Hyppää sisältöön

Retkeilyautossa asuminen opetti päästämään irti peloista

Tien päällä turvallisuudesta huolehtiminen tuo rauhallisen mielen. Mitä kaikkea sitten kannattaa ottaa huomioon, jotta reissussa voi keskittyä pelon sijaan seikkailumieleen ja ainutkertaisiin kokemuksiin? Media-alan yrittäjä Jenni Kaskimeren retkeilyauto on jo vuoden ajan toiminut kulkuneuvon lisäksi kotina. Tässä blogissa hän jakaa tärkeimmät vinkkinsä, joiden avulla pelot pysyvät hallinnassa ja riskit minimissä.
|
Kuvat: Jenni Kaskimeri

Kun ihmiset kuulevat minun asuvan vakituisesti retkeilyautossa, saan paljon kysymyksiä elämäntapaani liittyen. Ylivoimaisesti eniten ja usein ensimmäisenä minulta kysytään, eikö minua pelota. Kysymys on luonnollinen ja ymmärrän sen juuret hyvin: olin aiemmin lähipiirissäni tunnettu siitä, että osasin taitavasti ennakoida pahimmat skenaariot, sudenkuopat ja seuraukset. Hassua kyllä, juuri retkeilyautossa asuminen on auttanut minua päästämään irti monista syvälle juurtuneista peloistani.

Minulla oli ennen tapana pelätä melkein kaikkea mahdollista. Nykyään suhtaudun elämään seikkailuna, jossa erikokoiset töyssyt tiellä kuuluvat asiaan.

Menetykset muuttivat suhtautumista pelkoon

Koska keskityin niin tiukasti ikäviin vaihtoehtoihin, vedin puoleeni lähes kaikki pahimmat pelkoni. Pelkäsin riittämättömyyttä, hylätyksi tulemista ja onnettomuuksia niin paljon, että en muistanut nauttia hetkistä, jolloin minulla oli kaikki hyvin. Vasta kun pelkoni lopulta kävivät toteen, ymmärsin pysähtyä miettimään, mitä minun olisi muutettava omassa ajattelussani.  Huomasin, ettei maailma loppunutkaan irtisanotuksi tai jätetyksi tulemiseen. Oman kodin myyminenkään ei tuntunut enää niin pahalta ajatukselta, kun näin onnellisen perheen ottavan siellä meidän paikkamme. Rankka elämänvaihe opetti kantapään kautta, että oli aika voittaa pelkoni yksi kerrallaan onnen löytämiseksi.

Retkeilyauton valinnalla ja varustelulla pystyy vaikuttamaan turvallisuuden tunteeseen. Retkeilyauto voi olla pienestä koostaan huolimatta kodikas ja omistajansa näköinen. Pieni tila jopa lisäsi turvallisuuden tunnettani, sillä nykyään tavarat ja tila ympärilläni on paremmin hallussa.

Oikein valittu retkeilyauto lisää turvallisuuden tunnetta

Valitsin kodikseni uuden retkeilyauton, koska koin tehdastakuun ja viimeisimmän teknologian tuovan minulle varmuutta matkoillani. Uusi retkeilyauto on suuri investointi, mutta omalla kohdallani päätöstä helpotti se, että ostin samalla itselleni kotia. Liikkuvan kodin valinnassa tärkeintä oli harkittu pohjaratkaisu ja pienet viihtyvyyttä lisäävät yksityiskohdat, joista olin myös valmis maksamaan enemmän. Kyseessä on kallein omaisuuteni ja siksi olen vakuuttanut kotini laajalla kaskolla ja huolehdin huoltoketjun katkeamattomuudesta. 

Retkeilyautossa asuminen on hintansa arvoinen investointi.

Varustelin retkeilyautoni lisävaloilla näkyvyyden parantamiseksi, jotta pimeään vuodenaikaan en väsyisi tihrustamiseen. Peruutuskamera, -anturit ja -lisävalot ovat olleet korvaamaton apu opetellessa hallitsemaan isokokoista ajoneuvoa. Aurinkopaneelit, lisäakku ja invertteri pitävät huolen siitä, että retkeilyautoni asuinosa pysyy virroissa ja pystyn lataamaan kuvauskalustoa ja läppäriäni aina tarpeen vaatiessa. Näiden ansiosta olenkin hyvin riippumaton ja rohkaistunut tekemään pidempiä retkiä syrjäisemmille seuduille.

Turvallisuuteen pystyy vaikuttamaan monelta osin, mutta kaikki ei ole murehtimisesta huolimatta meidän käsissämme.

Yksin matkustamisessa parasta on avoimuus uusia seikkailuita ja tuttavuuksia kohtaan. Ensimmäisillä kerroilla tietenkin jännitti, mutta kokemuksen myötä olen oppinut nauttimaan täydestä valinnanvapaudesta.

Yksin matkustavan naisen ajatuksia pelosta

Yksin matkustava nainen herättää usein kummastusta ja huolta siitä, onko elämä tien päällä turvallista. Kävin läpi saman pohdinnan muuttaessani retkeilyautoon, mutta koska elämän arvaamattomuus oli jo päässyt näpäyttämään minua, olin oppinut suhteuttamaan pelkojani. Mielestäni ei kannata etukäteen luoda kauhukuvia onnettomuuksista, varkauksista tai muusta pahemmasta. Tällaisten ajatteleminen liian tiheään voi alkaa syödä iloa hetkistä, jolloin asiat ovat oikeasti hyvin. Voimme valita, annammeko pelon ohjata meitä vai nautimmeko matkasta, sillä vain harvoin nuo kaksi toteutuvat yhtä aikaa.

Moni kaunis paikka ja upea ihminen ei olisi tullut tutuksi, jos pelko olisi saanut toimia kompassina. Täysin huolettomaksi ei tietenkään pidä heittäytyä, vaan maalaisjärki tulee pitää aina matkassa mukana.

