Hyppää sisältöön

Puskaparkissa lasten kanssa: muistilista vanhemmille

Puskaparkissa lasten kanssa – mahdoton yhtälö? Ei lainkaan, vannovat matkailuautoilun vapaudesta nauttivat Tiia Sundell ja Janne Viikari, jotka ovat jatkaneet puskaparkkeilua myös lapsiperheenä. Lue blogista, miten lasten kanssa puskaparkkeilu onnistuu ja nappaa talteen vinkit puskailuun niin Suomessa kuin ulkomailla!
|
Kuvat: Tiia Sundell & Janne Viikari

Moni matkailuautoileva lapsiperhe suosii reissuillaan leiriytymistä leirintäalueilla. Meillä oli tapana pysäköidä muualle kuin leirintäalueille jo ennen lapsia, ja päätimme jatkaa samalla meiningillä myös lasten kanssa. Puskaparkissa lasten kanssa oleminen vaatii hieman suunnittelua. Tästä blogista löydät vanhempien muistilistan lasten kanssa puskaparkkeiluun sekä muutamia huomioita eri Euroopan maiden välisistä eroista puskaparkkeilun suhteen. Toivomme, että tästä koosteesta on apua sinulle, joka haluaisit perheesi kanssa kokeilla ensi kerralla puskaparkkia leirintäalueen sijaan! Oli se sitten Suomessa tai ulkomailla.

Sopivia paikkoja puskaparkkeiluun voivat olla esimerkiksi levähdyspaikat, syrjäiset tienlaidat, rannat tai ihan tavalliset parkkiruudut.

Mitä on puskaparkkeilu?

Puskaparkkeilulla tarkoitetaan matkailuauton pysäköintiä muualle kuin varsinaisille leirintäalueille. Meille matkailuautoilussa tärkeää on vapauden tunne, joka on mielestämme suurimmillaan juurikin puskaparkkeillessa. Tämä on mahdollista monissa erilaisissa paikoissa, joissa pysäköintiä ei ole erikseen kielletty. Sopivia paikkoja puskaparkkeiluun voivat olla esimerkiksi levähdyspaikat, syrjäiset tienlaidat, rannat tai ihan tavalliset parkkiruudut.

Hyviä puskaparkkeja voi löytyä esimerkiksi metsäteiden varrelta.

Usein parhaat paikat löytyvät sattumalta matkan varrelta, mutta puskaparkkien etsimisessä voi käyttää apuna myös esimerkiksi Google Mapsia tai erilaisia sovelluksia, joihin muut käyttäjät ovat merkinneet käyttämiään paikkoja. Sovelluksista meillä on ahkerassa käytössä Park4night, joka näyttää muiden käyttämien puskaparkkien lisäksi muun muassa tavalliset leirintäalueet, levähdysalueet sekä tarjolla olevia palveluita, esimerkiksi paikkoja, joissa voi suorittaa auton huollot tai pestä pyykkiä. Park4Night toimii Suomessa ja ulkomailla.

Parhaat puskat löytyvät usein veden ääreltä.

Hyvinvarustellussa retkeilyautossa puskaparkkeilu on vaivatonta

Retkeilyautomme on omavarainen, eli meiltä löytyy oma WC, suihku ja keittiö. Nämä ovat mielestämme erityisesti lasten kanssa puskaparkkeillessa lähes välttämättömiä ja meillä aktiivisessa päivittäisessä käytössä, minkä vuoksi myös tarve leirintäalueiden palveluihin on meillä hyvin vähäistä. Leirintäalueilla ollessammekin käytämme usein mieluummin esimerkiksi omaa WC:tämme, ja koemme siksi hieman turhaksi maksaa leirintäpalveluista.

Omavaraisuus, erityisesti lasten kanssa puskaparkkeillessa, on lähes välttämätöntä.

Auton huollot eli veden täytön sekä harmaavesien ja kemiallisen WC:n tyhjennyksen teemme aina, kun siihen reitin varrella tarjoutuu tilaisuus. Koitamme myös valita reittejä siten että tilaisuus huoltoihin tulee riittävän usein. Auton akut latautuvat mukavasti pidempien ajopätkien aikana ja lisänä voi käyttää esimerkiksi aurinkopaneeleja tai erillisiä “hupiakkuja”. Jääkaapit täytämme matkan varrelta niin että saamme tehtyä ruuat itse autossa. Lämmitys autossamme hoituu kaasulla silloin kun sähköä ei pistokkeesta ole saatavilla.

Ruokailut reissussa onnistuvat helposti, kun oma keittiö kulkee aina mukana matkassa.

