Hyppää sisältöön

Vuokratulla matkailuautolla työmatkalle – Uima-asumalliston kuvausreissuun Sunlightilla

Kun edessä on työmatka, joka sisältää liikkumista paikasta toiseen ja erilaisia tarvikkeitakin olisi lähdössä mukaan reilu määrä, voi matkailuauto olla kokeilemisen arvoinen ratkaisu tilanteeseen. Laura Saarinen lähti syksyllä uima-asumalliston kuvausmatkalle Norjaan ja otti matkalle testiin vuokratun matkailuauton.
|
Kuvat: Laura Saarinen, Fiia Ketonen & Joonas Virolainen

Lilja the Label -nimisen muotialanyrityksen omistava Laura Saarinen suunnitteli viime syksynä työmatkaa Norjaan uimapukumalliston kuvausten merkeissä. Sopivan matkustustavan etsiminen tuntui aluksi haastavalta. Mukaan matkalle oli lähdössä Lauran lisäksi valokuvaaja Joonas, videokuvaaja Fiia ja malli Vivi sekä mm. kuvauskalustoa, rekvisiittaa ja harrastusvälineitä, kuten surffilautoja. Kuvausten lisäksi myös osa toimistotöistä tulisi seuraamaan perässä, joten juoksevia työasioita täytyisi pystyä hoitamaan myös reissun päällä.

 

Kun idea matkailuauton vuokrauksesta syntyi, alkoivat asiat loksahdella paikoilleen. Jos seurue lähtisi matkailuautolla työmatkalle, ei tarvikkeiden kanssa tarvitsisi tehdä kompromisseja ja työasioitakin voisi hoitaa tien päältä käsin. Pian ideasta tuli suunnitelma ja suunnitelmasta toteutus. Kuvausmatkalle valittiin upea ja tilava Sunlight T67.

Laura ja ystävät lähtivät Sunlight matkailuautolla työmatkalle Norjaan.

Laura ja kumppanit lähtivät modernilla Sunlightin matkailuautolla työmatkalle. Matkakoti oli kuin tehty reissua varten! Kuva: Fiia Ketonen

Matkailuautolla työmatkalle – Sunlight neljän hengen toimistona ja matkakotina

Lokakuisena aamuna Laura ja matkaseurue suuntasivat vuokratun Sunlight T67 -matkailuauton nokan kohti läntistä Norjaa. Odotettavissa oli niin työ- kuin vapaa-ajankin osalta upeaa kuvamateriaalia, henkeäsalpaavia vuoristomaisemia ja surffirantoja.

Yrittäjän arjessa juoksevat työasiat kulkevat mukana, joten myös toimistohommia oli luvassa. Sunlightiin kohdistuikin nyt kahdenlaisia tarpeita: sen tulisi toimia sekä mukavana matkakotina neljälle aktiiviselle surffarille että toimivana tukikohtana kuvauksien aikana ja juoksevien työasioiden hoidossa. Matkailuautoilu oli täysin uutta koko seurueelle, joten matkaan lähdettiin avoimin mielin.

Matkailuauton ominaisuudet täyttivät kyllä kaikki tarpeet! Kaikenlaisten juoksevien työasioiden hoitaminen, kuten asiakaspalvelu, viesteihin vastailu ja somen tekeminen onnistuivat muitta mutkitta. Valokuvaajamme Joonas ja videokuvaajamme Fiia pääsivät työstämään kuvamateriaaleja heti ja pystyimme myös yhdessä katsomaan otoksia rauhassa aina päivän päätteeksi, Laura kertoo.

Etätoimiston valot hohtavat matkailuautosta pimeällä.

Sunlight muuntui toimistoksi muitta mutkitta. Jokainen mahtui hyvin uppoutumaan iltaisin omiin töihinsä. Kuva: Joonas Virolainen

Yhden vuoristossa yövytyn yön jälkeen matkaseurue löysi Norjan länsirannikolta kauniin pienen Hoddevikin kylän. Hoddevik ihastutti seuruetta niin, että siitä muodostui koko kaksiviikkoisen kuvausmatkan keskipiste: päivisin matkailuautolla tehtiin reissuja lähiympäristöön ja pimeän tullen palattiin tuttuun kylään. Valoisa aika hyödynnettiin kuvauksiin sekä luonnosta ja surffauksesta nauttimiseen. Pimeän tullen matkailuauto muuttui aktiivimatkailijoiden tukikohdasta toimistoksi ja osan illasta kukin vietti aikaansa töiden parissa.

