Talvi matkailuautossa. Kaksi sanaa, jotka yhdessä saattavat herättää epäilyksiä ja pohdintaa. Talviasuttavalla matkailuautolla voi kuitenkin reissata aivan mainiosti vaikkapa laskettelurinteen juurelle tai retkeilyreittien kupeeseen pakkaskeleistä ja lumesta huolimatta.
Emilian ja Elinin TourDeVan-matka alkoi helmikuussa 2020. Naiset hyppäsivät täysinä alokkaina retkeilyauton rattiin ja ottivat suunnan kohti Pohjois-Suomea ja Norjan Lofootteja. Vaikka lähtöpäivänä pääkaupungissa oli vesikeli, tulivat pakkanen ja nietokset pian vastaan. Talviasuttava retkeilyauto osoittikin arvonsa heti kättelyssä, ja lumiketjuillekin tuli nopeasti käyttöä.
Seikkailijakaksikko on matkavuotensa aikana kokenut kaikki neljä vuodenaikaa. Nyt kun talvi koittaa jälleen, kertovat naiset vinkkinsä heille, jotka mielivät talvimatkailemaan matkailuautolla. Ylläolevalla videolla parivaljakko kertoo, millaisia varusteita ja valmiuksia talvi matkailuautossa vaatii.
Turvallisesti ja mukavasti talvimatkailemaan pääsee talvikäyttöön sopivalla matkailuautolla. Suomessa myytävät, uudet matkailu- ja retkeilyautot ovat pääosin talviasuttavia. Talvikäyttöön sopivissa matkailuautoissa on hyvät lämmöneristykset seinä-, katto- ja lattiarakenteissa, ja niistä löytyy myös tehokas lämmitysjärjestelmä, joka toimii verkkovirran lisäksi kaasulla tai dieselillä. Lisäksi talviasuttavissa matkailuajoneuvoissa raikas- ja harmaavesisäiliöt on sijoitettu lämpöeristettyyn tilaan. Näin asuinosan käyttövedet eivät pääse jäätymään kovillakaan pakkasilla.
Matkailuajoneuvojen lämmitysjärjestelmiä on kahdenlaisia: ilma- ja vesikeskuslämmitysjärjestelmiä. Ensikertalainen törmääkin matkailuautoa valitessaan hyvin nopeasti kysymykseen: ”Truma vai Alde?” Truma eli Trumatic on ilmalämmitysjärjestelmä, jossa lämmin ilma virtaa ajoneuvoon suulakkeiden läpi. Trumaticilla varustettu ajoneuvo lämpiää nopeasti, mutta suulakkeiden sijoittelusta riippuen lämpö saattaa jakautua ajoneuvossa epätasaisesti. Alden tasaisesti lämpöä jakavat ja lattialämmityksen mahdollistavat vesikiertoiset lämmitysjärjestelmät ovat monen automatkailijan suosiossa. Alde-lämmitteiset matkailuajoneuvot lämpiävät kuitenkin hieman hitaammin kuin Truma-lämmitteiset ajoneuvot. Usein on makuasia, kummasta lämmitysjärjestelmästä pitää enemmän.
Emilialla ja Elinillä on retkeilyautossaan Trumaticin ilmakiertoinen lämmitysjärjestelmä. Järjestelmä toimii sekä sähköllä että kaasulla. Lämmönsäädön hallintapaneelista voi säätää halutun lämpötilan, vedenlämmityksen sekä lämmitystavan.
– Paneelista voi valita, toimiiko lämmitys kaasulla vai sähköllä, vai molemmilla. Kaasu on todella tehokas, joten jos autossa on kylmä, kannattaa lähteeksi valita pelkkä kaasu tai molemmat, Emilia ja Elin vinkkaavat.
Matkailuautoon voi hankkia myös erilaisia lämmitystarvikkeita, kuten lämpöpuhaltimen tai vaikkapa lämpömaton.
Vesitankit ja putkistot eivät saa päästä jäätymään, joten niissä täytyy olla erillinen lämmitys tai niiden on sijaittava lämmitetyssä tilassa esimerkiksi kaksoispohjan suojassa. Raikasvesisäiliöön on saatavilla pakkasvahti, joka valuttaa veden automaattisesti pois, mikäli säiliössä olevan veden lämpötila laskee alle 5 celsiusasteen. Matkailuauton lämmitys täytyy siis pitää päällä pysäköitynäkin, mikäli haluaa välttyä yllätyksiltä!
