Hyppää sisältöön

Drone-kuvaaminen matkailuautolla: näin aloitat!

Ammattivalokuvaaja Niko Laurila kuvaa kameran lisäksi paljon dronella, ikuistaakseen upeat maisemat eri näkökulmasta. Nikon matkailuauto kuljettaa hänet kuvauksellisiin maisemiin ja blogissa hän antaa ammattivalokuvaajan vinkit dronekuvauksen aloittamiseen matkailuautolla liikkuessa.
|
Kuvat: Niko Laurila

Miksi kuvata dronella?

Ilmakuvaus antaa valtavasti uutta perspektiiviä kuvausreissuilla – metsät, järvet ja sillat näyttävät aivan uudella tavalla hienoilta ylhäältä päin kuvattuina. Drone-kuvaaminen matkailuautolla on hauskaa puuhaa – kannattaa siis ehdottomasti pakata seuraavaan karavaanireissuun drone mukaan. Itse aloitin ilmakuvaamisen jo vuonna 2013 ja siitä asti olen ollut koukussa!

Dronen akut saat kätevästi ladattua suoraan matkailuautossa ja tämä mahdollistaa sen, että ne ovat aina täynnä seuraavaa lentoa varten.

Drone on erityisen kätevä paikoissa, joissa ei korkeiden pinnanmuotojen tai puiden takia pysty näkemään horisonttia. Drone nousee parhaimmillaan 120:n metrin korkeuteen – näin saat takuulla ikuistettua upeat auringonlaskut, vaikka metsän keskeltä. Dronella kuvatessa saat niin kuvat, kuin videot talteen kätevästi samalla laitteella.

Dronella saa hienosti ikuistettua myös talvista maisemaa.

Millainen drone kannattaa hankkia karavaanireissuun?

Droneja löytyy markkinoilta nykyään lukuisia. Itse suosittelisin pohtimaan dronen käyttötarkoitusta omalla kohdallasi – lennätkö sillä kun keli on parhaimmillaan vai haluatko, että se selviää tuulisissakin olosuhteissa ja pystyy kulkemaan kovaa? 

On hyvä seurailla sääolosuhteita ennen dronen lennättämistä, jotta sadekuuro tai myrsky ei pääse yllättämään kesken lennon.

Dronen lennättämistä varten täytyy rekisteröityä, ja useimpiin malleihin täytyy myös suorittaa verkossa teoriakoe. Lisäksi lentosääntöihin on syytä tutustua ennen dronen lennättämistä Traficomin droneinfo-sivustolla.

Kyynärharjun maisema maan tasalta patikoidessa on aivan erilainen kuin ilmasta dronella kuvattuna. Pinnanmuodot paljastuvat vasta ylhäältä katsottuna.

Itse suosittelen ensimmäiseksi droneksi Dji mini 3 pro -dronea. Se on helppo ja kätevä drone aloittelijalle. Se on myös kevyt (249g) ja siten vaivaton ottaa myös vaelluksille mukaan. Kokeneemmalle lentäjälle suosittelisin Dji mavic 3, jota itsekin käytän usein.

Heti alkuun kannattaa ostaa riittävästi varapropelleja, muistikortteja, nd-suotimia aurinkoisia päiviä varten sekä vara-akkuja. Dronen akut saat kätevästi ladattua suoraan matkailuautossa, joko usb-virralla tai 230V virralla jos autossasi on invertteri. Matkailuauto mahdollistaa, että akut ovat aina täynnä seuraavaa lentoa varten. Talvella on hyvä säilyttää dronea sisällä lämpimässä matkailuautossa ennen lentämistä. 

Muista suorittaa tarvittavat luvat ennen dronen lennättämistä. On tärkeää myös aina tarkistaa sallitut lentoalueet uuteen kuvauspaikkaan saapuessa.

On hyvä seurailla sääolosuhteita ennen dronen lennättämistä, jotta sadekuuro tai myrsky ei pääse yllättämään kesken lennon. Suurin osa droneista ei kestä vesisadetta avojäähdytteisten moottorien takia. Tarkkaile myös sähköjohtoja ja lentoaluetta yleisesti ennen dronen lennättämistä. Pidä aina näköyhteys droneesi – turvallisuus on tärkeintä.

