Hyppää sisältöön

Matkailuauton vuokraus suunnitteilla? 15 hyödyllistä vinkkiä sujuvaan vuokraukseen!

Oletko ajatellut vuokrata itsellesi matkailuajoneuvon? Vuokraus on mainio tapa tutustua karavaanielämään ja omiin mieltymyksiin. Ensikertalaisena ja hyvin vielä toiskertalaisenakin monet asiat saattavat kuitenkin mietityttää. Mitä kannattaa ottaa huomioon vuokrausta suunnitellessa, vuokratessa ja matkan aikana? Kokosimme 15 hyödyllistä vinkkiä, jotka huomioimalla valmistaudut niin vuokraukseen kuin reissuunkin sujuvasti.
|
Kuvat: Akseli Mäkynen, Arttu Haho, Raul Fall, Eeva Pettersson, Sami Lensu, Elin Åsvik & Emilia Wik, Dominic Fritze

Matkailuauton vuokraus on kuluneen vuoden aikana käynyt monen mielessä ja useat ovatkin päätyneet kokeilemaan matkailuautoilua tai vaunuilua pandemia-aikaan sopivana matkailu tapana. Matkailuauton vuokrauksen suosio onkin kasvanut huimiin lukemiin ja ajoneuvot menevät joka paikasta kuin kuumille kiville.

Matkailuauton vuokraus on helppoa, mutta pohjalle on hyvä tehdä hieman suunnittelua. Kokosimme vuokratulla matkailuautolla lomaa suunnittelevalle vinkkejä niin suunnitteluvaiheeseen, vuokra-ajoneuvon vastaanottoon kuin itse matkallekin. 

Matkailuauton vuokraus kannattaa suunnitella huolella

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tänä päivänä vuokratulla matkailuautolla lomalle mielivän on oltava liikkeellä hyvissä ajoin. Suosituimpien lomakuukausien ajoneuvot varataan jo kevään ja viimeistään alkukesän aikana. Extempore-idea voikin heinäkuun helteillä kaatua omaan mahdottomuuteensa. Lisäksi useissa matkailuautoja vuokraavissa yrityksissä ajoneuvo täytyy varata viikkoa kahta aikaisemmin ennen matkan alkua.

Tutustu aina huolella vuokrausehtoihin. Ennakkoon kannattaa silmäillä mm. sitä, onko vuokraavalla firmalla ikäraja ja minkä ajokortin tarvitset haluamaasi matkailuajoneuvoon. On hyvä myös katsoa, mistä matkailuajoneuvon vuokrahinta koostuu. Mitkä varusteet kuuluvat hintaan ja mitä voit saada lisävarusteena? Kuuluvatko ajetut kilometrit hintaan? Minkä verran kaasua kuuluu hintaan ja täytyykö kaasupulloja täyttää palauttaessa? Muista myös, että sinun on ilmoitettava vuokraajalle, mikäli aiot lähteä ajoneuvolla ulkomaille!

Moni vuokrattava matkailuauto on B-ajokortille sopiva

Tiesitkö, että moni vuokrattava matkailuauto on sopiva aivan tavalliselle B-ajokortille?

Varmista, että haluamassasi vuokra-ajoneuvossa on riittävästi matkustajapaikkoja. Matkailuautossa on aina matkustettava turvavöissä, joten jos vuokraamassasi ajoneuvossa on neljä matkustajapaikkaa, ei viidettä matkalaista voi ottaa mukaan. Jos olet suunnitellut ottavasi lemmikin mukaan matkalle varmista, että se on vuokraajan puolesta sallittua.

Koira lepää markiisin alla.

Vuokrattu matkailuauto mahdollistaa usein myös perheen nelijalkaisen mukaan ottamisen.

On aina turvallisempaa ja huolettomampaa vuokrata matkailuajoneuvo liikkeeltä – tämä korostuu erityisesti ensikertalaisten kohdalla, kun matkailuajoneuvot eivät vielä ole tuttuja. Liikkeestä vuokratut matkailuajoneuvot ovat uusia ja asianmukaisesti huollettuja. Saat myös kattavan perehdytyksen ennen matkalle lähtöä. Lisäksi liikkeen kanssa vuokralaista ja vuokraajaa sitoo tarkka sopimus, josta molemmat osapuolet hyötyvät.

