Jakso 6/9: Vähäkankaat valloittavat Seglan – Matkailuautolla vuoren juurelle
|
Kuvat: Wikimedia common, Unsplash / Taneli Lahtinen Senjan saaren pohjoisosassa sijaitsevaa Fjordgårdin kylää ympäröivät korkeat ja jyrkät vuoret. Fjordgårdin pienessä kalastajakylässä sijaitsevalle Segla-vuoren juurelle pääsee matkailuautolla ajamalla Finnsnesin pikkukaupungista noin tunnissa. Fjördgård on ainoa kylä Senjalla, jonne on ympärivuotinen tieyhteys tunneleiden kautta.
Kesäisin Segla-vuori on niin suosittu vaelluskohde, että paikallisten kertoman mukaan huipulta takaisin alas saattaa muodostua jono. Rauhallisesti kulkien Seglalle ylös kiipeäminen ja sieltä alas tuleminen kestää noin kolmesta neljään tuntia.
Vuoren muoto jarruttaa kiipeämistä
Vähäkankaat valmistautuvat Seglalle nousuun pilvisessä säässä. Taivaalta tihuttelee satunnaisia vesipisaroita perheen aloittaessa kiipeämisen kohti Seglan huippua.
Seglan viereinen rinne olisi kiipeämisen kannalta ollut hiukan helpompi, koska sinne nousee pitkospuut ja portaat. Saana-tunturin jo valloittaneet Vähäkankaat halusivat kuitenkin tähdätä korkeammalle. Korkein huippu, jolla Petteri on itse käynyt, sijaitsee Itävallan Zell am Seessä liki 3 000 metrissä. Segla jää siihen verrattuna korkeutensa suhteen kauas taakse.
– Korkeuseroa ei ole paljon, mutta Segla on jyrkkänousuinen, Petteri Vähäkangas kommentoi 639 metrin korkeuteen kohoavaa vuorta.
Jyrkkyyden tähden kiipeäminen ylös Seglalle etenee huomattavasti hitaammin, kuin perheen alkumatkasta valloittamalle Saana-tunturille.
Retkeilyn haasteita Norjassa
Norjassa on selkeästi suuremmat korkeuserot kuin Suomessa. Vaellusreitin vaativuutta arvioitaessa pituus ei aina ole Norjan olosuhteissa paras mittari kuvaamaan reitin vaativuutta. Tarkemman arvion saa, kun vertaa reitin ohjeaikaa matkan pituuteen. Hyvä tapa on myös seurata omaa etenemisvauhtia suhteessa annettuihin arvoihin, jolloin saa paremmin itselle soveltuvat ohjeajat reiteille.Useimmiten ilman taukoja lasketut ohjeajat ovat suomalaiselle retkeilijälle liian kireitä.
Norjassa on lukuisia vaellusalueita. Valtaosa niistä sijaitsee tunturialueilla. Reittien suhteen on varaa mistä valita, sillä Norjassa on merkittyjä kesäreittejä 20 000 km alueella ja merkittyjä talvireittejä 6500 km alueella. Reittien varsilta löytyy retkeilyä mukavoittamaan muun muassa retkitupia, tulentekopaikkoja, pitkospuita ja siltoja.
Reitit on useimmiten viitoitettu punaisilla, kiviin, paaluihin tai puihin maalatuilla merkinnöillä. Etenkin talvella kivimerkityt reitit saattavat olla lumen peitossa tai siirtyneet lumivyöryn tähden. Sen tähden retkeilijän on tarpeellista varata mukaan aina myös kartta ja kompassi.
Haasteellisimpia kohteita ovat jäätiköiden ylitykset. Polut saattavat kulkea lumisiltojen kautta, joiden alla on syviä railoja. Jäätiköillä retkeilijän tuleekin kulkea aina köysistössä ja hallita jäätiköllä liikkumistaidot.
