Hyppää sisältöön

Retkeilyautolla yksin reissaaminen – 10 vinkkiä onnistuneeseen soolomatkaan

Haaveiletko retkeilyautolla yksin reissaamisesta? Soolomatkat myös opettavat kohtaamaan uusia yllättäviä tilanteita. Olen kiertänyt yksin ympäri Eurooppaa viime vuoden elokuusta lähtien ja kerännyt talteen lukemattoman määrän kokemuksia retkeilyautoilun saloista ja itsestäni. Lue blogista soolomatkailijan vinkkini kaikille Minä-matkasta unelmoiville.
|
Kuvat: Jenni Kaskimeri

Itsenäiset seikkailut ovat kasvattaneet ja vieneet minua äärirajoille. Halusinkin koota tähän blogiin vinkkejä retkeilyautolla yksin reissaamisesta.  Kaikkiin kokemuksiin ei ole mahdollista varautua, mutta on varmaa, että suhtautuminen elämään ja sen arvaamattomuuteen tulee muuttumaan merkittävästi yksin reissatessa. Nämä 10 vinkkiä onnistuneeseen soolomatkaan auttavat sinua suunnittelemaan turvallisen Minä -matkan. Listassa on vinkkejä niin fyysiseen, kuin henkiseen hyvinvointiin liittyen, sillä molemmat ovat uusien haasteiden edessä, kun on aika suunnata tien päälle.

Pidä huolta jaksamisesta

Ajoturvallisuuden kannalta omasta jaksamisesta huolehtiminen on kaiken a ja o. Siksi suosittelenkin näitä tien päällä hyväksi koettuja niksejä.

Laadi itsellesi yksinkertainen rutiini

Tämän avulla pidät huolta henkisestä ja fyysisestä jaksamisestasi. Muista liikkua päivittäin, sillä automatkailussa ergonomia on koetuksella ja houkutus pitkiin ajomatkoihin tekee hallaa istumalihaksille. Yritä myös pitää kiinni säännöllisestä ruuanlaitosta. Itse pyrin valmistamaan vähintään yhden päivän pääaterioista retkeilyautokodissani, vaikka ulkona syöminen etenkin Etelä-Euroopassa on toisinaan melkein edullisempaa, kuin ruokaostosten tekeminen. Muista juoda paljon vettä! Matkani alussa unohdin vedenjuonnin melkein kokonaan ja aloin kärsiä päänsäryistä. Tarkista kuitenkin aina, onko vesiautomaatin vesi juomakelpoista! Niin ei nimittäin aina ole.

Jääkaapissani on aina päivittäiset vitamiinin tarpeeni hedelmien ja kasvisten muodossa, mutta lämpimän aterian syön usein paikallisessa ravintolassa.

Somekuri voi auttaa unenlaadussa ja mielialan ylläpitämisessä

Retkeilyautolla yksin reissaaminen voi helposti johtaa eri sosiaalisen median alustojen selailuun yksinäisyyden tai tylsyyden tunteen välttämiseksi, mutta liiallisella somettamisella on kuitenkin puuduttava vaikutus. Puhelin suositellaan laitettavaksi pois pari tuntia ennen nukkumaan menoa ja minua tämän noudattaminen on ainakin auttanut merkittävästi. 

Pidä matkailuautosi siistinä 

Siisti asuntoauto auttaa myös pitämään yllä korkeaa mielialaa! Minulla on käytössä päivittäinen 15 minuutin rutiini, jonka aikana siistin liikkuvan kotini niin viihtyisäksi kuin suinkin ehdin.

Hyvien yhteyksien säilyttäminen kotiin päin voi tuntua toisinaan vaikealta, (etenkin aikaeron ja uuden elämänrytmin myötä) mutta se on tärkeää jaksamisen kannalta.

Yhteydenpito kotiinpäin

Keskusteluryhmät perheen ja ystävien kanssa

Lähipiiri saattaa olla luonnollisesti huolissaan ja kiinnostunut matkan käänteistä, joten suosittelen tekemään esimerkiksi Whatsappiin tai muuhun viestintäsovellukseen keskusteluryhmiä perheen ja kavereiden kesken, jotta voit päivittää matkasi vaiheita ja kuulumisia heille kaikille yhtäaikaisesti. Lähetän usein myös yöpymispaikkani sijaintitiedot perheeni ryhmään, jotta he ovat tietoisia matkani vaiheista.

Videopuhelut avuksi

Lisäksi suosittelen ehdottomasti, että vaihda tavalliset puhelut videopuheluihin, sillä on aivan eri asia keskustella eleiden ja ilmeiden kera!

