Hyppää sisältöön

Kurkkaus arkeemme retkeilyautossa – Vanlife #2

Vakituisesti retkeilyautoon muuttanut Nina Laitiala haaveili pitkään vapaasta ja omannäköisestä elämäntyylistä tien päällä. Paikasta riippumaton liikkuva koti tarkoittaa, että koti seuraa sinua aina sinne, missä itse olet. Omana pihana voi hyödyntää esimerkiksi retkeilyauton välittömässä läheisyydessä olevia metsiä, rantoja ja camping-alueita. Vanlife-sarjan toisessa osassa Nina esittelee, millaista on jokapäiväinen elämä retkeilyautossa kumppanin ja kahden kissan kanssa.
|
Kuvat: Nina Laitiala

Vanlife-trendi luo tiettyjä odotuksia retkeilyautossa eletystä arjesta. Luulen, että monen mielikuvissa jokainen vanlife-päivä on täynnä eeppisiä tutkimusmatkoja ulkomailla, aurinkoisia hiekkarantoja ja uusia eurooppalaisia kaupunkeja – ja osa totuudestahan sekin. Kuitenkin monelle, kuten meille, todellisuutta on myös arjen pyörittäminen retkeilyautosta käsin tutussa ja kotoisassa Suomessa. 

Esittelen tässä blogissa elämäämme retkeilyautossa keskittyen niihin kaikista arkisimpiin askareisiin ruoanlaitosta peseytymiseen ja töiden tekemiseen. Voit myös käydä katsomassa videolta miltä näyttä peruspäiväni retkeilyautossa.

Suunnitelmissamme on elellä Suomessa vielä hetki ennen ilmojen viilentymistä, jolloin suuntaamme retkeilyauton nokan kohti etelän lämpöä. Mahdollisuus vaihtuvaan ja monipuoliseen arkeen onkin mielestäni yksi vanlifen rikkauksia.

Kun asuu vakituisesti retikeilyautossa, täytyy arki järjestellä hieman uudelleen. Kaikki kuitenkin sujuu, jos asenne on kohdillaan!

Samat askareet vaihtuvissa maisemissa

Arki rullaa myös retkeilyautossa aivan tavalliseen tapaan. Päivät alkavat tuttuun tapaan minun heräillessä retkiauton perältä peittojen alta. Minä ja Aaron heräämme harvemmin samaan aikaan, joten avaan kattoluukun aurinkoverhon vasta molempien noustua. Aamuinen valo valaisee kivasti sisätiloja, ja päivä voi alkaa.

Aamu alkaa tuttuun tapaan yhteisellä kahvihetkellä.

Kissoille annetaan ruokaa, Aaronilla on etäpalaveri ja minä lämmitän auton kaasuliedellä vettä. Päivät alkavat siis aivan samojen askareiden parissa kuin talossa asuessamme – isoimpana kysymysmerkkinä on usein peseytymisen järjestyminen. Retkeilyautostamme löytyy kyllä hana, mutta ei suihkua, saatika lämmintä vettä. Kesäkaudella on mukava ja helppo pulahtaa luonnon vesiin, mutta kyllä suihkuakin huomaa joskus kaipaavansa. Viime yön vietimme leirintäalueella, joten tämän aamun arjen luksuksena meillä on ollut käytössä suihkutilat.

Mukana kulkeva telttasauna tuo arkeen luksusta.

Etätyöskentelyn arkea

Niille, jotka haluavat kokeilla retkeiluautossa elämistä, yksi ratkaisevimmista ominaisuuksista on varmasti kyky työskennellä etänä. Aaron on operatiivinen johtaja kotimaisella elektroniikkabrändillä, ja itse toimin toiminimiyrittäjänä sisällöntuotannon parissa. Teen muun muassa videoita omiin sosiaalisen median kanaviin sekä kuvitusta milloin mihinkin. Meille etätyöskentely sopii hyvin, mutta vaatiihan se välillä hieman suunnitelmallisuutta.

