Hyppää sisältöön

Seikkailu Karhunkierroksella osa 2/2 – Nomadielämää #6

Retki puhtaaseen luontoon auttaa palautumaan ja lataamaan henkisiä akkuja. Onkin aikamoinen onni, että Suomen pinta-alasta suurin osa on metsää, jossa vaeltaminen on ilmaista. Tässä Nomadielämää-jutussa jatkamme luontoseikkailua Karhunkierroksen maisemissa luotettavan matkailuautomme kanssa, minkä lisäksi vinkkaan myös pari lempiretkiruokaani.
|
Kuvat: Petteri Hentilä

Edellisessä Nomadielämää-blogissa aloitimme matkan Oulangan kansallispuiston Karhunkierroksella Kuusamossa, ja annoin vinkkejä siitä, miten etätyön avulla retkeilyn sekä karavaanielämän voi yhdistää. Tässä blogissa kerron lisää Karhunkierroksen vaellusreiteistä, joiden poluilla ajatukset taatusti pääsevät tuulettumaan. Ja mahtuupa joukkoon pari vinkkiä niin retkiruokailuun kuin yleisemmin Kuusamossa retkeilyynkin. Anna sykkeesi tasaantua, hengitä syvään ja reissu voi jatkua.

Juuma – koe Oulangan kansallispuiston hienoimmat kohteet yhdellä pysähdyksellä

Usein vaelluksessa voi tulla vauhtisokeus ja kaikki mahdollinen täytyy nähdä kerralla. Juumassa voi kuitenkin ottaa rennosti ja antaa sykkeen laskea. Juumassa nimittäin sijaitsee Pienen Karhunkierroksen aloituspiste, josta tavoittaa kaikki Oulangan maisemat lyhyiden retkien muodossa. Ei siis tarvitse ottaa stressiä aikatauluista tai paikasta toiseen matkailuautolla ajelusta. Tiesitkö, että maailman suurin matkaopassivusto, Lonely Planet, on nimennyt Oulangan Kansallispuiston yhdeksi maailman parhaimmista kansallispuistoista?

Matkailuautossa retkieväiden valmistaminen käy käden käänteessä. Liedeltä kuuma teevesi termospulloon ja jääkaapista eväsleivät, sekä grilliherkut reppuun.

Aloitimme Pienen Karhunkierroksen leiriytymällä matkailuautolla Juuman läheisyyteen retkeilyalueelle. Pysäköintipaikkoja löytyy Juumaan vievän tien päästä, sekä pari sataa metriä ennen sitä. Saatuamme auton parkkiin alkoi retken valmistelun tärkein osa eli tietenkin eväiden pakkaus. Teeveden kiehuessa voileivät ja grilliherkut olivatkin jo löytäneet tiensä reppuun. Vedimme vain lämpimät vaatteet päälle ja suuntasimme metsäpoluille kohti Niska- ja Myllykoskea.

Niska- ja Myllykoskella tuntee luonnon voiman

Vaikka valokuvaajan ammatissa luonto ja työ usein kietoutuvat yhteen, palaan aina mielelläni metsään ihan vain oleskelemaan – siellä kävely on minulle parasta vastalääkettä työlle ja antaa paljon voimia uusiin haasteisiin. Olen havainnut, että metsässä ollessani jo kymmenessä minuutissa verenpaineeni alkaa laskea ja pulssini tasoittua, ja jo parinkymmenen minuutin jälkeen tunnen mielialani kohoavan ja mieleni rauhoittuvan. Etenkin vedessä on sitä jotain, ja siksi Karhunkierroksen vaellusreiteistä hienoimpia ovat jokia ja koskia seurailevat polut sekä niitä ylittävät riippusillat. Ensimmäinen koskemme, Kitkajoessa virtaava Niskakoski, tuli vastaan jo alle kilometrin vaelluksen jälkeen Juuman pysäköintipaikalta.

Alle kilometrin päässä Juuman pysäköintialueelta tulee vastaan ensimmäinen upea nähtävyys; Niskakoski ja sen ylittävä tunnelmallinen riippusilta.

Matkamme Niskakoskelta jatkui kohti noin kilometrin päässä pauhaavaa Myllykoskea. Koski on yksi Karhunkierroksen vaellusreiteistä vaikuttavin maisemaltaan. Virtaavaa vettä katsellessa tuntee luonnon valtavan voiman, ja omat huolet asettuvat mittasuhteisiin. Aivan kosken päälle ulottuvalta “terassilta” voi ihastella vettä lähietäisyydeltä.

Myllykoskea pääsee ihastelemaan käytöstä poistuneen myllyn terassilta.

Vaeltamisen lisäksi myös ruoanlaitto metsässä on oma meditatiivinen aktiviteettinsa. Onneksi Myllykosken terassin vierestä löytyy myös nuotiopaikka, polttopuita sekä wc. Ei muuta kuin tulen tekoon, ja syksyinen piknik on valmis. Tässä on meidän vakioresepti, joka maistuu erityisen hyvältä nuotiolla valmistettuna:

Uuniperunat hiilloksessa

  1. Laita iso kourallinen pestyjä ja valmiiksi pilkottuja perunoita kaksinkertaiseen foliokääreeseen siten, ettei neste pääse valumaan pois folionyyteistä.
  2. Lisää nyyttiä kohden ruokalusikallinen mausteista sulatejuustoa sekä kunnon ripaus mustapippuria ja yrttisuolaa. Laita nyytit noin 25 minuutin ajaksi nuotion hiillokseen. 
  3. Kääntele nyyttejä ja katso kypsyysastetta noin 10 minuutin välein.
  4. Kun perunanyytit ovat valmiit, nosta ne hansikkailla hiilloksesta, jäähdytä hetken ja nauti suoraan folionyytistä!