– Meillä on mukana vettä myös varakanisterissa, jos yllättäen sattuukin käymään hullusti ja vedet pääsevät valumaan pois, Emilia ja Elin kertovat.
Talviselle reissulle lähtiessä kannattaa tutustua huolella varusteisiin, joita matkan aikana saattaa tarvita. Joskus hyvätkin nastarenkaat kaipaavat apua, joten mukana on hyvä pitää ainakin lumiketjut, lumilapio sekä luistonestolevyt, jotka auttavat, kun matkakoti uhkaa jäädä hankeen sutimaan.
Lämmitysjärjestelmän tuoma mukavuus haihtuu yön aikana taivaan tuuliin, jos lämmön karkaamiseen ei kiinnitetä huomiota. Leiriytyneenä tuulilasin ja sivuikkunoiden eteen on hyvä vetää suojapeitteet, jotka hidastavat lämmön karkaamista matkailuautosta. Myös esimerkiksi retkeilyautojen takaovien ikkunoiden eteen on olemassa erillinen suojapeite.
Lämpö karkaa tehokkaasti myös avonaisesta ovesta, joten talvisin ovista kannattaa käydä vikkelään. Retkeilyauton suuresta liukuovesta lämpö karkaa erityisen nopeasti.
Myös itselle on syytä varata kylmään ja pimeään sopiva varustus. Kerrospukeutuminen ja hyvät ulkoiluvaatteet ovat valttia. Myös sisällä oleskeluun kannattaa varata villasukat ja muuta lämmintä päälle pantavaa, sillä sisätilan lämpiämisessä kestää kuitenkin aina hetki. Ulkoilua varten hyödyllisiä varusteita ovat lisäksi otsa- ja taskulamput sekä heijastinliivit – aikaiselta pimeän tulolta kun ei talvella pysty välttymään!
Varusteiden ohella turvallista ja varovaista ajotyyliä ei voi liikaa korostaa. Ajomatkat kannattaa aikatauluttaa valoisan aikaan, jolloin tuntemattomissa paikoissa ajaminen on turvallisempaa.
Talvi matkailuautossa vaatii seikkailuhenkiseltäkin hieman suunnitelmallisuutta leirinnän, sään ja tekemisen osalta.
Leirintäalueiden aukioloaikoihin kannattaa perehtyä ennalta, sillä suuri osa on avoinna vain kesäsesongin aikana. Sama pätee myös joihinkin nähtävyyksiin ja parkkipaikkoihin, joihin talvisin ei ole pääsyä. Emilia ja Elin ovat matkailleet ahkerasti myös Norjassa talvikaudella ja siellä naiset ovat törmänneet siihen, että jotkin tiet ja muun muassa lauttareitit ovat talvisin pois käytöstä.
– On hyvä varautua yllätyksiin, sillä netissäkään kaikki tieto ei aina ole ajan tasalla, naiset huomauttavat.
Emilia ja Elin suosittelevat talvella matkailevia seuraamaan ahkerasti sääennusteita. On ikävää, jos lumimyrsky yllättää kesken ajomatkan! Ajomatkojen suunnittelun lisäksi sääennusteiden seuraamisesta on hyötyä myös aktiviteettien suunnittelussa. Valoisaa aikaa on vain rajallisesti, joten voi olla hyödyllistä tietää, mihin aikaan ulkoilemaan kannattaa sään puolesta lähteä.
Monenlaisen varautumisen ja varustautumisen ohella naiset korostavat myös talvimatkailun parhaita puolia. Erityisesti pohjoisemmaksi lähtiessä lumiset maisemat ovat todella kaunista katseltavaa. Parkkipaikat eivät koskaan ole täynnä. Aina on tilaa kookkaammallekin ajoneuvolle. Turisteja on huomattavasti vähemmän, joten aikaa saa viettää ihan omassa rauhassa.
– Matkailuautoilu talvella ei ole niin haastavaa, kuin se ehkä saattaa kuulostaa. Mielestämme se sopii kenelle tahansa! Tämä on meille jo toinen talvi matkailuautossa ja olemme selvinneet aivan mainiosti, Emilia ja Elin kannustavat.