Kiipeilyn riskit
Lumipeitteiset huiput jäävät taakse Vähäkankaiden noustessa ylös kivenlohkareiden peittämää vuorenrinnettä. Jo alkumatkaa kuljettaessa tulee kuuma.
Vähäkankaiden kiivettyä ensimmäiselle harjanteelle on aika antaa pulssin hetkeksi tasaantua. Harjanteen alla siintää meri ja ympäriltä kohoavat sumuiset, terävälinjaiset vuoret. Tästä eteenpäin alkaa todella jyrkkä nousu ylöspäin.Haastetta kiipeämiseen ja tasapainon ylläpitämiseen tuo myös kamerakalusto, jota joudutaan kantamaan mukana.
– Saa nähdä pystyykö kameroiden kanssa nousemaan sitä, kun pitäisi varmaan pystyä ottamaan tarvittaessa myös käsillä tukea, Petteri pohtii.
Teknisesti Seglalle kiipeäminen ei ole kuitenkaan niin vaativa, etteikö sitä uskaltaisi ottaa kohteeksi, vaikkei olisi aikaisempaa kiipeilykokemusta. Jos ei kärsi voimakkaasta korkean paikan kammosta ja on normaalikuntoinen, Seglan uskaltaa ottaa vaelluskohteeksi myös ensikertalainen. Jyrkkää nousemista helpottaa maasto, josta löytyy sopivia askelpaikkoja. Kiipeilyssä on silti aina omat riskinsä:
– Ylöspäin kiivetessä pitää varoa kiviä, jotka saattavat lähteä jalan alta vyörymään alas muiden kiipeilijöiden päälle. Alaspäin tultaessa kivet taas saattavat saada jalan lipsahtamaan alta ja voi kaatua, Petteri kertoo.
Majesteetillisissa maisemissa
Mitä korkeammalle Vähäkankaat nousevat, sitä komeammilta maisemat alkavat näyttää. Puitteet ovat mitä loistavimmat myös luontokuvaukselle.
Petteri saa kameran tähtäimeen kiirunoita, joiden paksu rasvakerros auttaa niiden sopeutumista vuoriston kylmiin ja tuulisin olosuhteisiin. Vuorelta alas katsottaessa maisemat alkavat olla jo niin huimat, ettei valokuvaus lähellä reunaa houkuttele. On siirryttävä turvallisemmalle etäisyydelle.
Lukuisten ylös suuntautuneiden askelten ja ponnisteluiden jälkeen Seglan huippu alkaa häämöttää.
Huipulla Norjan lippu liehuu tuulessa ja maisemat ovat kerrassaan majesteetilliset. Ylhäältä on henkeäsalpaavat, 360 asteen näköalat ympäröivään luontoon.
Vuorelle kiipeäminen tarjosi perheelle rankan, mutta taatusti ikimuistoisen retkikokemuksen. Vaikka Petteri kertoo, ettei varsinaisesti korkean paikan kammosta kärsikään, jännitystä kiipeilyyn toi se tieto, että Seglan reunalta on pystysuora, runsaan puolen kilometrin pudotus mereen. Etapin saavuttaminen tuntui kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvältä.
– Kannatti nähdä vaivaa. Seglalle nousu oli sopivan raskas puristus, oikeastaan enempää ei olisi jaksanut, Petteri kommentoi tuntojaan noin viiden tunnin kiipeämisurakan jälkeen.
Katso jo julkaistut jaksot tästä
Jakso 7/9: Vähäkankaiden matkailuauton tie vie Lofooteilla viikinkipäällikön kotiseudulle
Jakso 6/9: Vähäkankaat valloittavat Seglan – Matkailuautolla vuoren juurelle
Jakso 4/9: Vähäkankaiden matkailuautoreissu Norjassa sai yllättävän käänteen – kurssi kohti Pohjolan Pariisia
Jakso 2/9: Vähäkankaat napapiirin rajalla – Matkailuauton kyydissä kohti Norjaa
Jakso 1/9: Petteri pakkasi matkailuautonsa ja lähti perheensä kanssa Lofooteille