Hyppää sisältöön

Ahvenanmaan ympäri retkeilyautolla

Media-alan yrittäjä Jenni Kaskimeri hyppäsi retkeilyautonsa kyytiin ja suuntasi kohti Ahvenanmaan upeita merimaisemia. Tässä blogissa Jenni jakaa parhaat vinkkinsä, joiden avulla sinunkin on helppo lähteä tutustumaan kesäisen kutsuvaan saaristoon.
|
Kuvat: Jenni Kaskimeri

Ahvenanmaa oli ensikertalaiselle ihastuttava uusi tuttavuus. Kesäinen saaristo luotoineen, puskaparkkeineen ja aktiviteetteineen tarjoaa jokaiselle reissaajalle jotain. Juhannus on aivan kohta täällä, ja yksin mahtava tapa juhlistaa yöttömiä öitä on hypätä retkeilyautoon ja ajella Ahvenanmaan ympäri retkeilyautolla. Jos olet kiinnostunut juhannuksen vietosta merellisessä ympäristössä, lue blogista Jennin vinkit, joiden avulla otat Ahvenanmaan haltuusi.

Saariston kesäiset maisemat ovat hurmaavat.

Reissu lähtee suunnittelusta

Reissua suunnitellessa oli alkuun pääseminen hieman hankalaa, joten nettiselailuun turruttuani päätin ottaa yhteyttä Visit Ålandiin, jonka henkilökunta auttoi minua matkakohteiden suunnittelussa. Heidän ansiostaan osasin myös varautua siihen, mitkä palveluista ja tunnetuimmista kohteista olisi auki milloinkin kesäaikana. Visit Ålandin sivuilla on paljon tärkeää tietoa ja vinkkejä matkaan. Puskaparkkeja hyödyntävien kannattaa lukea etukäteen muun muassa jokamiehenoikeuksista sekä Ahvenanmaan luonnosta.

Sateisellakin kelillä retkeilyautoni kattoteltassa kelpaa nukkua.

Saarihyppelyä retkeilyautolla Brändön upeisiin maisemiin

Matkani alkoi Turusta, jolloin suuntasin liikkuvan kotini keulan kohti Kustavin Vuosnaista. Menomatka Manner-Suomesta Ahvenanmaalle taittui niin kutsuttuna saarihyppelynä yhteysaluksia hyödyntäen. Tätä väliä useammin kulkevat osasivat varoittaa, että kesällä aluksien paikat täyttyvät pitkälti etukäteen, joten varasin lippuni netistä hyvissä ajoin. Varausjärjestelmä oli hieman kankea ja matkan hinta vaihteli merkittävästi lähtöajasta riippuen (tällä tavoin pyritään tasoittamaan täyttöastetta kullakin lähdöllä), mutta itse matkanteko yhteysalukselta ja saarelta toiselle sujui jouhevasti. 

Hiljainen ja tunnelmallinen leirintäalue aivan merenrannassa oli suorastaan luksusta.

Päätin yöpyä Vuosnainen–Hummelvik-välillä Brändön saarella, n. 40 minuutin merimatkan päässä Kustavista. Tämä ketjumainen saari olikin yksi matkan kohokohdista, sillä punaiseen asfalttitiehen rajautuva meri, kapeat sillat ja vehreät pikku metsäkkeet toivat idyllisen saaristotunnelman heti matkan alkajaisiksi. Yöpymispaikaksi valikoitui Fisketorpets Camping. Hiljainen ja tunnelmallinen leirintäalue aivan merenrannassa oli suorastaan luksusta. Retkeilyauton sai parkkiin rantasaunan viereen, ja pääsin nauttimaan löylyistä auringonlaskun värejä ihastellen. Täällä vietin myös ensimmäisen yön testaten uuden retkeilyautoni kattoteltan.

Kiinnostaako sinuakin kattoteltallinen retkeilyauto? Lataa Sunlight-merkin esitteet

Vanhan rantasaunan lauteilta oli upea ihastella illan värejä horisontissa.

Kulttuurielämyksiä itäisellä Ahvenanmaalla

Matka jatkui aamuvarhain Torsholmasta yhteysaluksella kohti Hummelvikia. Tämä n. 2,5 tunnin osuus oli pisin merimatkani Ahvenanmaata kohti suunnistaessani. Perillä ajoreitin varrelle valikoituneita nähtävyyksiä olivat mm. Bomarsundin linnoitukset ja Kastelholman linna. Jälkimmäisessä vietin pitkän tovin tutkien linnamuseon tiluksia. Museon pääsylipulla sai vierailla myös linnan lähellä sijaitsevassa vankimuseossa, jonka erinäiset kuulusteluvälineet ja ajan henkeen sisustetut vankihuoneet saivat miettimään menneitä peukalonkiristimen kaikuja.

Kävin ennen ravintolan sulkemisaikaa maksamassa etukäteen leivän ja kanelipullat, jotka leipuri toimitti minulle aamulla vastaleivottuina.

