Jos haaveilet karavaanielämästä Välimeren lämmössä, rennoissa tunnelmissa maukkaan ruuan kera, kannattaa suunnaksi ottaa Espanjan Aurinkorannikko. Konkarikaravaanit testasivat neljä suosituinta leirintäaluetta Aurinkorannikolla, jotka sijaitsevat Fuengirolan alueella.
Erityisesti talvikaudella Aurinkorannikolla lomailee tuhansia karavaanareita, sillä ilmasto ja mukavan leppoinen elämäntyyli vetävät puoleensa monenmoista matkailuautoilijaa. Nimensä mukaisesti Aurinkorannikolla aurinko paistaa keskimäärin 300 vuorokautta vuodesta – voisiko parempaa toivoakaan? Ota siis vinkit talteen ja suuntaa seuraavaksi Etelä-Espanjan lämpöön liikkuvan kotisi kanssa.
Neljä suosituinta leirintäaluetta Aurinkorannikolla – ensimmäisenä Camping Torremolinoksen alueelle ajetaan porttikongin läpi. Korkeutta on isommillekin autoille.
Erityisesti talvikaudella Aurinkorannikolla lomailee tuhansia karavaanareita sillä ilmasto ja mukavan leppoinen elämäntyyli vetävät puoleensa monenmoista matkailuautoilijaa.
Camping Torremolinos sijaitsee noin kolme kilometriä Torremolinoksen keskustasta Málagan suuntaan. Alueella on 103 leirintäpaikkaa, joista 93 on varustettu sähköllä. Alueella on kaksi palvelualuetta, joissa on suihkut ja vessat sekä harmaavesien ja kemiallisen vessan tyhjennyspaikka. Alueella on myös baari, ravintola sekä kauppa.
Plussat:
Jos haluat levittää markiisin tai teltan, ovat paikat hieman ahtaita.
Miinukset:
Fuengirola Camping on vielä remontissa. Kuvassa nousee rakennuksia, joissa tulee todennäköisesti olemaan erilaisia palveluita. Vasemmalla näkyy moottoritien melua estämään tehty meluaita.
Camping Fuengirola sijaitsee noin kolme kilometriä Fuengirolan keskustasta Marbellan suuntaan. Leirintäalue on tällä hetkellä remontissa ja sen takia suljettu. Alueen on ilmoitettu avautuvan 1.6.2023. Omakohtainen kokemus on siis puutteellista, sillä alueeseen ei ole päässyt vielä tutustumaan.
On kuitenkin jo selvillä, että alueesta tulee neljän tähden luksusleirintäalue – ainoana aurinkorannikolla. Matkailuautopaikkoja tulee olemaan 105, telttapaikkoja 72 ja vuokramökkejä 18.
Parseloissa kasvaa vielä paljon puita. Paikkojen minimi kooksi on ilmoitettu 70 neliömetriä.
Plussat:
Miinukset:
Camping Los Jaralesiin ajetaan myös portikongin ali. Korkeus on hiukan yli kolme metriä.
Camping Los Jarales sijaitsee Calahondassa, noin puolivälissä Fuengirolan ja Marbellan välissä. Alueella on vastaanotto, vessat, suihkut, tiskausalue, kemiallisen WC:n tyhjennys, lentopallokenttä sekä 175 leirintäpaikkaa.
Jaraleksen liittymä moottoritieltä on lyhyt ja nopeasti nouseva.
Plussat:
Erilaiset kausipaikkalaisten rakennelmat näkyvät hyvin tässä kuvassa.
Miinukset:
Camping Cabopinoon ajetaan sisään vartioidun puomin kautta. Puiden oksien alta mahtuu isollakin autoilla.
Camping Cabopino sijaitsee noin 16 kilometriä Fuengirolasta Marbellaan päin. Alueella on 270 leirintäpaikkaa ja 60 bungalovia. Alueella on vastaanotto, neljä suihku/WC -rakennusta (joiden yhteydessä on myös kemiallisen wc tyhjennys), astioiden- ja käsipyykinpesupaikat, kaksi ravintolaa sekä kaksi pienempää kauppaa. Näiden lisäksi löytyy myös erillinen ajokaivo, koirien pesupaikka sekä runsaasti harrastus ja liikuntamahdollisuuksiaa kuten ulkoliikunta-alue voimailulaitteineen, kiipeilyseinä, köysiliukurata sekä mahdollisuus pelata pingistä, petankkia sekä koripalloa, jalkapalloa ja rantalentopalloa. Lisäksi alueella on kaksi uima-allasta, joista toinen on katettu ja lämmitetty ja auki myös talvella! Tekemistä siis riittää!
Cabopinossa on kaksi uima-allasta. Kuvassa ulkoallas, joka on avoinna kesäaikaan.
Plussat:
Aurinkoisilla paikoilla ei ole paljon puustoa varjostamassa. Kesällä saattaa varjoa kaivata, mutta talvella tällaiset paikat ovat haluttuja.
Miinukset:
Jos kaipaat karavaanimatkasi varrelle palmujen havinaa, lämpöä ja letkeyttä, kannattaa matkailuauton nokka suunnata ehdottomasti kohti Andalusiaa. Rannikon kiistatta suosituin alue on Fuengirolan ympäristö ja sinne onkin helppo suunnata oheisia leiriytymisvinkkejä hyödyntäen. Ei muuta kun uikkarit ja rantapyyhe mukaan ja lähde testaamaan mikä näistä leirintäalueista on paras sinulle ja karavaaniseurueellesi.
_________
Kiinnostuitko matkailuautoilusta Espanjassa? Lue vinkit matkailuautoiluun Espanjan Andalusiaan niin saat ideoita alueen tärpeistä laajemmin. Vai innostuitko laajemmin Etelä-Euroopasta? Kannattaa myös suunnata matkailuautolla Portugaliin, jonka suosio kiihtyy jatkuvasti karavaanareiden keskuudessa.