Myllykosken riippusilta vie 12 kilometriä pitkälle pienen Karhunkierroksen vaellukselle.

Ruokailun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa vatsa mukavan täynnä noin puolentoista kilometrin päässä sijaitsevalle Jyrävän vesiputoukselle. Vinkkivitonen: jos Myllykoskelta haluaa oikaista lyhyempää tietä suoraan Jyrävälle, kannattaa valita riippusillan vierestä kulkeva reitti niin, että Myllykosken riippusilta jää vasemmalle puolelle. Jos taas haluaa kulkea kahdeksan kilometriä pitkä maisemareittiä, kannattaa riippusilta ylittää normaalisti.

Jyrävällä jälkiruokaa vaelluksen päätteeksi

Jyrävä on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista. Putous syntyy, kun vesimassat puristuvat kapean väylän läpi ja putous pitääkin nimensä mukaan kovaa jyrinää, jonka kuulee jo satojen metrien päähän. Rannassa on paljon puita, joiden varaan on täydellistä ripustaa riippumatto. Myös jälkiruoka maistuu riippumatossa köllötellessä, ja siihenkin meiltä löytyy erinomainen resepti.

Jyrävän yhdeksänmetrinen putous on kaunis pysähdyspaikka.

Jälkiruokavinkki retkelle – Suklaabanaanit

  1. Halkaise banaanit kahtia varovasti pituussuunnassa rikkomatta banaanin koko kuorta.
  2. Laita viiltoon 4-5 palaa lempisuklaatasi.
  3. Asettele banaanit hiillokselle sellaiseen niin, ettei kuori pala, mutta suklaat alkavat sulaa ja hedelmä pehmenee.
  4. Kun suklaat ovat sulaneet sopivasti, ota banaanit varovasti pois hiilloksesta. Anna banaanien jäähtyä hetki ja nauti herkusta.

Paluumatkalla Juumaan yllätti hiki, joten mikäpä sen rentouttavampaa kuin huuhtoa retken pölyt raikkaassa Kitkajoen suistossa.

Suut makeana lähdimme hyvissä fiiliksissä paluumatkalle. Takaisin vaeltaessa tuli kuitenkin niin lämmin, että pulahdin veteen Juuman pysäköintipaikan viereiseltä rannalta. Kylmään järveen jäivät reissun pölyjen lisäksi viimeisetkin turhat huolenaiheet, ja hyvän olon tunne levisi koko kroppaan. Viileän kylvyn jälkeen tuntui extra hyvältä päästä luotettavan matkakumppanimme Challenger Road Edition V 217 Premium -matkailuauton lämpöön.

Matkalla Kuusamosta etelään pysähdyimme Suomussalmelle puskaparkkiin valmistamaan päiväruokaa matkailuauton lämmössä.

Petterin vinkit Kuusamon reissulle

Päätitkö sinäkin lähteä rentoutumaan Kuusamon metsiin? Hienoa! Tässä muutama tietäjät löytää -vinkki, jotta reissusi olisi mahdollisimman sujuva.

Karhunkierroksen vaellusreiteistä suurin osa on selkeästi merkittyjä, vessoja on parin kilometrin välein, nuotiopaikoilla on Metsähallituksen puolesta puita – ja maisemat ovat tietysti eeppiset. Suosittelenkin varaamaan retkikohteiden valloitukseen vähintään viikon verran aikaa, sillä nähtävää on paljon.

Jos retkeilyn jälkeen haluaa pienen hemmotteluhetken, kannattaa suunnata matkailuauto kohti Juuman, Oulangan tai eteläisemmän Hossan leirintäalueita ja varata sieltä saunavuoro. Niille, joille loppusyksyn järvet ovat hieman turhan viileitä, löytyy muitakin vaihtoehtoja: Kuusamon Tropiikin kylpylä tai uimahalli Kuusamon keskustassa.

Leirintäalueilla voi yöpyä, mutta alueelta löytyy myös monia ihania puskaparkkeja. Kuten kansallispuistossa yleensäkin, myös Kuusamossa täytyy ottaa etukäteen selvää puskailun säännöistä. Esimerkiksi Juuman pysäköintipaikalla yöpyminen matkailuautossa oli kielletty syksyllä suurista kävijämääristä johtuen, joten käytimme Park4Night-sovellusta uuden paikan etsimiseen. 

Hyvää Kuusamon reissua!

Kuusamossa kävijöitä hemmotellaan upeilla maisemilla.

__________

Tutustu lisää Suomen parhaisiin luontokohteisiin tietäjät.fi -sivustolla ja käy jakamassa meille omasi. 

Haaveiletko matkailuauton kokeilemisesta tai ostamisesta? Best-Caravanin kautta voit  vuokrata tai ostaa oman matkailuauton – mikä vain sopii parhaiten viemään kohti omannäköistä vapauttasi. Tutustu eri vaihtoehtoihin Best-Caravanin sivuilla ja pyydä rohkeasti apua sopivan matkakodin valintaan.

Päivitetty: 9.1.2023