Maalaisjärki ja intuition kuunteleminen auttavat pitkälle.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei minua ole enää pelottanut mikään, mutta olen oppinut toimimaan pelosta huolimatta. Maalaisjärki ja intuition kuunteleminen auttavat pitkälle. Turvallisuuteen pystyy vaikuttamaan monelta osin, mutta pelontunnetta ei kuitenkaan pidä vähätellä, vaan sen äärellä on hyvä tarkastella hetken aikaa, mistä tilanteessa on oikeastaan kyse. Jos voin itse vaikuttaa tilanteeseen, käytän aikaa miettiäkseni, millä konkreettisilla keinoilla voin ratkaista asian parhain päin. Jos taas huomaan pelkääväni asioita, joihin en itse voi vaikuttaa, annan pelon poistua samaa reittiä kuin tulikin. Tämä metodi on vaatinut harjoitusta, mutta se on parantanut elämänlaatuani merkittävästi ja mahdollistanut rohkean heittäytymisen uusiin hienoihin kokemuksiin ja seikkailuihin.

Jos antaa pelolle vallan, jää moni näkemisen ja kokemisen arvoinen välistä.

Vinkkejä turvalliseen automatkailuun

Huolehtimalla tietyistä perusasioista on retkeilyautossa asuminen ja matkustaminen turvallista. Suunnittelemalla, minkä reitin valitsen, missä pysäköin ja miten säilytän omaisuuttani, vaikutan turvallisuuteeni kaikkein merkittävimmin. Kokosin alle tärkeimmiksi kokemiani vinkkejä turvalliseen reissailuun:

1. Etsi seuraava yöpymispaikka ennen pimeää

Etsin seuraavan yöpymispaikkani mahdollisuuksien mukaan aina valoisan aikaan, jotta retkeilyauton pysäköinti onnistuu turvallisesti ja pystyn tutkimaan ympäristöäni ennen pimeää. Työkaluina käytän karttapalveluita, puskaparkkeiluun tarkoitettuja sovelluksia sekä keskustelufoorumeita, joilta voin lukea myös muiden yöpyjien kokemuksia valitsemastani paikasta.

Kun löytää leirintäalueen tai puskaparkin hyvissä ajoin ennen pimeäntuloa, voi huoletta alkaa valmistautumaan iltatoimiin.

2. Puskaparkeissa pysäköidään sääntöjen ja maaston mukaan

Tärkeintä on valikoida paikka siten, että retkeilyauton kanssa ei jää jumiin maaston vuoksi tai toisten parkkeeraajien toimesta. Pidän tarkkaan huolen siitä, että en pysäköi alueille, joilla olen häiriöksi tai joilla yöpyminen on erikseen kielletty. Paikkaa valitessa kuulostelen herkällä korvalla intuitiotani ja siirryn, jos jokin alueessa mietityttää.

3. Hyödynnä halutessasi matkaparkkeja ja leirintäalueita

Leirintäalueet ja matkaparkit ovat erinomainen vaihtoehto, sillä palvelut ja kokeneiden konkarien apu on lähellä. Best Caravanin Hyvinkään, Espoon, Turun, Tampereen ja Oulun toimipisteen yhteydessä on matkaparkki ja vaihtelevat palvelut yöpyjille, minkä lisäksi esimerkiksi BestParkin matkaparkkeja löytyy yhdeksältä eri paikkakunnalta. Leirintäalueita löytyy erittäin kattavasti ympäri Suomen, mikäli laajemmat matkailijoiden palvelut ja yhteisöllisyys ovat tärkeä osa matkaasi. 

BestPark Akaa Toijalan satama tarjoili rauhalliset yöunet siisteissä puitteissa. Matkaparkissa palvelut ja alue on varta vasten suunniteltu automatkaajien lepohetkiin.

4. Pidä huolta itsestäsi ja ajoneuvostasi

Sekä kuljettaja että ajoneuvo kaipaavat huolenpitoa. Pidä kiinni säännöllisestä huolto- ja arkirytmistä, vaikka seikkailut veisivätkin välillä voiton. Toimiva ajoneuvo sekä levännyt ja terveydestään huolehtinut kuljettaja ovat tieturvallisuuden kulmakiviä.

5. Harjoittele vaaratilanteita etukäteen

Omaisuudesta ja turvallisuudesta huolehtii tietenkin myös lukitsemalla ovet ja opettelemalla käyttämään auton tekniikkaa ohjeiden mukaan. Jonkinlainen hätäpoistumissuunnitelma on myös hyvä olla, aivan kuten asunnossakin asuessa. Retkeilyautossa on monta ovea ja esimerkiksi tulipalon sattuessa voin poistua nopeasti joko sivuovesta tai sängynpäädystä takaovien kautta. Oman mielenrauhan vuoksi kannattaa rivakkaa poistumista harjoitella etukäteen.

Koiraystävä voi myös tuoda turvaa tienpäällä tai ainakin arvokasta seuraa seikkailuille.

_____

Onko pelko estänyt sinua tarttumasta tilaisuuteen tai hyppäämästä seikkailuun? Voit jatkaa keskustelua Jennin kanssa Instagramin puolella @jenniontheroad!

Harkitsetko sinäkin pysyvämpää karavaanielämää tai hieman maltillisemmin matkailuauton hankintaa, mutta et tiedä mistä lähteä liikkeelle? Lataa Best Caravanin Ostajan opas, joka tarjoaa kattavasti tietoa erilaisista matkailuajoneuvoista, ja valitse juuri se sinulle sopiva tapa toteuttaa omannäköistä vapautta!

Lataa Ostajan opas

Päivitetty: 9.1.2023