Hyppää sisältöön

Koko perheen syysretki asuntovaunuillen – Kohti kansallispuistoa!

Pettersson-Nuotion perhe pakkasi kauniin syysviikonlopun kunniaksi retkivaatteet ylleen ja grillattavat reppuun. Sen suurempia suunnittelematta lähimatkailun into vei perheen kohti Teijon ruukkikyliä, joiden ulkoilureiteissä riittää valittavaa. Teijon kansallispuiston kupeeseen lähti myös keväällä Best Caravanilta hankittu Dethleffs Camper 740 TK asuntovaunu, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa perheen mukana syysretkelle.
Teksti: Eeva Pettersson
|
Kuvat: Eeva Pettersson, Johannes Nuotio

Kotimaan kansallispuistot ovat tulleet entistä tutummiksi monille matkailijoille nyt korona-aikana. Eikä ihme: metsän siimeksessä, luonnonrauhan keskellä kuuman kahvin ja nuotiotulen äärellä unohtuvat arjen kiireet ja huolet. Lisäksi Suomen luonnolla on vuodenajasta riippumatta aina jotakin mielenkiintoista tarjottavaa ja esimerkiksi juuri kansallispuistossa retkeily on elämys niin talvipakkasella kuin keskikesälläkin.

Lapset luontopolulla.

Paitsi että luonnossa oleskelu rentouttaa, se on myös hyvää ja ilmaista liikuntaa, joka sopii kaiken ikäisille. Meidän koko perheen syysretki suuntautui asuntovaunuillen Teijon kansallispuistoon, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä kotipaikastamme. Asuntovaunu tuo oman lisänsä onnistuneeseen päiväreissuun – erityisesti juuri silloin, kun kyseessä on retki pienten lasten kanssa. Ei kun eväsleivät mukaan, oma Dethleffs Camper -asuntovaunu auton perään ja menoksi! 

Onnistunut perheen syysretki sisältää leikkimielistä seikkailua

Retkipäivämme alkoi heti aamusta Teijon kansallispuistosta, jonka läheisyyteen, Luontokeskuksen kupeessa sijaitsevalle matkailuvaunualueelle, saimme kätevästi asuntovaunun parkkiin. Siinä se odotti meitä tunnollisesti koko päivän, tarjoten välillä lämmintä suojaa ja levähdyspaikan.

Dethleffs Caper asuntovaunu parkissa metsän laidalla.

Perheemme matkakoti Dethleffs Camper 740TK.

Raikas syysilma hiveli kasvoja ja seesteinen ympäristö rauhoitti mielen, kun lähdimme kävelemään ympäri Matildanjärveä. Reppuun pakkasimme tulentekovälineet, makkaraa, eväsleivät ja kuumaa juomaa. Perheen pienin pääsi matkustamaan rintarepussa ja muut lapset, 3-, 5-, 7- ja 8-vuotiaat, jaksoivat hyvin jo reippailla kohti nuotiopaikkaa. 

Lapset Matildajärven rannalla ihmettelemässä luontoa.

Tyttö ihmettelee keppiin tarttunutta vaahtopäätä.

Luonnosta löytyy paljon tutkittavaa. Purosta löytynyt vaahtopää näyttää luonnon omalta saippualta.

Ripauksella mielikuvitusta luontoretki lasten kanssa muuttuu helposti pelkästä tallustelusta jännittäväksi seikkailuksi. Pitkospuilla ja poluilla oli jännittävää kävellä ja tasapainoilla. Tutkimme yhdessä lasten kanssa metsän eläinten jälkiä. Bongasimme myös luonnosta löytyviä kirjaimia. Kun hetken aikaa keskittyi katselemaan ympärilleen, puiden oksat ja kuusen neulaset muodostuivat kirjaimiksi. Puissa roikkuvat naavat olivat salaperäinen näky, ja saattoipa tarkkasilmäinen löytää kuusen oksalta myös menninkäisen majan!

Isä pilkkoo polttopuita nuotioon.

Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Tulen teko vaati alkuun pientä valmistelua.

Mitäpä olisikaan perheen syysretki ilman makkaranpaistoa nuotiolla.

Nuotion äärellä maistuu makkara.

Kun nuotio oli saatu sytytettyä, saatiin seikkailusta tyhjentyneet, kurnivat mahat täytettyä maittavilla retkieväillä loimuavien liekkien äärellä. Jälkiruoka, eli vaahtokarkkeja ja kaakaota, nautittiin sitten asuntovaunun lämmössä kynttilän äärellä. Samalla pidettiin muutaman tunnin mittainen lepohetki asuntovaunussa, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa!

