Hyppää sisältöön

Koiran kanssa lomalle matkailuautolla

Mitä koiran kanssa matkaavan kannattaa huomioida ennen reissua ja reissun päällä? TourDeVan-seikkailijat Emilia ja Elin lähtivät vuodeksi tien päälle ja ottivat Fazer-koiran mukaansa. Tässä heidän vinkkinsä koiran kanssa kotimaassa ja Euroopassa matkaaville.
|
Kuvat: Elin Åsvik ja Emilia Wik

Suunnitteletko lähteväsi koiran kanssa lomalle? Karavaanilomailu koiran kanssa on helppoa ja mukavaa, eikä karvaista perheenjäsentä tarvitse loman ajaksi jättää hoitoon tuttaville tai lemmikkihotelliin, jos lemmikki on tottunut matkustamiseen.

Kun Emilian ja Elinin TourDeVan-matka alkoi helmikuussa 2020, hyppäsi retkeilyauton kyytiin naisten lisäksi myös Fazer-koira. Emilia ja Elin tekivät huolellisen pohjatyön, jotta koiran kanssa matkustaminen myös kotimaan ulkopuolella sujuisi ongelmitta. Nyt naiset jakavat vinkkinsä, joilla koiran kanssa matkaava takaa onnistuneen reissun ilman suurempia yllätyksiä.

Fazer nauttii matkailusta omistajiensa kanssa.

Matkailuun tottuneet koirat nauttivat seikkailusta omistajiensa kanssa – kuten Fazer!

Turvallista ja mukavaa matkaamista matkailuautossa

Fazer matkustaa Emilian ja Elinin retkeilyautossa pöydän alla omalla pedillään. Fazerin valjaat on kiinnitetty koiran turvavyökiinnikkeellä istuimen turvavyöhön ajon aikana.

Jotta matkustaminen olisi turvallista, ei koira saa koskaan matkustaa ajon aikana asunto-osassa vapaana. Kaksi yleisintä vaihtoehtoa koiran kuljettamiseen ovat kuljetushäkki ja koiran turvavyö. Useimmissa tapauksissa häkit soveltuvat parhaiten pienille koirille, sillä suurelle häkille voi olla haastavaa löytää matkailuautosta sopivaa kiinnityspaikkaa. Pienen koiran häkin saa helposti kiinnitettyä turvavyöllä istuimeen.

Koiran turvavyö kiinnitetään toisesta päästä koiran valjaisiin ja toisesta istuimen turvavyöhön. Turvavyö antaa koiralle enemmän tilaa ja se voi matkustaa esimerkiksi istuimella tai Fazerin tapaan pedillä lattialla.

Fazer matkustaa retkeilyautossa pöydän alla turvavöissä.

Pöydän alla omassa pedissä on turvallista matkustaa. Ajon aikana valjaat on kiinnitetty turvavöihin.

Yllättävä pidempiaikainen matkustaminen voi aiheuttaa koiralle stressiä. Matkustamiseen olisikin hyvä totutella lyhyemmillä reissuilla ennen pidemmälle matkalle lähtöä. Tuttuja rutiineja kannattaa pitää yllä myös matkan aikana ja esimerkiksi koiralle tuttuja ruoka- ja ulkoiluaikoja kannattaa parhaansa mukaan noudattaa.

Joskus koiran kotiin jättäminen tuttavan hoiviin voi olla paras vaihtoehto. Mikäli koira on esimerkiksi pelokas tai matkustamiseen tottumaton, saattaa matkailu rasittaa lemmikkiäsi liikaa. Mieti myös omia matkasuunnitelmiasi ja sitä pystyykö koirasi osallistumaan matkan aikana sinun harrastuksiisi. Jos koira joutuisi matkalla viettämään paljon aikaa yksinään autossa, on se parempi jättää hoitoon kotikonnuille.

Tuttua koiranruokaa reilusti mukaan

Emilian ja Elinin retkeilyauton takatallissa kulkee mukana suuri koiranruokapussi Fazerin lempimuonaa ja toinen säkki marketista saatavaa kuivamuonaa, jota saa takuuvarmasti myös muista Euroopan maista.

”Sekoitamme niitä keskenään. Jos parempi ruoka loppuu kesken matkan, Fazer voi syödä myös toista merkkiä ilman, että sen vatsa menee sekaisin,” kertoo Elin.

Koirat ovat herkkiä nopeille ruokavalion muutoksille, joten tuttua ruokaa kannattaa varata reilusti mukaan matkalle. Jos reissusi suuntautuu Suomen ulkopuolelle, kannattaa tarkistaa, saako koirasi syömää muonaa kohdemaista. Nopeasti muuttuneen ruokavalion aiheuttamat vatsavaivat voivat kestää koiralla useita päiviä, mikä ei ole mukavaa kenellekään.

Koiran kanssa Eurooppaan matkustettaessa tuttua kuivamuonaa kannattaa varata runsaasti mukaan. Suurikin koiranruokasäkki kulkee retkeilyauton takatallissa ongelmitta.

Fazerin kuivamuonapussit kulkevat ongelmitta retkeilyauton takatallissa.

Mieti, mitä koiratarvikkeita voit matkallasi tarvita

”Hihna, pitkä liina, pallo, peti, punkkipanta…” Elin luettelee Fazerin matkalaukun sisältöä.