Retkeilyautossa eläessä oppii arvostamaan täysin itsestään selvänä pitämiään asioita, ja tuon listan kärkipäässä majailee täysin itseoikeutetusti sähkö. Sähkö kun mahdollistaa meille etätyöskentelyssä elintärkeiden läppäreiden, nettiyhteyden, kameran sekä piirtonäytön käytön. Kun saimme asennettua retkeilyautoon aurinkopaneelin, oli muutos maaginen. Tuntuu joskus käsittämättömältä, että auto tuottaa nyt itse virtaa kaikkeen mihin se sitä tarvitsee.

Välillä vanlife-arkeen kuuluu myös nikkarointi.

Maistuvaa arkiruokaa retkeilyautossa

Aamutoimia, peseytymistä ja töitä; mutta mitä muuta meidän päivään kuuluu? No, nälkähän tässä touhutessa tietenkin tulee! Tykätään kieltämättä käydä ravintoloissa, mutta yhtä paljon maistuu myös oma retkeilyautossa kokattu ruoka.

Kun harkitsin auton hankintaa, kävin Best Caravan -liikkeessä katsomassa eri vaihtoehtoja. Muistan, kuinka aluksi jostain syystä epäilin retkeilyauton keittiön kaasuliettä. Se oli meille entuudestaan tuntematon ja sen käyttöönotto hieman hermostutti. Nyt en kuitenkaan vaihtaisi sitä sähköiseen lieteen missään nimessä! Retkiauton kaasuliesi tekee jopa vedenkeittimestä tarpeettoman. Se on sitäkin tehokkaampi, nopeampi ja säästää kaiken lisäksi arvokasta sähköä. Aivan ihana!

Myös kompakti jääkaappimme toimii kaasulla. Syömme kasvispohjaista ruokaa, ja pieni kaappi sopii siitäkin syystä hyvin tarpeisiimme, sillä iso osa kasviksista ja hedelmistä säilyy hyvin sen ulkopuolelle.

Retkeilyautossa on kätevää laittaa kasvispohjaista ruokaa, sillä jääkaapin sijaan vihannekset säilyvät huoneenlämmössä.

Oma talo vs retkeilyauto

Yritin pohdiskella suurimpia eroja “entiseen elämään” eli talossa asumisen ja nykyisen retkeilyautoelämän välillä. Tietenkin ensimmäisenä tulee mieleen jo aiemmin mainittu peseytyminen, mutta sekin on lopulta vain käytännön asioiden järjestelyä ja arjen suunnittelua. Mikään ei ole este, kunhan oma asenne on kohdallaan. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa – niin myös vanlifessa.

Sarjojen katsominen houkuttelee myös vanlife-arjessa.

Itseäni ilahduttaa retkeilyautoelossa sen vaihtelevuus. Arjen rakentaminen juuri meidän tyyliseksi onkin vanlife-elämisen suola. Tällä hetkellä odotan jo esimerkiksi kovasti etelään lähtöä, sillä kaipaan lämpöä ja aurinkoa.

Kesä oli ihana viettää Suomessa, mutta näin syksyn edetessä alkaa kaivata etelän lämpöön.

Tässä kirjoittaessa katson ulos ikkunasta, jonka lasi on peittynyt sadepisaroihin. Jonain läkähdyttävän kuumana päivänä Kanarialla tulen varmasti kaipaamaan tätä Suomen syksyn viileyttä. En tiedä paraneeko tämä arki ilmastoa vaihtamalla, mutta lämpimällä ainakin maistuu vesimeloni ja hedelmät, ja niihin en kyllästy. Vanlife-elämä on vasta alkanut ja uudet kokemukset odottavat. Seuraavaan kertaan!

______

Ninan, Aaronin ja kisson elämää retkeilyautossa voit seurata karavaanielämää.fi -sivustolla. Käy lukemassa aikaisempi blogi ja muita retkeilyautolla matkustamiseen inspiroivia juttuja! 

Best Caravanin Road Show -kiertue kulkee vielä hetken! Tule paikan päälle katsastamaan uudensukupolven matkailuautot, tarvikemyymälästä löydät uutuuksia ja samalla voit nautti hauskasta ohjelmasta koko perheen voimin. Tarkista lähin kiertuepaikkasi ja tarkemmat aikataulut täältä.

Päivitetty: 9.1.2023