Hyppää sisältöön

Juhlatila, etätyöpiste, vierasmaja – Asuntovaunusta on moneksi!

Liikkuvan kesämökin lisäksi asuntovaunu voi muuntua moneen muuhunkin käyttötarkoitukseen sopivaksi. Pettersson-Nuotion hankkima Dethleffs Camper 740TK on toiminut perheen matkakotina tuhansien kilometrien ajan, mutta sen lisäksi sille on ollut muutakin käyttöä. Tämän karavaanariperheen vaunu ei nimittäin tyhjänpanttina pihassa seiso - lue, millaisessa käytössä asuntovaunu on ollut!
|
Kuvat: Eeva Pettersson, Johannes Nuotio
Asuntovaunusta on moneksi!

Asuntovaunusta on moneksi – se on meidän kokemuksemme, joka on muodostunut sen jälkeen, kun hankimme keväällä 2021 oman asuntovaunumme. Sen lisäksi, että vaunu on toiminut perimmäisen tarkoituksensa mukaisesti perheemme liikkuvana kesämökkinä ja matkakotina tien päällä, on sen todellinen potentiaali avautunut meille pikkuhiljaa.

Oli kyseessä sitten lisätilan tarve niin pienempiin kuin isompiikin juhliin, vieraiden yöpaikan tarve tai vaikka erilaisen elämyksen tarjoaminen matkalaiselle, on vaunussa huikeita mahdollisuuksia hyödynnettäväksi. Meillä oma asuntovaunumme onkin ollut jo monipuolisessa käytössä ja uskomme käyttökohteiden laajentuvan vielä tulevaisuudessakin.

Kätevä ja tunnelmallinen juhlatila asuntovaunusta

Hankimme Dethleffs Camper 740TK asuntovaunumme Best-Caravanilta keväällä lumien ollessa vielä maassa. Noutaessamme vaunun saimme mukaamme myös etukäteen tilaamamme Kampa Frontier -etuteltan, jolle tiesimme olevan monenlaista käyttöä.

Tilava etuteltta asuntovaunun edessä.

Etuteltta on tilava ja sinne saakin kerralla ruokailemaan helposti yli kymmenen henkeä.

Heti alkukeväällä, vapun tienoilla, etuteltta pääsi käyttöön, kun siellä vietettiin esikoisemme koululuokalle suunnatut syntymäpäiväjuhlat. Halusimme pitää syntymäpäivät ulkona, mutta koska keväällä keli voi olla täysi arvoitus, päätimme pystyttää etuteltan asuntovaunun eteen tuulen ja sateen varalle. Pistimme kaikki tarjottavat esille etuteltan suojiin, jossa ne säilyvät suojassa mahdollisita sääilmiöiltä.

Asuntovaunussa voi pitää ainutlaatuiset syntymäpäiväjuhlat

Asuntovaunun etuteltta suojaa tuulelta ja sateelta, ja lämmittää syntymäpäivävieraita koleillakin keleillä.

Asuntovaunusta on moneksi - vaikka tilaksi lasten syntymäpäiville.

Ilmapallot ovat takuuvarma koriste syntymäpäiväjuhliin. Ne oli kätevä kiinnittää asuntovaunumme etuteltan kattoon naruilla.

Juhlapöytinä käytimme asuntovaunun omaa ruokapöytää sekä telttaan hankittua retkipöytää. Istumapaikkoina toimivat asuntovaunun sohvaryhmä ja retkituolit, ja lisäpaikkoja saimme valmiiksi kotoa löytyvästä terassikalusteryhmästä. Vaunun ja etuteltan muodostama noin kahdenkymmenen neliön kokoinen juhlatila koristeltiin vaivattomasti teltan kattoon ripustettavilla ilmapalloilla ja serpentiinillä. Vieraat saivat halutessaan käyttää myös asuntovaunun wc:tä. Tunnelman luojaksi toimme juhlatilaan vielä kannettavat kaiuttimet, joilla kunnon juhlafiilis saatiin kruunattua.

Ristiäisjuhlat asuntovaunussa.

Myös kuopuksemme ristiäisiin taiottiin lisäneliöitä pihalla seisovasta asuntovaunustamme.

Syntymäpäiväjuhlien lisäksi asuntovaunu yhdessä etuteltan kanssa palveli meitä hyvin myös loppukesällä pidetyissä ristiäisjuhlissa. Halusimme taata juhlaväelle turvalliset etäisyydet ja riittävän tilan ruokailun suhteen – asuntovaunu etuteltan kanssa tarjosi tähän loistavasti lisäneliöitä. Juhlapäivänä myös asuntovaunun ylimääräiselle jääkaapille oli käyttöä. Telttaan saatiin kaksi isoa pöytäryhmää ja lisäksi asuntovaunun sisälle pääsi ruokailemaan. Valkoisin pöytäliinoin ja juhlakukin koristeltua ruokailutilaa saatiin koottua jopa viidelletoista hengelle.

