Hyppää sisältöön

Jakso 2/9: Vähäkankaat napapiirin rajalla – Matkailuauton kyydissä kohti Norjaa

Vähäkankaan perheen matka huikean kauniille Lofooteille käynnistyi Varkaudesta ja eteni sieltä pienen pysähdyksen jälkeen Pohjois-Savon reittiä Ranualle. Katso mitä perhe koki Ranualla ja Rovaniemellä.
|
Kuvat: Ranua Zoo, Unsplash, Rollohalli, Joulupukin pajakylä

Ensimmäisenä matkailuauton keula suunnattiin Ranuan eläinpuiston lähellä olevalle leirintäalueelle. Nyt edessä on tutustuminen arktisiin ja pohjoisiin eläinlajeihin, minkä jälkeen matkaa jatketaan kohti napapiirin rajaa.

Leirintäalueella hyvin nukutun yön jälkeen aamu käynnistyy mitä loistavimmassa säässä. Aamuauringon kajastaessa usvaisen Ranuanjärven pintaan, nelihenkinen perhe lähtee vierailemaan läheiseen eläinpuistoon.

Vähäkankaan pariskunnalle käynti Ranualle ei ole ensimmäinen, vaan eläinpuistossa on tullut vierailtua myös lapsuudessa.

– Aikaisemmista käynneistä ei ole enää mitään muistikuvia. Siitä on jo niin kauan aikaa, perheen isä Petteri Vähäkangas kertoo.

Eläinpuistovierailua varten Vähäkankaat hankkivat 51 euroa maksavan perhelipun. Lipunmyynnistä saadut rannekkeet pitävät sisällään myös sisäänpääsyn Rovaniemen Rollohalliin.

Suomen pohjoisimmassa eläintarhassa

Kesäkuun alkupuolella Ranuan eläintarhassa on vielä rauhallista kulkea. Ainoastaan korpin raakkuna rikkoo hiljaisuuden Vähäkankaiden astellessa puiston siimekseen.

Vuonna 1983 perustetun eläinpuiston asukkaat elävät Ranualla luonnollisessa ympäristössä, metsän keskellä. Eläintarhasta löytyy kaiken kaikkiaan 200 eläinyksilöä. Ranualla elänyt tunnetuin eläin on kaiketi Väiski-niminen ilves, joka emonsa hylkäämänä oli adoptoitu eläintarhaan. Suurelle yleisölle Väiski tuli tunnetuksi Poika ja iIves -elokuvan tähtenä.

Ilvesten lisäksi eläintarhassa voi bongata muun muassa majavia, susia, pöllöjä, jääkarhuja ja hellyttäviä ruskeakarhuja.

Yöeläinten havainnointi

Eläintarhan eläimet ovat sopeutuneet elämään neljän vuodenajan mukaan vaihtelevissa olosuhteissa. Värikkään syksyn, lumisen talven ja lyhyen kevään jälkeen on vuorossa valoisa kesäaika. Silloin puistossa voi osallistua Yöttömän yön safarille, jossa kävijä pääsee oppaan johdolla jo suljettuun eläintarhaan. Yön saapuessa moni villieläin aktivoituu. Lapin valoisassa kesäyössä yöeläinten elämää pääsee seuraamaan tarkemmin.

Eläintarhan eläimistä yöeläimiä ovat muun muassa sudet, joista valtaosa elää luonnossa vaeltaen ja etsien paria ja sopivaa elinaluetta. Susia on Suomen luonnossa maaliskuun 2018 kanta-arvion mukaan noin 165 – 190 yksilöä. Valtaosa niistä elää nykyisin Suomen länsiosissa. Susien ravintoa ovat erityisesti hirvieläimet, mutta myös pikkunisäkkäät ja haaskat kuuluvat niiden ruokalistalle.Talvisin ne säästävät energiaa kulkemalla syvässä hangessa peräkkäin, edellisen tekemiä jälkiä pitkin.

Hoitoeläimiä ja lajisuojelua

Eläinpuiston vakioasukkaiden lisäksi Ranualle tuodaan hoidettavaksi myös apua tarvitsevia villieläimiä. Osa eläimistä saattaa olla vahingoittunut niin pahasti, ettei niitä pystytä auttamaan, mutta osa voidaan kuntouttaa takaisin luontoon. Jotkut yksilöt jäävät pysyvästi eläintarhaan.

Kesäaikana eläinpuistovierailu kannattaa ajoittaa eläinten ruokintanäytösten yhteyteen, jolloin eläimet näkee varmimmin kokonaan ja saattaa itsekin päästä eläintenhoitajan opastamana ruokintapuuhiin.

Ruokintanäytöksiä järjestetään eläinpuistossa kesäisin usealle eläinlajeille.Katsomaan voi tulla, vaikka Harri ja Olli -nimisten saukkojen ruokailuhetkeä. Saukot ovat mukana Euroopan uhanalaisten lajien suojeluohjelmassa. Suomessa laji on suojelun ansiosta elpynyt elinvoimaiseksi.

Uhanalaiset jääkarhut

Ranuan eläinpuistossa kulkemista on helpotettu mobiilisovelluksella, johon ei tarvita nettiyhteyttä. Sovelluksesta näkee sijaintinsa puiston kartalla ja saa samalla tietoa eläimistä.

– Eläintarhan eläimistä kiinnostavimpia taitavat olla jääkarhut, koska ne ovat eläiminä hiukan erikoisempia, Petteri toteaa.