Tutut tavarat tuovat koiralle turvallisuuden tunnetta matkan aikana, joten mukaan kannattaa ehdottomasti pakata ainakin pari lempilelua, oma peti sekä kotoa tutut ruokakupit. Aktiviteettien kannalta on hyvä miettiä, mitä koiran kanssa aikoo matkalla puuhailla. Vaelluksille hyvä lisävaruste on muun muassa talutusvyö ja matkailuauton ulkopuolella oleiluun kannattaa varata pitkä liina ja myrskykiila.

”Pyyhe tai kaksikin koiralle on erittäin suositeltavaa. Toisella saa pyyhittyä mutaiset tassut ja toisella märän turkin,” Elin suosittelee.

Tarvikkeiden lisäksi koiraa varten on hyvä pakata myös pieni lääkelaukku, josta löytyy ensiapua yllätysten sattuessa. Ota mukaan lääkettä matkapahoinvointiin, ensiapu löysään vatsaan sekä haavanpuhdistus- ja sidetarpeet. Punkkipihdit sekä hätätapauksia varten lääkehiiltä kannattaa myös varata matkaan.

Fazer-koira lepää liinassa markiisin alla.

Liinassa Fazer voi lepäillä rauhassa markiisin alla.

Koira tarvitsee ulkomailla lemmikkieläinpassin

Eurooppaan matkaavalla koiralla täytyy olla lemmikkieläinpassi, jonka eläinlääkäri myöntää. Saadakseen lemmikkieläinpassin koirasi tarvitsee tunnistusmerkinnän, eli sillä on oltava joko mikrosiru tai tatuointi, sekä voimassa olevan rabies- eli raivotautirokote. Mikäli lomamatkan kohdemaissa on muita rokote- tai loishäätövaatimuksia, merkitsee eläinlääkäri nekin lemmikkieläinpassiin, kun ne ovat kunnossa. 

Passin lisäksi koiralle on hyvä ottaa vakuutus, joka kattaa myös ulkomailla sattuneet tapaturmat, jotka vaativat eläinlääkärikäyntiä.

Rokotukset ja madotukset kuntoon hyvissä ajoin ennen lähtöä

Koiralla on oltava voimassa oleva rabiesrokotus kaikkiin EU-maihin matkustettaessa. Muista tarkistaa edellisen rokotteen voimassaoloaika ajoissa – vanhenemaan päässyt rokote tulee nimittäin uusia 21 päivää ennen matkalle lähtöä! Tarkista myös yksityiskohtaisesti kohdemaan muut vaatimukset. Lue tarkemmat viranomaisvaatimukset Ruokaviraston sivuilta.

Euroopassa Suomi, Irlanti, Malta, Iso-Britannia ja Norja ovat heisimadosta, eli ekinokokkoosista, vapaita maita. Näihin maihin matkaillessa koira on madotettava eläinlääkärin vastaanotolla 1-5 päivää ennen maahan saapumista. Mikäli kuitenkin matkustaa esimerkiksi Suomesta suoraan Norjaan poikkeamatta muissa maissa, ei madotusta tarvita. Esimerkiksi Emilia ja Elin kävivät alkuvuodesta Norjan Lofooteilla ja palasivat Suomeen Ruotsin kautta. Ruotsissa Fazerille täytyi hakea madotus ennen kotimaahan palaamista.

Keski- ja Etelä-Euroopassa punkit ja kirput ovat yleisiä, joten tehokas karkote verenimijöitä vastaan on syytä hankkia. Niiden levittämämistä taudeista osa voi levitä myös ihmiseen. Vaihtoehtoja on useita ja parhaan keinon oman karvakaverin suojaamiseksi löytää eläinlääkärin kanssa juttelemalla. 

Fazer venyttelee retkeilyauton edessä.

Koiran kanssa Eurooppaan matkustettaessa vastuu tiedonhankinnasta on koiran omistajalla

Kun lähdetään matkalle koiran kanssa Eurooppaan, on tiedon hankkimisen vastuu aina koiran omistajalla. Esimerkiksi osassa Euroopan maista jotkin koirarodut on luokiteltu vaarallisiksi, jonka vuoksi niiden tuonti maahan on kokonaan kielletty. Usein tämä tarkoittaa myös sitä, että edes maan läpi ajaminen ei ole silloin mahdollista. Tutustu siis tarkasti kohdemaitten rotukohtaisiin rajoituksiin, etteivät matkasuunnitelmat muutu kertaheitosta rajalla.

Jotkin maat saattavat vaatia maahan tuotavalta koiralta myös karanteenia.

Islannin matkaa suunnitellessamme huomasimme, että sekä Islannissa että Färsaarilla koiran täytyy olla kokonaiset 30 päivää karanteenissa. Meidän tapauksessamme oli järkevämpää jättää Fazer hoitoon reissun ajaksi,” Emilia ja Elin kertovat.

Kiinnostuitko Emilian, Elinin ja Fazerin TourDeVan-matkasta? Best-Caravanin Youtube-kanavalta löydät lisää videoita kolmikon matkasta ja elämästä retkeilyautossa.

Päivitetty: 24.3.2021