Hyppää sisältöön

Unelmien kesätyö Tietäjänä – Tietäjät löytää #9

Best Caravan tarjosi unelmien kesätyön yhdelle Tietäjälle, ja hommaan valittiin loistavien hakemusten seasta Damon. Damonin työ on reissata matkailuautonsa kanssa ympäri Suomea ja etsiä uusia unelmakohteita. Tässä blogissa pääsemme tutustumaan Damoniin hieman paremmin.
|
Kuvat: Damon Beckford

Best Caravanin uusimman Tietäjän Damonin unelmien kesätyö on reissata ympäri Suomea matkailuautolla, etsiä unelmakohteita ja jakaa inspiraatiota tulevia reissuja varten. Mutta kuka Damon oikein on ja mitä hän ajattelee matkailuautoilusta ja elämästä noin ylipäätään? 

Kuka olet ja mitä teet?

“Moikka! Olen Damon, juuri 28-vuotta täyttänyt puoliksi englantilainen Vantaalta kotoisin oleva mies. Voisin kuvailla itseäni seikkailunhimoiseksi, vapaudesta nauttivaksi valokuvaajaaksi, jolle vauhdikkaat urheilulajit ovat lähellä sydäntä. 

Olen koulutukseltani ravintolakokki, mutta niitä hommia en ole enää tehnyt. Sen sijaan viimeisimmät vuoteni ovat toistaneet samaa hyväksi todettua kaavaa: työskentelen sekä varastolla, valokuvaajana että sosiaalisen median parissa ja säästän rahaa, minkä avulla taas suuntaan maailmalle reppureissailemaan. 

Yksi iso unelmani onkin työllistää itseni niin, että voisin tehdä töitä missä haluan. Eli olla ns. digitaalinen nomadi.” 

Seikkulumieli ja vapauden kaipuu johdattavat Damonia reissussa.

Mikä sai sinut hakemaan tätä työtä?

 “Kun näin Best Caravanin mainoksen, jossa tarjottiin työpaikkaa Tietäjänä, jonka työnkuvana on kiertää Suomea etsimässä kotimaan parhaita paikkoja, tiesin heti että minun täytyy hakea siihen! Olen jo pitkään miettinyt, kuinka siistiä olisi kierrellä Suomea kesällä ja käydä tutkimassa, mitä kaikkea siistiä omasta kotimaasta löytyykään. Oli jo lähellä, etten ostanut omaa reissupakua keväällä. 

Työsopimukseni varastolla oli myös loppumassa toukokuun lopussa, joten minun ei tarvinnut miettiä, kuinka saan hoidettua lomat töistä Tietäjä-pestiä varten.

Myös se rohkaisi hakemaan, että lukuisat kaverit vinkkasivat minulle työstä ja kertoivat kuinka tämä olisi täydellinen työ minulle!”

Kuten tässä kuvassa näkyy, valokuvaamisen ja matkailuautoilun voi yhdistää silmää hivelevin tuloksin.

Mitä tiesit matkailuautoista ennen tätä kokemusta?

“Minulla oli jo hieman kokemusta matkailuautoista ennen tätä kesää. Olen ollut serkkuni kanssa parilla reissulla sedän matkailuautolla Lapissa ja Norjassa, joten matkailuautolla reissaaminen ja siinä asuminen on jo tullut hieman tutummaksi. Isoilla autoilla ajaminen on myös tuttua puuhaa, sillä ajoin armeijassa panssaroitua miehestönkuljetusvaunua eli Pasia.

On tässä vielä kuitenkin paljon asioita, joita en tiennyt aikasemmin, kuten jätevesien tyhjentämiset. En ole myöskään näin pitkää aikaa asunut tien päällä, joten melkein päivittäin tulee opittua jotain uusia pieniä juttuja.

Loppupeleissä tämä on kuitenkin yllättävän simppeliä ja helppoa puuhaa. Eikä se ajaminenkaan ole haastavaa, vaikka onkin vähän isompi auto alla.”

Kun reissaa matkailuautolla, joka päivä tuo mukanaan uusia kokemuksia.

Mitä kaikkea olet suunnittelut kesällä tekeväsi ja minkälaisia paikkoja olet etsimässä muille löydettäviksi?

“Ihan ensimmäiseksi halusin lähteä katsomaan Suomen länsirannikkoa, koska siellä on niin paljon upeita paikkoja, joissa en ole vielä käynyt. Tykkään viettää aikaa rannikolla. Rannikkoreissun jälkeen suuntaan kohti Lappia, jossa haluan päästä ehdottomasti kokemaan keskiyön auringon tunturien päällä! Sieltä sitten luultavasti Itä-Suomea pitkin alaspäin. 

Tykkään paljon erilaisista aktiviteeteista ja luonnosta, joten tulen etsimään kaikkea erikoista tekemistä ja vauhdikkaita urheilulajeja, joita voi tehdä luonnossa. Maastopyörä, kiipeilykamat ja surffilauta kulkevat ainakin mukana, joten näitä lajeja haluan käydä harrastamassa. 

Mutta haluan myös käydä katsomassa niitä perinteisempiäkin suomalaisia nähtävyyksiä ja kokemuksia. Haluan tuoda ihmisille uusia ideoita siitä, mitä Suomi-roadtripillä voisikaan tehdä!” 

Matkailuauto tuo luonnon ainutlaatuisen lähelle reissaajaa.

Damon toimii Tietäjänä heinä- ja elokuun ajan, ja hänen seikkailuja voi seurata Best Caravanin Instagramissa.

_____

Tutustu lisää Suomen parhaisiin matkakohteisiin tietäjät.fi -sivustolla ja käy jakamassa meille omasi. 

Haaveiletko matkailuauton kokeilemisesta tai ostamisesta? Best-Caravanin kautta voit  vuokrata tai ostaa oman matkailuauton – mikä vain sopii parhaiten viemään kohti omannäköistä vapauttasi. Tutustu eri vaihtoehtoihin Best-Caravanin sivuilla ja pyydä rohkeasti apua sopivan matkakodin valintaan.

Päivitetty: 12.7.2021