Päivällistä nautin linnan ja vankimuseon vieressä Åland Distilleryn bistrossa, minkä jälkeen oli hyvä lähteä pohtimaan yöpaikan valintaa. Alueella oli monta isoa ja aikarajoituksetonta parkkialuetta, mutta olin lukenut puskaparkkisovelluksesta, että Smakbyn parkkialueelle voisi lupaa kysyen ajaa autonsa yöksi. Niinpä otin yhteyttä ravintolan henkilökuntaan, joka yllätti minut iloisella palveluasenteellaan. Kävin ennen ravintolan sulkemisaikaa maksamassa etukäteen leivän ja kanelipullat, jotka leipuri toimitti minulle aamulla vastaleivottuina. Seuraavana päivänä ajoin Bolstaholms Gårdille katsomaan laitumille päästettyjä lehmiä ja söin lounasta Stallhagenin tehtaan ravintolassa. Godbyssä tein vierailun Judy Bradleyn keramiikkapajalle ja tutustuin ihaniin värimaailmoihin ja muotojen leikittelyyn.

Kastelholman linna oli vaikuttava ja kiehtova kokemus.

Eckerön helmiä ja hiljainen Maarianhamina

Sain paljon suosituksia Eckerön alueesta, joten odotin innolla pääsyä kehutuille pitkille hiekkarannoille. Kohteeksi valikoitui Degersand Resort, jossa oli mahdotonta olla rakastumatta lämminhenkiseen ja merelliseen tunnelmaan. Leirintäalueen nurmikentän tolppapaikoilta oli esteetön ja upea näköala valkoiseen hiekkarantaan rajautuvalle merelle. Moderni rantasauna helli matkalaista lempeillä löylyillään. Illan ainoa harmi oli mereltä päin puhaltanut armoton tuuli, joka jännitti kattoteltassa nukkuvaa. Tukeva teltta ei kuitenkaan ollut puhurista moksiskaan ja aamulla myräkkä oli jo tiessään.

Matkan neljäs yö sujui leppoisasti Gröna Uddenissa, aivan Maarianhaminan keskustan tuntumassa. Vehreä leirintäalue oli kutsuva, mutta parkkeeraus vaatii hieman mallailua osittain kaltevalla nurmikentällä. Maarianhaminassa ehdoton suosikkikokemus oli merenkulkumuseo ja museolaiva Pommern. Museokierroksen jälkeen myös Merikortteli sympaattisine pikkuvenevajoineen, näyttelyineen ja putiikkeineen ilahdutti autenttisuudellaan. Merikorttelin vieressä oli mukavasti paikoitustilaa, mistä oli lyhyt kävelymatka Maarianhaminan keskustan palvelujen ääreen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo ja museolaiva Pommern olivat kiinnostava elämys historiasta kiinnostuneelle.

Kotimatka Finnlinesilla kruunasi reissun

Vietin viimeisen reissuyöni lähellä Lemströmin kanavaa, ihastellen poikkeuksellisen usvaista auringonlaskua ennen nukkumaanmenoa. Olin varannut paluumatkan Finnlinesin Europalink-aluksella Långnäsistä Naantaliin, joten ajoin aamulla satamaan reissuni ensimmäisen ja ainoan vesisateen saattamana. Jännitin hieman alukseen lastausta, mutta yllätyin positiivisesti tehokkaan henkilökunnan ohjeistuksesta ja matkan vaivattomuudesta.

Buffetpöytä komeili kodinomaisia herkkuja, joista jokainen varmasti löysi oman suosikkinsa.

Matkustaminen Europalinkilla oli rauhallinen ja miellyttävä kokemus: palvelu oli ystävällistä, ruoka maukasta ja hytti viihtyisä. Suurten risteilyalusten kaltaista juhlimisen kulttuuria näillä aluksilla ei onneksi ole, sillä matkalaiset ovat usein pitkän matkan kuljettajia. Merimatka kesti kaikkiaan viitisen tuntia, ja päivällisvuoroa odottaessani nautin myös mahdollisuudesta peseytyä ja saunoa. Aluksesta nousu oli yhtä simppeliä kuin lastauskin, joten sitäkin jännitin aivan turhaan etukäteen.

Saariston kalliot auringonlaskun aikaan hehkuvat lämpimiä värejä.

Ahvenanmaan TOP 5 -kohokohdat

  1. Fisketorpets Camping & Brändön saari
  2. Judy Bradleyn keramiikkapaja
  3. Degersand Resort & curling
  4. Ahvenanmaan merenkulkumuseo & Maarianhaminan Merikortteli
  5. Merimatka Finnlinesilla

______

Matkani suunnittelussa auttoivat Visit Åland, Finnlines & Best Caravan. Lämmin kiitos myös lukijoille ja seuraajille arvokkaista vinkeistä! Jaa omat suosikkisi Ahvenanmaalta ja Turun saaristosta Instagramin kautta @jenniontheroad.

Kiinnostuitko juhannuksesta saaristossa matkailuauton kera, mutta et vielä omista autoa. Ei huolta! Best Caravanilta voit vuokrata matkailuauton tai retkeilyauton ja nauttia rennosta karavaanielämästä – huoletta! Tutustu ja valitse sinulle paras vaihtoehto viemään kohti omannäköistä vapauttasi.

Päivitetty: 9.1.2023