Hyppää sisältöön

Valkmusan kansallispuisto – Suomi kuvina #3

Valokuvaaja Niko Laurila tunnetaan upeiden maisemien ikuistajana. Suomi kuvina -blogisarjassaan Niko jakaa parhaat reissuvinkkinsä kuvankauniista paikoista, joihin aloittelevakin karavaanari voi helposti suunnata. Tällä kertaa vuorossa on keväinen kansallispuisto Valkmusa. Tervetuloa matkaan!
|
Kuvat: Niko Laurila

Halusin tänä vuonna toteuttaa keväisen retken ja dokumentoida kamerani välityksellä kevään tuloa. Lähdin viikonloppureissulle matkailuautolla Valkmusan kansallispuistoon, joka on Kymenlaakson aarre. Valkmusa sijaitsee Kotkan ja Pyhtään alueella ja soveltuu erityisen hyvin kaltaisilleni Etelä-Suomessa asuville viikonloppu- tai päiväretkikohteeksi: sinne hurauttaa esimerkiksi Helsingistä vain hieman yli tunnissa. 

Ajomatka Valkmusaan ei kulje sitä kauneinta maisemareittiä pitkin, vaan on suurilta osin moottoritietä. Perillä matkailuautoilijan vaivannäkö kuitenkin palkitaan, sillä kansallispuisto on kuuluisa Lapin erämaan tyylisestä karusta luonnosta. Vierailija pääsee ylittämään laajoja soita tunnelmallisia pitkospuita pitkin. Kun saavuin perille, olivat lumet sulaneet jo aikoja sitten ja kevät oli saapunut Valkmusan kansallispuistoon nyt toden teolla.

Valkmusan suo on laaja. Tässä suo on kuvattu auringonlaskun aikaan.

Matkailuautolla Valkmusan kansallispuistoon ja upeiden maisemien äärelle

Valkmusa on myös rauhallinen paikka nukkua puskaparkissa.

Valkmusan kansallispuistoon saapuminen ja siellä liikkuminen käyvät vaivattomasti. Matkailuautolla pääsee helposti perille, ja pysäköidä voi merkityille paikoille. Aivan parkkipaikan vierestä lähtevät reitit, joilla on hyvät opasteet. Valkmusa on myös rauhallinen paikka nukkua puskaparkissa. Matkailuautossa voi jo näin keväällä hyödyntää aurinkoenergiaa ja käyttää kätevästi laitteita, ladata kameran akkuja ja surffailla koneella.

Parkkipaikan vierestä lähtevät hyvin huolletut reitit.

Valkmusan suot henkivät Lapin tunnelmaa

Valkmusan kansallispuisto on tunnettu monista soistaan (Munasuo, Lamminsuo, Valkmusa, Kananiemensuo ja Mustanjärvensuo) ja alueelta on löydetty jopa yli 40 eri suotyyppiä. Suot ja niiden lähes luonnontilaiset reunaosat ovat näkemisen arvoisia ja myös ekologisesti arvokkaita. Kymenlaaksossa sijaitsevana kohteena tämä on kuitenkin harvojen tuntema kansallispuisto.

Pitkospuita pitkin iltakävelylle.

Valkmusan suo tuo minulle Lapin luonnon mieleen ja on poikkeuksellisen avara Etelä-Suomen suoksi. Sinne saapuminen on aina yhtä ihastuttava kokemus ja saa kuvaajan painamaan kameran laukaisinta. Munasuota taas pidetään yhtenä Suomen suurimpana laakiokeidassuona.

Lapin suofiilistä – Kymenlaaksossa!

Suoalueita halkovilla pitkospuilla kulkiessa mieli lepää ja karut näkymät tekevät vaikutuksen. Suon reunoilla pitkospuut kulkevat myös upeiden männiköiden ja monenlaisten suokasvien läpi. Vaikka vaativuutensa puolesta reitillä pärjää tavallisilla lenkkitossuilla, keväisin voi olla hyvä varata jalkaan Gore-Tex-kengät tai saappaat.

