Hyppää sisältöön

Maata pitkin Eurooppaan – kolme reittiä kohti etelää

Matkailu on viime vuosina painottunut sattuneista syistä kotimaan matkailuun, mutta onneksi matkustaminen alkaa jälleen olla turvallista myös Manner-Eurooppaan. Matkailuautoilla on mahdollista reissata ympäri vuoden myös täällä Suomessa, mutta talvisin lämpöä ja aurinkoa kaipaavien on suunnattava auton keula kohti etelää. Tässä blogissa kerrotaan kolmesta reittivaihtoehdoista, sillä täysin maata pitkin matkustaminen vaatisi joko kikkailua tai koukkailua.
|
Kuvat: Best Caravan

Alamme taas pikkuhiljaa olemaan tilanteessa, jossa voimme pyyhkiä pölyt kirjahyllyjen Lonely Planet -kirjoista ja alkaa turvallisemmin suunnittelemaan roadtrippiä kohti Manner-Eurooppaa. Suomesta on teoriassa mahdollista matkustaa aivan kirjaimellisesti maata pitkin Eurooppaan, mutta ajankäytön ja byrokratian kannalta järkeviä vaihtoehtoja on kolme, joista jokainen vaatii laivamatkan. Esittelemme tässä blogissa nuo kolme reittiä, joista Eurooppaan suuntaava voi valita sen itselleen parhaiten sopivan.

On aika kaivaa matkaoppaat esiin ja suunnata reissuhaaveet kohti Eurooppaa.

Kaikilla kolmella reitillä on omat hyvät ja huonot puolensa, ja siksi reittiä valittaessa on otettava huomioon muutamia seikkoja, kuten:

  • Päämäärä – mihin päin Eurooppaa ollaan suuntaamassa?
  • Aika – kuinka paljon on aikaa käytettävissä maata pitkin matkailuun?
  • Raha – kuinka paljon edessä häämöttävään roadtrippiin on budjetoitu rahaa? 
  • Sääolosuhteet –  mihin aikaan vuodesta ollaan liikkeellä?                                                             

Jo itse matka kohti Eurooppaa on oma seikkailunsa.

Tukholmasta moottoritietä pitkin määränpäähän

Ensimmäisenä vaihtoehtona on matkustaa laivalla Ruotsiin ja alkaa sieltä lasketella Tanskan kautta maata pitkin Eurooppaan. Suomesta Saksaan Hampuriin on mahdollista ajaa noin 24 tunnissa, mutta se vaatii hyviä istumalihaksia ja useampaa kuskia. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, sillä Turusta pääsee yölaivalla Tukholmaan, josta voi virkeänä lähteä köröttelemään heti aamusta kohti etelää.

Tämän reitin ehdottomasti positiivisin asia on upeat pitkät sillat Tanskassa sekä teiden kunto etenkin, jos lähtee matkaan talvella. Lisäksi Tukholmasta pääsee pelkkää moottoritietä pitkin kohti vaikkapa Espanjan aurinkoa. Haittapuolena tässä reitissä ovat siitä koituvat kustannukset, sillä polttoaine on vähintään saman hintaista kuin Suomessa, minkä lisäksi Tanskan siltamaksut verottavat myös kukkaroa.

Onneksi liikkuvaksi kodiksi varusteltu matkailuauto sekä puskaparkit tarjoavat vastapainoa muille reissukuluille.

Mieleenpainuva Via Baltica

Toisena vaihtoehtona on matkata Helsingistä laivalla Tallinnaan ja ajaa Baltian läpi Keski-Eurooppaan. Laivoja lähtee useampia päivässä ja hinta on yleensä hieman huokeampi kuin Tukholmaan matkustaessa. Baltiassa ajaessa löytyy hyviä puskaparkkeja, ja Puolassa moottoriteiden taukopaikoilla on todella hyvät palvelut, mikäli määränpäähän ei pääse yhdellä istumalla.

Valitettavasti matka Tallinnasta Puolan Ostrowiin on lähinnä maantietä, ja paikoittain tie voi olla huonossakin kunnossa. Tosin polttoainekustannukset ovat huomattavasti halvemmat kuin Ruotsin kautta matkustaessa, ja mikäli määränpäänä on esimerkiksi Espanjan aurinkorannikko niin tällä reitillä ei ajassakaan häviä kuin muutaman tunnin.

Baltia-reitti on erinomainen vaihtoehto esimerkiksi Espanjan lämpöön matkaaville.

Aalloilla keinuen Saksan maalle

Kolmantena vaihtoehtona on ostaa lippu Travemünden laivaan, joka vie alle 20 tunnissa sinut ja matkailuautosi suoraan Saksan maalle, josta on helppo jatkaa matkaa kohti etelää. Matkaan voi lähteä viikon jokaisena päivänä, ja hinta matkailuautolle ja kahdelle aikuiselle pyörii 400 euron tuntumassa. 

Positiivista tässä vaihtoehdossa on sen helppous. Toisaalta vaihtoehto on selkeästi kallein näistä kolmesta, mutta myös ajokilometrejä säästyy reippaasti yli 1000. Innokkaimmille kuskeille rauhoituksen sanoina: ehtii tässäkin vaihtoehdossa kuitenkin istumalihaksensa ajamaan kipeiksi. 

Jokaisessa vaihtoehdossa on siis omat hyvät ja huonot puolensa. Matkalle lähtijän kannattaa punnita vaihtoehtojen välillä sitä, mitä itse arvostaa, sillä loppujen lopuksi edessä on mieletön seikkailu omilla säännöillä – valinnasta riippumatta. Se oikea valinta on painaa Varaa laivaliput -nappia, ja alkaa suunnittelemaan seuraavaa matkailuautomatkaa kohti etelää.

Saksan kautta kulkeva reitti on helpoin tie Suomesta Eurooppaan ja esimerkiksi Italiaan matkailuautoileville se tarjoilee samalla huikeat vuoristomaisemat.

_____

Lisää blogeja Euroopassa matkailuautolla reissamisesta löydät Best Caravanin sivustolla!

Haaveiletko matkailuauton kokeilusta tai hankinnasta? Best-Caravanin kautta voit vuokrata tai ostaaa oman auton – mikä vain sopii parhaiten viemään kohti omannäköistä vapauttasi. Tutustu eri vaihtoehtoihin Best-Caravanin sivuilla ja pyydä rohkeasti apua sopivan vaihtoehdon valintaan juuri sinun näköistä reissua varten.

Päivitetty: 2.5.2022