Matkailuajoneuvon vuokrausta suunnitellessasi muista siis ainakin nämä:

  1. Ole ajoissa liikkeellä!
  2. Tutustu liikkeen omiin vuokrausehtoihin
  3. Päätä, missä aiot matkailla – kotimaassa vai ulkomailla?
  4. Varmista, kuinka monta matkalaista lähtee reissuun ja tuleeko mukaan lemmikkejä
  5. Vuokraa matkailuajoneuvo liikkeeltä

Varaa matkailuajoneuvon luovutukseen tarpeeksi aikaa

Kun olet varannut itsellesi vuokra-ajoneuvon, sovi liikkeen kanssa tarkka aika, jolloin noudat matkailuajoneuvon ja hoidatte tilanteeseen liittyvät muodollisuudet. Sopimalla tarkan ajan vältät mahdolliset ruuhkat, joita erityisesti sesonkiaikaan voi vuokrauspisteissä olla. Varaa luovutukseen tarpeeksi aikaa, vähintään tunti, jottei perehdytystä ja muita tärkeitä asioita tarvitse mennä kiirehtien läpi.

Matkailuautossa ruoanlaitossa.

Matkailuautoissa ja -vaunuissa on hyvät ruoanlaittomahdollisuudet, mutta astiastot ja keittovälineet eivät aina kuulu vuokrahintaan. Tarkista se erikseen!

Vastaanottaessasi vuokraamaasi matkailuajoneuvoa tutki, että ajoneuvossa on kaikki sovitut vakiovarusteet ja mahdollisesti pyytämäsi lisävarusteet. Tässä vaiheessa on hyvä myös kysellä, mikäli jokin vuokrausehtoihin liittyvä asia mietityttää. Pidä myös osaltasi huoli, että luovutuspöytäkirjaan on merkitty mahdolliset naarmut ja muut näkyvät kulumisjäljet.

Matkailuajoneuvon luovutushetkellä muista siis ainakin nämä:

  1. Sovi luovutukseen tarkka aika vuokrauspisteen kanssa, mikäli mahdollista, ja vältä näin ruuhkat
  2. Varaa riittävästi aikaa muodollisuuksiin ja perehdytykseen (min. 1 tunti)
  3. Varmista, että ajoneuvossa on kaikki sovitut vakiovarusteet ja pyytämäsi lisävarusteet
  4. Käy vielä läpi, että ehdot, joihin aikaisemmin tutustuit, pitävät paikkansa
  5. Varmista, että kaikki näkyvät naarmut ja muut kulumisjäljet on merkitty luovutuspöytäkirjaan

Nauti matkasta ja pidä huoli vuokra-ajoneuvostasi

Olet saanut hienon matkailuajoneuvon allesi ja odotettu lomareissu voi viimein alkaa! Lomatunnelma laskeutuu kaikkien ylle – ehkä näet jo itsesi rentoutumassa markiisin alla, lasten leikkivän ja kipuavan sitten alkoviin päiväunille. Tai ehkä oletkin juuri tullut puoli päivää kestäneeltä vaellukselta ja painelet nuotiolla paistetun iltapalan kautta kirja kainalossa omaan rauhaan retkeilyautosi vuoteeseen. Mikä ikinä onkaan sinun tyylisi automatkailla, se on nyt edessäsi!

Matkailuauton vuokraus on hyvä vaihtoehto kotimaan matkailuun

Kotimaasta löytyy toinen toistaan upeampia leirintäalueita mukavaan lomailuun.