Valkmusan maisema kesäkuun alussa.

Valkmusassa voit keväisin kuulla muuttolintujen laulua ja nauttia nousevasta auringosta pitkospuiden luona. Luontotornin huipulta näet puolestaan illan viimeiset säteet. Tämä puisto on myös kuuluisa monipuolisesta perhoslajistostaan kesäisin.

Simonsaarelle johtava reitti, joka vie luontotorniin.

Yö matkailuautossa tähtitaivaan alla

Valkmusa sopii hyvin päiväretkikohteeksi, mutta mikään ei estä nauttimasta maisemista pidempäänkin. Olin itse tällä reissulla ensimmäistä kertaa matkailuautolla yötä läntisessä Valkmusassa. Kokemus oli vaikuttava, ja samalla opin esimerkiksi sen, miten upea valo lankeaa aamun kosteudessa auringon noustessa.

Valkmusa on ainutlaatuinen paikka tähtitaivaan ihailulle.

Pitkospuut kuun ja tähtien valossa.

Öiseen aikaan Valkmusa on ainutlaatuinen paikka tähtitaivaan ihailulle. Avaralta suolta näet hyvin Linnunradan ja voit seurata taivaan liikkeitä. Kuvausneuvo tähtitaivaan ikuistamiseen kamerallasi: muista ottaa jalusta matkaan mukaan ja kokeile seuraavia asetuksia keväällä pimeimpään aikaan: 25 sekunnin valotusaika, aukoksi F2.8 ja ISO-arvoksi 4000.

Upea tähtitaivas mäntyjen yllä.

Poikkea samalla reissulla Strömforsin ruukkiin

Valkmusassa retkeilyn jälkeen voi energiaa riittää vielä toisellekin pysähdykselle Ruotsinpyhtään kirkonkylässä, noin 18 km Loviisan keskustasta. Täällä sijaitsee postikorttimainen Strömforsin ruukki, jonka maisema innostaa aina kuvaamaan rakennuksia upeine vedenpeilauksineen. Ruukkialueella on käsityöläisiä, kesäteatteria, kahviloita sekä erilaisia tapahtumia.  Mikäli tulet lännestä päin, osuu tämä nähtävyys reittisi varrelle luontevasti. 

Strömforsin ruukissa auringonlaskun aikaan.

Valkmusan kansallispuisto on pitkospuidensa ansiosta helppokulkuinen, ja erityisesti Etelä-Suomessa asuville se on kohtuullisen ajomatkan päässä. Kun vielä kotimatkalla päätin käydä fiilistelemässä Strömforsin ruukissa, antoi viikonlopun retki runsaasti energiaa ja hyviä muistoja uuteen alkavaan viikkoon. Matkailuautolla on todella vapaus lähteä mihin tahansa – innolla odotan jo kesän retkiä!

Polut antavat tilaa miettiä ja haaveilla. Ainakin toukokuisena viikonloppuna Valkmusan kansallispuistossa oli todella rauhallista.

_______

Lisää Niko Laurilan upeita kuvia löydät Instagramista @niko.laurila ja Facebookista nimellä Niko Laurila Photography. Voit seurata myös matkailuaiheisia vlogeja Youtubessa nimellä Niko Laurila Visual Storyteller. Palveluista tarkemmin: nikolaurila.fi.

Kevättä on rinnassa ja matkakuume nousee! Oletko pohtinut matkailuauton hankintaa, mutta et tiedä mistä lähteä liikkeelle. Ei huolta! Best Caravanilla on  kaiken kattava ladattava opas, kun omat tarpeesi hakevat vielä paikkaansa. Tutustu aiheeseen lisää ja lataa suunnittelusi tueksi Ostajan oppaamme!

Lataa Ostajan opas

Päivitetty: 20.2.2023