Valokuvauskeikka vuorella, taustalla upea surffiranta.

Hoddevikin lähiympäristössä oli monipuolista luontoa hyödynnettäväksi – rantaa tai vuoristoa ei kauas tarvinnut lähteä hakemaan!

Sunlight toi myös korvaamatonta joustavuutta kuvauksiin, sillä tarpeen mukaan maisemaa oli todella helppo vaihtaa. Koko toimisto tarvikkeineen kulki kaikkialle mukana. Lilja the Labelin nuorekkaalle asiakaskunnalle matkailuautosta sai jaettua mielenkiintoista behind the scenes -tyyppistä sisältöä muun muassa Lilja the Labelin Instagramiin

Liikkuvan toimiston tärkeimmät: hyvä netti ja sähköä

Koska matkassa oli neljä virtaa tarvitsevaa tietokonetta ja kahden henkilön kuvauskalusto, tarvittiin matkailuautossa verkkovirtaa lähes jatkuvasti. Laura ja seurue majailivatkin pääsääntöisesti leirintäalueilla. Muutaman yön he viettivät erään surffileirin takapihalla, kun heidät kutsuttiin syysmyrskyltä suojaan. Sieltä he saivat virtaa monena päivänä. 

Esimerkiksi jääkaappi ja valothan olivat aina toiminnassa matkailuauton akkujen virran avulla. Mikäli verkkovirralle ei olisi ollut laitteiden takia niin suurta tarvetta, olisi Sunlightilla pärjännyt pelkkien akkujen avulla varmasti pidempäänkin, Laura tuumaa.

Sähkön lisäksi myös hyville nettiyhteyksille oli aina tarvetta. Norjassa netin käyttö oli huoletonta, sillä nykyisin lähes kaikilla kotimaisilla operaattoreilla voi surffailla netissä Baltian maissa sekä Pohjolassa ilman lisämaksuja.

Lauralla ja matkaseurueella netti toimi lähes kaikkialla hyvin. Useimmiten jokainen jakoi omasta puhelimestaan netin omalle tietokoneelleen. Jos jollakulla yhteyttä ei löytynyt, kaverin nettiin pystyi aina yhdistämään.

Sellaista tilannetta ei tullut, että kaikkien yhteydet olisivat olleet yhtä aikaa poikki. Kyllä vähintään yhdeltä sai aina kaistaa, Laura kertoo

Onnistuneen kuvausmatkan jälkeen Laura toivoo, että tulevana keväänä löytyisi aikaa tehdä samantyyppinen matka Lappiin. Vuokrattu matkailuauto toimi erinomaisesti työmatkalla, jossa tarvikkeita oli mukana runsaasti ja paikasta toiseen liikuttiin paljon. Samaa tyyliä kuvausmatkoilla voi ehdottomasti hyödyntää jatkossakin!

Naiset ottamassa surffilautoja ulos matkailuauton takatallista.

Ilman matkailuautoa isoimmat tavarat olisivat saattaneet joutua jäämään kotiin. Kuva: Joonas Virolainen

Oletko miettinyt matkailuautoa työmatkakäyttöön? Matkailuajoneuvoa kannattaa ensin testata vuokraamalla, jolloin omat tarpeet tulevat parhaiten selväksi. Best-Caravanilta löydät myös ainutlaatuisen matkailuauton leasing-palvelun, BestDiilin, jonka kautta saat uudenkarhean matkailuauton käyttöösi pelkällä kuukausierällä.

Asiantuntevat myyjät auttavat sopivan ajoneuvon löytämisessä, ole siis rohkeasti yhteydessä Best-Caravanin verkkosivujen chatin tai yhteydenottolomakkeen kautta!

Päivitetty: 1.4.2021