Ruskeakarhusta polveutuva jääkarhu, jota eskimot kutsuvat nanukiksi, on sopeutunut erinomaisesti arktisten alueiden kylmyyteen. Jopa 700 kiloa painavilla jääkarhuilla saattaa olla kymmenen sentin paksuinen rasvakerros, joka paitsi eristää, myös mahdollistaa jääkarhun kellumisen vedessä. Rasvakerros myös auttaa jääkarhuyksilöä selviytymään tarvittaessa niukalla ravinnolla.Lämmin karvapeite suojaa tassuja ja antaa tarvittavaa kitkaa liukkaalla jäällä.

Luonnossa jääkarhuja uhkaa sekä arktinen öljynetsintä että ilmastonmuutos.

Merenpohjan öljykenttien kartoittamiseen käytetään voimakkaita ääniaaltoja.Niiden voimakkuus tappaa lähistöllä olevia merinisäkkäitä, joita jääkarhut taas käyttävät ravinnokseen.

Ilmaston lämpeneminen sulattaa jääpeitettä, jota jääkarhut tarvitsevat etsiessään saalisravintoa itselleen. Lisäksi niiden pesintä on vaarassa sillä, jääkarhunaaras synnyttää talvella poikasensa jääluolaan.

Ranuan eläinpuistossa asustelevat jääkarhut kuuluvat saukkojen tavoin Euroopan uhanalaisten lajien suojeluohjelmaan.

Oiva päätös puistokierrokselle

Ranuan eläinpuiston eläimet on sijoitettu reitille, jonka kokonaispituus on vajaa kolme kilometriä. Reitin pääsee kulkemaan helppokulkuisia kävelysiltoja pitkin.Vähäkankaan perheen lapset pääsivät katsomaan puiston ympäristöä myös hiukan korkeammalta, hevosen selästä.

Puistokierroksen päätteeksi perheellä oli aikaa hengähtää nuotiotulella makkaranpaistossa, ennen matkan jatkumista Rovaniemelle.

Liikunnallista viihdykettä Rovaniemeltä

Ulkona vietetty päivä ja sen jälkeinen ruokailu vaatii veronsa. Ajomatka Ranualta Rovaniemelle alkaa väsyttää.

Matkailuauton voi lepotauon ajaksi parkkeerata melko vapaasti melkein mihin vaan, Petteri kertoo.

– Matkailuauto on auto siinä missä muutkin. Yöpyä voi esimerkiksi tienvarsien levähdyspaikoilla. Suomesta löytyy kyllä hyvin paikkoja siihen.

Vähäkankaat kuitenkin päättävät tällä kertaa jatkaa matkaa pysähtymättä Lapin portille, Rovaniemelle asti.

Käynti Rovaniemellä alkaa vauhdikkaissa tunnelmissa, sillä vuorossa on vierailu Rovaniemen Rollohalliin, joka on mieluinen paikka etenkin perheen nuorimmille.Sisäliikuntapuistossa on muun muassa ilmavolttiratoja ja volttimonttuja, joissa voi kokeilla erilaisia voltteja ja hyppyjä turvallisesti. Vauhtia voi myös hakea esimerkiksi joustopermannolta tai trampoliinilta.

 

Pajakylä toi vastaan joulun

Muutamia hyppyjä ja voltteja myöhemmin Vähäkankaiden matkailuauto siirtyy takaisin maantielle.

Matkaa taitettaessa, tien varrella näkyy yllättäen kylä, jonne perhe päättää pistäytyä. Ihan tavallisesta kylästä ei ole kuitenkaan kysymys, nimittäin perhe on saapunut keskelle Joulupukin Pajakylää. Koska kello on jo seitsemän paikkeilla, vanha valkoparta on jo lopettanut työpäivänsä ja kadonnut jonnekin illan hämyyn. Onneksi ainakin yksi putiikki on pitänyt vielä ovensa auki. Liikkeen ovien takana perhettä odottaa kimmeltävä joulutunnelma. Hetken aikaa on vielä aikaa kierrellä ja katsella.

– Vaimo ostaa yleensä magneetteja niistä paikoista, joissa on tullut käytyä. Ne kiinnitetään sitten muistoksi jääkaapin oveen, Petteri kertoo tyypillisistä tuliaisostoksista.

Pajakylän pihaa halkoo maahan piirretty linja ”arctic circle”, napapiirin raja, jonka ylitettyä Vähäkankaat astuvat arktiselle alueelle.

Pikaisen pajakylävierailun jälkeen perheen on aika taas jatkaa matkaa. Kuohuvan Molkoköngäksen vierestä Vähäkankaat löytävät päivän viimeisen levähdyspaikan.

Yöksi matkailuauto pysäytetään Kemijoen suurimman sivujoen, Ounasjoen vierell11ä olevalle laavupaikalle. Seuraavaksi tie matkailuautolla vie yhä pohjoisemmaksi, upeisiin Kilpisjärven tunturimaisemiin.

Katso jo julkaistut jaksot tästä

Jakso 7/9: Vähäkankaiden matkailuauton tie vie Lofooteilla viikinkipäällikön kotiseudulle

Jakso 6/9: Vähäkankaat valloittavat Seglan – Matkailuautolla vuoren juurelle

Jakso 5/9: Mystinen Senjan saari hurmasi Vähäkankaat – matka Lofooteille eteni luonnonkaunista maisematietä

Jakso 4/9: Vähäkankaiden matkailuautoreissu Norjassa sai yllättävän käänteen – kurssi kohti Pohjolan Pariisia

Jakso 3/9: Saanan huipulle – Vähäkankaiden matkailuautoreissu kulkee pohjoisen postikorttimaisemien halki

Jakso 2/9: Vähäkankaat napapiirin rajalla – Matkailuauton kyydissä kohti Norjaa

Jakso 1/9: Petteri pakkasi matkailuautonsa ja lähti perheensä kanssa Lofooteille

 

Päivitetty: 25.5.2021