Vaikka jokainen matkaakin täysin omalla tyylillään, on erityisesti ensikertalaisten vuokra-ajoneuvolla matkailevien hyvä poimia tien päälle muutamia vinkkejä. Tässä pari hyvää vinkkiä ajatusmalleiksi matkalle: jos olet ensikertalainen tutkaile, mikä sinusta on parasta karavaanailussa. Toiset rakastavat yli kaiken tien päällä oloa, vaihtuvia maisemia ja omaa rauhaa. Toisille puolestaan leiriytyminen oikein olan takaa yhdelle tai muutamalle leirintäalueelle on sitä parasta karavaanielämää. Se, mikä on sinun juttusi, selviää kokeilemalla! Toinen vinkki liittyy vuokra-ajoneuvoosi: kohtele vuokra-ajoneuvoasi kuin omaasi – matkan aikana se on sinun vastuullasi! Näillä kahdella vinkillä pääset hyvin liikkeelle ja saat varmasti paljon irti reissustasi.

Luontomatkailemassa retkeilyautolla

Toiset viihtyvät parhaiten omassa rauhassaan luontomatkaillen.

Pikkuasioilla voi joskus olla suuri vaikutus matkan sujuvuuteen

Pakkaa matkalle fiksusti ja ota mukaasi vain tarpeellinen. Matkailuajoneuvot ovat täynnä näppäriä säilytystilaratkaisuja ja mukaan mahtuukin usein oletettua enemmän matkatavaroita. Jos tavaraa tuntuu kuitenkin pyörivän jaloissa jo ennen matkan alkua, sitä todennäköisesti pyörii koko matkan ajan. Tee myös aina ennen liikkeelle lähtöä pikainen tarkastuskierros. Ovathan kaikki laatikostot, kaapit ja ikkunat kiinni? Tarkista luukut ja rappuset myös ulkopuolelta.

Lomailu on mukavimmillaan, kun myös muut seurueet käyttäytyvät hyvällä ja asiallisella tavalla. Olethan siis sinäkin asiallinen karavaanari! Kunnioita leirintäalueiden sääntöjä, puskaparkkeillessasi muista jokamiehenoikeudet ja -velvollisuudet ja huolehdi, etteivät roskat ja likavedet päädy luontoon, vaan niille tarkoitettuihin paikkoihin.

Pidä hyvä huoli ajoneuvostasi niin liikenteessä kuin pysäköidessäkin. Aja rauhallisesti ja muista, että allasi on kookas ajoneuvo. Kun lähdet matkailuautoltasi pois, tarkista aina, että ovet ja ikkunat ovat kiinni ja lukossa. Näkyvillä olevat arvotavarat houkuttelevat pitkäkynsisiä, joten pidä ne näkymättömissä. Pienillä teoilla matkailet täysin turvallisin mielin. Mikäli jotakin kuitenkin sattuu, ole heti yhteydessä vuokraavaan yritykseen.

Ennen ajoneuvon palautusta muista perusteellinen loppusiivous. Matkailuajoneuvon tulisi käytännössä olla yhtä siisti palautettaessa kuin se oli luovutushetkellä. Jos haluat nauttia lomastasi entistä huolettomammin, tarjoavat monet vuokraavat yritykset loppusiivouksen lisämaksusta.

Matkan aikana muista siis ainakin nämä:

  1. Nauti lomasta itsesi näköisellä tavalla!
  2. Kohtele vuokra-ajoneuvoasi kuin omaa autoasi
  3. Pakkaa fiksusti ja tarkista asuinosa ja ulkopuoli ennen liikkeelle lähtöä
  4. Muista hyvät käytöstavat
  5. Varo vaaraa liikenteessä ja pysäköitynä

Matkailuauton vuokraus on erinomainen tapa tutustua vapauden täyteiseen, juuri itsensä näköiseen karavaanielämään. Mikäli matkailuautoilu harrastuksena kiinnostaa, kannattaa ennen oman ajoneuvon hankintaa testata eri vaihtoehtoja juurikin vuokraamalla, jotta omat mieltymykset ja tarpeet tulevat selville. Best Caravan tarjoaa matkailuauton vuokrausta ympäri Suomen. Tutustu matkailuauton vuokraukseen Best Caravanin verkkosivuilla. Mikäli sinulla on kysyttävää tai tarvitset apua sopivan ajoneuvon etsimiseen, voit helposti olla yhteydessä vuokraussivun alaosasta löytyvän lomakkeen kautta.

Päivitetty: 10.4.2024