huomattavasti.

BE-ajokortti

BE-ajokortilla saat ajaa vetoauton ja matkailuvaunun yhdistelmää, jossa on B-luokan vetoauto**, jonka kokonaispaino* on korkeintaan 3500 kiloa ja matkailuvaunu, jonka kokonaispaino on korkeintaan 3500 kiloa. Yhdistelmän yhteinen kokonaispaino saa siis olla 7000 kiloa.

Dethleffs Camper 740TK vaatii BE-ajokortin

Suurperheelle sopiva Dethleffs Camper 740TK vaati kuskilta ajokortin päivityksen BE-kortiksi.

C1-ajokortti

C1-ajokortilla saat ajaa ajoneuvoa, jonka kokonaispaino* on korkeintaan 7500 kiloa. Tarvitset C1-ajokortin kaikkiin yli 3500 kiloa kokonaispainoltaan oleviin matkailuautoihin. Mikäli matkailuauton kokonaispaino ylittää 7500 kiloa, tarvitset C-kuorma-autokortin.

C1-ajokortilla voit ajaa myös vetoauton ja matkailuvaunun yhdistelmää. C1-ajokortti oikeuttaa sinut ajamaan yhdistelmää, jossa on C1-luokan vetoauto*** ja korkeintaan 750 kiloinen matkailuvaunu.

Dethleffs Alpa I 7820-2 on kookas C1-ajokortilla ajettava matkailuauto

5000 kiloa kokonaispainoltaan oleva Dethleffs Alpa I 7820-2 vaatii vähintään C1-ajokortin.

C1E-ajokortti

Jos haluat vetää C1-luokan ajoneuvolla kokonaispainoltaan* yli 750 kiloista vaunua, tarvitset C1E-ajokortin. C1E-ajokortilla voit ajaa seuraavanlaisia yhdistelmiä:

Vaihtoehto 1 on yhdistelmä, jossa on kokonaispainoltaan C1-luokan vetoauto*** ja yli 750 kiloinen matkailuvaunu. Yhdistelmän yhteinen kokonaispaino saa olla korkeintaan 12 000 kiloa.

Vaihtoehto 2 on yhdistelmä, jossa vetoauto on B-luokan ajoneuvo ja vedettävä matkailuvaunu ylittää 3500 kiloa. Yhdistelmän yhteinen kokonaispaino saa olla korkeintaan 12 000 kiloa.

Osaavat ajoneuvomyyjät ja vuokraajat auttavat matkailuajoneuvon valinnassa

Jos ajokorttiluokkien rajoitukset tuntuvat mielestäsi epäselviltä, ei syytä hätään.  Silloin, kun päätät vuokrata tai ostaa itsellesi matkailuajoneuvon, on tukenasi aina asiantunteva ajoneuvomyyjä. Myyjät tietävät, mikä ajokortti matkailuautolle tai -vaunulle tarvitaan.

Liikkeen kanssa asiointi on aina turvallista, sillä silloin vuokratessasi et vahingossakaan pääse tien päälle liian suurella ajoneuvolla ja ajoneuvoa ostaessasi myyjä osaa kertoa, milloin näyttää siltä, että ajokorttisi vaatii päivityksen.

Tutustu matkailuauton vuokraukseen Best-Caravanin verkkosivuilla. Mikäli matkailuajoneuvon hankinta kiinnostaa, voit tutustua saatavilla oleviin matkakoteihin ajoneuvohaussa. Lataa itsellesi myös hyödyllinen tietopaketti, josta saat hyviä neuvoja matkailuajoneuvon hankintaan!

Ostajan opas matkailuajoneuvon hankintaan

Tunne termit

*Kokonaispaino tai kokonaismassa

Kokonaispainolla tai kokonaismassalla tarkoitetaan matkailuajoneuvon maksimipainoa. Kokonaispaino on siis se painoraja, jota ajoneuvo ei saa ylittää, kun se lastataan matkalle. Ajokortin sopivuutta miettiessäsi kiinnitä aina huomiota nimenomaan juuri kokonaispainoon.

Omapaino tai omamassa

Kokonaispainon tai kokonaimassan ohella matkailuajoneuvoista ilmoitetaan tavallisesti myös omapaino tai omamassa. Omapaino tarkoittaa matkailuajoneuvon itsensä painoa ilman matkatavaroita tai matkustajia. Huomaathan, että vaikka matkailuajoneuvon omapaino olisikin alle 3500 kiloa, mutta sen kokonaispaino ylittää rajan, ei B-ajokorttisi riitä ajoneuvon ajamiseen!

**B-luokan vetoauto

B-luokan vetoauto on korkeintaan 3500 kiloa painava ajoneuvo.

***C1-luokan vetoauto

C1-luokan vetoauto on korkeintaan 7500 kiloa painava ajoneuvo.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Ajokortti-infosta löydät runsaasti lisätietoa ajokorttiin liittyvistä asioista.

Päivitetty: 28.7.2021