Lähimatkailulla kotiseutu uusin silmin

Toiseksi reitiksemme alueella valikoitui Sahajärven padon ympärillä kiertävä Totin luontopolku, jossa pääsimme opastekylttien avulla tutustumaan alueen värikkääseen luontoon ja historiaan. Puolitoista kilometriä pitkä polku tarjosi kallioisia maisemia, pieniä koskia ja pähkinäpensaslehtoja Teijon kartanon maastossa. Opastetaulujen mukaan alueella on ennen muinoin toiminut saha, sekä vesipyörillä toiminut luujauhomylly. Lähimatkailu todellakin avartaa ja saa näkemään oman kotiseudun uusin silmin. 

Koko perheen syysretki Sahajärvellä.

Sahajärven padon varrella sijaitseva luontopolku kertoo mielenkiintoista tarinaa alueen historiasta.

Tyttö sillalla kuohuvan joen yllä.

Totin luontopolulla pääsi ihastelemaan vesiputouksia, siltoja ja kiviportaita.

Mielestämme asuntovaunun yhdistäminen metsäpäivään toi mukanaan ripauksen ylellisyyttä ja hauskaa kontrastia. Mutta mihin asuntovaunua oikeastaan tarvitaan, jos tarkoitus on viettää päivä kansallispuistossa? Kun matkaan lähtee viisi lasta, mitä vaan voi sattua ja tapahtua. Milloin jollekin iskee tarve päiväunille, milloin vaatteet kastuvat sateesta, tai milloin on muuten vain mukavaa mennä välillä lämmittelemään asuntovaunuun. Koko perhe ei aina välttämättä myöskään jaksa kävellä yhtä paljoa ja silloin osa porukasta voi hyvin jäädä odottamaan asuntovaunuun. Viihtyisässä, hyvin varustellussa matkakodissa saa takuulla kuka tahansa ajan kulumaan.

Lapset nauttivat vaahtokarkkeja ja kaakaota asuntovaunun lämmössä.

Lämmin asuntovaunu tarjosi mukavan hengähdystauon retkeilijöille. Vaahtokarkkeja ja kaakaota nautittiin sulassa sovussa keittiön pöydän äärellä.

Meille asuntovaunu Teijon kansallispuiston siimeksessä mahdollisti sen, että pystyimme viettämään pidemmän aikaa kansallispuiston alueella eri reittejä kiertäen. Valinnan varaa oli erilaisissa maastoissa yhteensä jopa 50 kilometrin verran. Asuntovaunu pysyi lämpimänä koko päivän kaasulämmityksen avulla ja sinne oli ihana välissä tulla pötköttämään, ottamaan päiväunet ja keräämään energiaa seuraavalle reitille. 

Aina valmiina lähtöön – niin vaunu kuin perhekin

Asuntovaunu lähtee matkaamme kotimme pihalta melko nopeasti ja huolettomasti etenkin tällaisille lyhyille retkille. Teijon kansallispuistoon kotipihaltamme taittui matkaa vain kolmekymmentä kilometriä. Juuri sopiva matka koko päivän kestävälle retkelle sen suurempia suunnittelematta. Lähtöä helpottaa huomattavasti se, että asuntovaunustamme löytyvät näppärästi lasten vaihtovaatteet, lelut, ruokailuvälineet ja kaikki muu tarvittava ilman sen suurempia pakkailuja. Suurin osa näistä on asuntovaunussamme pysyvästi. Ison perheen tarpeisiin vastaava Dethleffs Camper 740TK on pituudeltaan huimat yhdeksän metriä, joten säilytystilaa riittää.

Perheen asuntovaunu iltahämärässä valot loistaen.

Vaikka ulkona oli pimeää, asuntovaunun valot valaisivat kotoisasti. Kotimatkamme alkoi illan tultua.

Perheellämme on nyt puolen vuoden ja tuhansien kilometrien kokemus asuntovaunulla reissaamisesta. Jaksamme yhä olla asuntovaunumme lailla aina valmiita lähtöön. Niin kävi myös tämän retkemme osalta. Illan hämärtyessä oli jälleen asuntovaunumme tien päällä, hauska koko perheen syysretki takana ja meillä monta hyvää muistoa kotiin viemisiksi.