Maaseudulla ja pienemmissä kylissä eivät aina maksukortit toimi, joten käteistä on hyvä pitää mukana jonkin verran. Etenkin kolikoista on hyötyä monessa paikkaa, kuten esimerkiksi itsepalvelupesuloissa ja joidenkin leirintäalueiden lisäpalveluja käytettäessä.

Raha-asioiden hoitaminen

Varamaksukortti voi pelastaa pinteestä

Reissuun lähtiessä kukkarossa kannattaa olla kaksi eri pankin maksukorttia. Lisäksi voi olla hyödyllistä hoitaa tietyt hankinnat luottokortilla, jonka vakuutus kattaa mahdolliset epäonniset kavallusyritykset epäluuloa aiheuttavissa asiointipaikoissa. Usein kannan  mukanani yhtä korttia, jolle siirrän vain pienen määrän varoja kerrallaan. Toinen kortti on turvasäilössä autossa. Myös käteistä kannattaa olla mukana ja jemmassa, sillä monessa maassa se helpottaa asiointia huomattavasti. 

Uusia kokemuksia ja ystäviä tien päällä

Ole avoin uusille kohtaamisille ja kokemuksille…

…sillä vaikka ikävä kotiin päin on toisinaan kova, niin yksin matkustaessa uusien ystävien saaminen on paljon helpompaa kuin uskoisikaan. Kokeile uusia lajeja ja tutustu paikallisiin yrityksiin ja taiteilijoihin, sillä he ovat mielissään kun seikkailijat vierailta mailta lähestyvät heitä. 

Olen tutustunut matkani varrella moniin uusiin ystäviin, mutta toisinaan on ihana viettää pitkä viikonloppu tai viikko vanhojen tuttujen kanssa. Silloin he ovat lentäneet luokseni johonkin kulloisista kohdemaistani viettääksemme yhdessä aikaa tien päällä.

Turvallisuudesta huolehtiminen on paras vakuutus onnistuneelle automatkalle. Maalaisjärjellä pääsee kauas ja intuitiota kuuntelemalla vielä pidemmälle.

Retkeilyautolla yksin reissaaminen – muista turvallisuus

Tee matkustusilmoitus

Matkustusilmoitus kannattaa ehdottomasti tehdä, mikäli matkustusmaat ja päivämäärät ovat jo tiedossa. Näin ulkoministeriö on tietoinen olinpaikastasi ja saa sinuun tarvittaessa yhteyden poikkeustilanteissa. 

Ajoneuvopaikantimesta lisäturvaa

Harkitse ajoneuvopaikantimen asennuttamista. Valitsin itse kotimaisen Navicomin ajoneuvoseurantalaitteen, jolla saan myös kerättyä talteen lopullisen reitin ja kilometrit. Hätätilanteessa matkailuauto on mahdollista löytää paikantimen avulla, mutta suosittelen antamaan tunnukset sijaintitietoihin myös perheenjäsenelle, joka voi tarkistaa olinpaikkasi, ellei saa sinuun yhteyttä.

Älä mainosta vieraille ihmisille matkustavasi yksin

Pieni valkoinen valhe voi pelastaa sinut pitkäkyntisiltä. En yleensä kerro matkustavani yksin. Mikäli minulta asiasta kysytään, sanon että olen menossa tapaamaan ystävää tai perheenjäsentä lähiseudulle. Myös siviilisäädyn kertomisen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Yksin matkustaminen on ainutkertainen kokemus, joka kasvattaa itseluottamusta ja rikastuttaa elämää uusien kokemusten ja ystävyyssuhteiden myötä.

Retkeilyautolla yksin reissaaminen on palkitsevaa ja kasvattavaa

Vaikka retkeilyautolla yksin reissaaminen voi tuntua hurjalta ajatukselta, on se mielestäni palkitsevin tapa oppia tuntemaan itsensä ja tavoitteensa syvemmin. Matkan varrella on mahdollista tavata monta ihanaa ihmistä ja uutta ystävää, joten murhetta yksinäisyydestä ei tarvitse kantaa mukanaan. Soolomatkailu kartuttaa roppa kaupalla rohkeutta, itseluottamusta ja positiivisempaa elämänasennetta sooloseikkailujen myötä.  

Bonusvinkki: Anna elämän yllättää! Matkan vaiheita tai reittiä ei kannata suunnitella liian tarkkaan. Jätä tilaa yllättäville käänteille ja kohtaamisille.

___________

Voit seurata Jennin karavaaniseikkailuita ja kerätä vinkkejä unohtumattomista kohteista Jennin Instagramin puolella @jenniontheroad!

Jos kiinnostuit soolokaravaaneilusta, kannattaa tutustua Jennin vuoden karavaaniseikkailuun Euroopassa!

Päivitetty: 16.8.2023