Ristiäisjuhla pidettiin kirkossa, josta vieraat siirtyivät kotiimme ruokailemaan. Harva pääsee ristiäisjuhlissa näkemään yhtä isoa kontrastia. Kirkosta asuntovaunuun! Asuntovaunu itsessään myös kiinnosti vieraita ja moni halusi käydä sisällä pelkästä uteliaisuudestaan. Palaute asuntovaunun hyödyntämisestä juhlakäyttöön oli pelkästään positiivista. 

Ristiäiskakku tytölle.

Ristiäiskakku maistui vieraille erinomaisesti myös asuntovaunussa.

Ristiäispöytä asuntovaunussa.

Liikkuvasta kesämökistä etätyöpisteeksi ja vierashuoneeksi

Asuntovaunu on toiminut kotipihallamme myös etätyöpisteenä. Muiden perheenjäsenten ollessa kotona, on asuntovaunussa saanut rauhaa omalle toimistotyön tekemiselle. Koska Dethleffs Camper 740TK on talviasuttava, etätyö onnistuu tarpeen vaatiessa vaikka ympäri vuoden. 

Pettersson-Nuotion asuntovaunusta on moneksi, esimerkiksi etätyöpisteeksi.

Kotitoimisto vaunussa? Ainakin työrauha on taattu!

Asuntovaunuamme on hyödynnetty myös vierashuoneena yökylävieraille. Nukkumatilaa vaunusta kun löytyy jopa kahdeksalle hengelle! Asuntovaunuun on kätevää kömpiä rentoutumaan mukavan illan päätteeksi omaan rauhaan. Sen takaavat paitsi asuntovaunun miellyttävä lämpötila, runsaat nukkumatilat, televisio, wc ja oma keittiö jääkaappeineen kaikkineen. Keittiötilassa soiva radio luo leppoista tunnelmaa. 

Kotipihalla asuntovaunuun voi mennä vaikka rentoutumaan hyvän ruuan ja juoman kanssa.

Asuntovaunu tarjoaa hyvät puitteet myös rentoutumiselle.

Asuntovaunun ansiosta meidän seitsemänhenkinen perheemme on tehnyt myös sukulaisten ja tuttavien kotipihoille yön yli kyläilyjä, jotka olisivat tilan puutteen vuoksi varmasti muuten jääneet tekemättä.

Asuntovaunusta on moneksi – mahdollisuudet eivät rajoitu vain henkilökohtaiseen käyttöön

Matkailu ja elämykset kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän ja enemmän. Osittain koronan ja myös ekologisen matkustustrendin vuoksi kotimaanmatkailu on nostanut päätään, ja ihmiset hakevat elämyksiä ja uusia kohteita kotimaasta yhä enemmän. Pikkuhiljaa myös ulkomaanmatkailu on jälleen elpymässä. 

Airbnb-majoitukset ovat monille tuttuja. Asuntovaunussa tai asuntoautossa yöpyminen voisi hyvin palvella satunnaista matkustajaa, joka haluaa mielenkiinnosta viettää yönsä erilaisessa ympäristössä. Nykyaikaiset asuntovaunut ja asuntoautot ovat niin viihtyisiä, että yöpyminen niissä ei kokemuksemme perusteella mielestämme kalpene lainkaan muun airbnb tarjonnan rinnalla.

Airbnb-yöpymisten rinnalle ovat nousseet myös paikallisten ihmisten järjestämät airbnb-elämykset. Olemmekin miettineet mahdollisuutta hyödyntää kotipihallamme olevaa asuntovaunuamme myös tämän tyyppisessä, elämyksellisessä airbnb-mielessä! Miltä kuulostaisi yö lämmitetyssä, tunnelmallisessa asuntovaunussa paukkupakkasella, kuumaa kaakaota nauttien ja kattoluukusta tähtiä katsellen? Kuka tahansa voi rakentaa konseptin ympärille jotakin elämyksellistä nuotiomakkaran paistosta illalliseen kotipihan lähimetsässä ja taidepajasta yrttikylpyyn. Erityisesti ulkomaan matkailijoille tällaiset voivat olla todella huikeita elämyksiä. Netissä pyörivien alustojen, kuten Doerzin ja Airbnb-palveluiden kautta voi tavoittaa potentiaaliset matkailijat niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Vielä emme ole tätä toteuttaneet, mutta kenties jonain päivänä. Ja voihan oman asuntovaunun aina myös vuokrata viikoksi kahdeksi silloin kun tietää, että ei ehdi sitä itse käyttämään. Kokemuksemme perusteella asuntovaunustamme onkin siis totisesti paljon muuhunkin kuin pelkäksi liikkuvaksi kesämökiksi ja matkakodiksi!

Päivitetty: 9.1.2023