Hyppää sisältöön

Luontokohteet

Vienan reitti - Jumalanhyväahon kautta Viiankiin

Luontokohteet

Vienan reitin retkireitti löytyy Suomussalmelta paikasta, jossa koronasta ja kotimaan matkailun suosiosta huolimatta saat nauttia ruuhkattomuudesta ja omasta rauhasta. Alueen puskaparkeissa riittää valinnanvaraa ja omaa tilaa. Täällä et häiritse ketään, eikä kukaan häiritse sinua.

Vienan reitti on suurelle yleisölle vielä tuntematon, vaikka se onkin Suomen vanhimpiin kulkuväyliin kuuluva erittäin kaunis ja vaihteleva historiallinen reitti. Metsäpolkuista reittiä ovat aikanaan kulkeneet Suomesta Vienan Karjalaan niin metsästäjät, laukkukauppiaat, runonkerääjät kuin Elias Lönnrotkin.

Vienan reitti oli jo liki unohduksissa, mutta paikallisten ansiosta reittiä on ennallistettu ja sen ylläpito ja kehittäminen on otettu sydämen asiaksi.

Vienan reitti on kaiken kaikkiaan 27 km pitkä janareitti, joka on sulan maan aikaan jalkaisin tai maastopyörällä kuljettava. Myös talvella reitti on ainakin osittain suksilla hiihdettävä. Reitti on merkitty wanhan ajan tyylin mukaisesti kaksoispilkkamerkein polunvarren puihin ja lähtö- ja loppupisteellä on selkeät opastekartat. Matkanvarrelta kohtaat mm. idyllisen vanhan myllyn, Vienan reitin merkkipuun, partisaanien uhrien muistomerkkejä, 400 vuotta vanhan Satalatvan ja monimuotoisen kaunista maisemaa.

Kahvit voi keitellä vaikka reitin puolessa välissä olevalla Jumalanhyvänahon laavulla. Tämä laavu sijaitsee lähellä Malahviantietä, joten sinne on helppo poiketa autolta käsin.

Tämä reitti ja seutu on nähtävä ja koettava itse. Et pety. Tervemenoa.