Sallitut lentoalueet voi tarkistaa Aviamaps-sivustolta. Siellä on hyvä myös ilmoittaa lentämisestä ja samalla näkee keitä muita on mahdollisesti lentämässä samalla alueella. 

Näin aloitat drone kuvaamisen:

  1. Valitse sopiva drone ja tutustu rauhassa sen lento- ja kuvausominaisuuksiin. 
  2. Harjoittele avarassa ympäristössä lentämistä.
  3. Aja matkailuautolla mieluisaan paikkaan – esimerkiksi vaihtelevat pinnanmuodot ja erilaiset luonnonelementit ovat kiinnostavia kuvissa! 
  4. Kokeile kuvaamista auringonnousun tai -laskun aikaan, jolloin valo on pehmeintä.
  5. Kokeile myös rohkeasti videokuvausta!
  6. Jatka harjoittelua – se tekee mestariksi.

Drone-kuvaaminen matkailuautolla – 6 parasta kohdetta

Käyn läpi muutamia omista lempikohteistani dronella kuvaamiseen alla. Näissä yhdistyy erilaiset elementit luonnossa. Itse tykkään yhdistää myös rakkaan Hymerini drone-kuviin.

Lofootit

Tämän maiseman ikuistin Norjassa matkalla Lofoottien kärkeen. Tässä kohdassa Lofootteja on paljon pieniä saaria, joiden läpi kulkee tie ja niitä yhdistää sillat. Pysäytin matkailuautoni ja nostin dronen ilmaan saadakseni koko saariryhmän samaan kuvaan.

Kesällä ajoin Hymerilläni Lofooteilla jalkapallokentän reunaan ja hoksasin heti, että tämä olisi todella hieno maisema ikuistaa ylhäältä. Kuvasta tuli mielestäni todella makea!

Neitokainen syksyllä

Kittilän lähellä olevan Neitokaisen muodon hahmottaminen ilman dronea on käytännössä mahdotonta. Hymerilläni pääsin niin lähelle että pystyin nappaamaan auton luota tämän ainutlaatuisen ruskaisen ilmakuvan.

Pulkkilanharju

Tämä mahtava tieosuus sijaitsee Asikkalassa Pulkkilanharjulla ja on varmasti yksi Suomen kauneimmista teistä. Dronella saa hyvin ikuistettua järven läpi kulkevan tien. 

Matkailuauton kuvaaminen dronella

Myös matkailuauto itsessään on hieno elementti kuvata dronella – etenkin kauniiden maisemien ympäröimänä. Ilmakuvauksella saat kätevästi otettua “selfien” itsestäsi ja autostasi milloin vaan. 

Ruskaiset puut syksyllä

Ruskan värjäämiä puita on upeaa kuvata dronella! Ilmasta käsin puut näyttävät aivan erilaisilta ja dronen laajoissa maisemakuvissa ruskan luoman oranssin meren saa hienosti ikuistettua. Olin tästä kuvasta Turun Ruissalosta todella iloinen – Hymerininkin pääsi siihen mukaan.

Imatrankoski

Halusin ehdottomasti ikuistaa dronella kosken Imatralla vieraillessani, mutta lisäksi onnistuin saamaan myös upean vanhan rakennuksen mukaan. Auringonlaskun aikaan pehmeässä valossa tämä maisema oli todella hieno.

Drone-kuvaaminen matkailuautolla

Drone on loistava kumppani matkailuautoon, etenkin jos valokuvaus on sinun juttusi. Ilmakuvat antavat uutta perspektiiviä valokuviin, ja lisäksi muistoksi jää hienoja kuvia maagisista maisemista. Ota nämä kuvausvinkit talteen, ja lähde harjoittelemaan drone-kuvaamista seuraavalla karavaanireissullasi. 

__________

Lisää Niko Laurilan upeita kuvia löydät Instagramista @niko.laurila ja Facebookista nimellä Niko Laurila Photography. Voit seurata myös matkailuaiheisia vlogeja Youtubessa nimellä Niko Laurila Visual Storyteller. Palveluista tarkemmin: nikolaurila.fi

Innostuitko valokuvaamisesta matkailuautoilun ohessa? Kannattaa myös ottaa kuvausvinkit ruska-aikaa varten talteen. Upeisiin maisemiin pääset kätevästi vuokratulla matkailuautolla.