Pohjoismaat ovat puskaparkkeilun kannalta helppoja reissukohteita

Suomessa ympäristö on turvallinen, pysäköinti useimmiten sallittua ja rauhallisia paikkoja parkkeeraukseen löytyy joka puolelta. Olemme puskailleet lasten kanssa turvallisin mielin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa emme ole nykyisellä autollamme kokeneet tarvitsevamme leirintäaluetta vielä kertaakaan, ja muuallakin Pohjoismaissa leirintäalueyöpymiset ovat olleet hyvin harvassa.

Ranskan Chamonixissa onnistuimme löytämään hyvän puskaparkin lyhyen pyöräilymatkan etäisyydeltä kylän aktiviteeteista.

Puskaparkkeilu Euroopassa – huomioi maiden väliset erot käytännöissä ja turvallisuudessa

Vaikka olemme Pohjoismaissa suosineet lähes yksinomaan puskaparkkeilua, on sopivan yöpymispaikan valinta hieman erilaista muualla Euroopassa. Euroopassa säännöt ja käytännöt puskaparkkeilun suhteen vaihtelevat maiden välillä. Esimerkiksi Sloveniassa puskaparkkeilu on kiellettyä lähes joka paikassa, kun taas Ranskassa olemme kokeneet siihen olevan mahdollisuuksia hyvinkin monipuolisesti. 

Euroopan sisällä säännöt ja käytännöt puskaparkkeilun suhteen vaihtelevat maiden välillä.

Myös turvallisuuden suhteen vaihtelua on maittain paljon, ja esimerkiksi automurrot ovat monissa Euroopan maissa huomattavasti yleisempiä kuin Pohjoismaissa. Lasten kanssa matkustaessa haluamme olla nukkumapaikkojen turvallisuuden suhteen erityisen tarkkoja, ja kriteereihimme soveltuvia puskaparkkeja on ollut harvemmassa kuin Pohjoismaissa. 

Ulkoimalla puskaparkissa huomioi ainakin nämä seikat:

  • Tavalliset parkkipaikat ovat usein sallittuja yöpymispaikkoja. Leirintäalueen ulkopuolella ei aina ole helppoa löytää ison ajoneuvon parkkia Euroopan kapeilla kaduilla. 
  • Lisää turvallisuutta öisin, yövy aina matkailuauton sisällä kaupungeissa. Olemme etenkin vilkkaammilla parkkipaikoilla jättäneet hyödyntämättä retkeilyautomme kaksi kattoteltassa sijaitsevaa nukkumapaikkaa ja nukkuneet koko perhe takaosan sängyssä. 
  • Euroopan reissuilla suosimme leirintäalueita. Niissä tila, turvallisuus ja nukkumismukavuus on taattu. Myös päivisin on ollut kiva jättää auto kaikkine tavaroineen parkkiin vartioidulle leirintäalueelle, etenkin vilkkaammilla alueilla tai isommissa kaupungeissa.

Euroopan reissullamme suosikkiyöpymispaikoiksi ovat muodostuneet erilaisten farmien tarjoamat parkkipaikat.

Poikkeustapauksiakin on, esimerkiksi Sveitsissä, Italiassa, Belgiassa ja Ranskassa. Ranskassa lähes jokaisesta pienemmästäkin kylästä on löytynyt erillinen matkailuautoille varattu matkaparkki, joista iso osa on ollut ilmaisia ja joista useimmista on löytynyt myös mahdollisuus auton huoltoihin joko lisämaksusta tai ilmaiseksi. Lisäksi muun muassa monet viinitilat ja maatilat Ranskassa tarjoavat matkailuautoilijoille ilmaisia yöpymispaikkoja, ja muutenkin hyviä puskaparkkeja on löytynyt pikkukylien laitamilla mielestämme keskimääräistä paremmin. 

Ranskassa monet viinitilat tarjoavat ilmaisia yöpaikkoja matkailuautoilijoille.

Muistilistamme puskaparkkeiluun lasten kanssa:

  1. Etsi paikka tulevan päivän aktiviteettien lähistöltä.
  2. Lasten kanssa suuri plussa on, jos parkin vierestä löytyy esim. leikkipaikka tai muuten turvallinen paikka päästää lapset ulos – vältä esim. vilkkaiden teiden varsia.
  3. Kiinnitä huomiota paikan yleiseen turvallisuuteen.
  4. Tarkista, että auton akussa on virtaa, vesitankeissa vettä ja kaasupulloissa kaasua.
  5. Lapsista lähtee ääntä – älä parkkeeraa liian lähelle asutusta tai muita ihmisiä.

Olemme tien päällä todenneet leirintäalueissa olevan omat hyvät puolensa ja olemme ajoittain nauttineet hyvien leirintöjen monipuolisista palveluista täysin siemauksin. Puskaparkkien seikkailu ja vapauden tunne on vailla vertaansa ja siksi kannustamme kaikkia kokeilemaan yöpymistä puskaparkissa myös lasten kanssa! 

________________

Tervetuloa seuraamaan Sundellin perheen seikkailuja myös Instagramissa @nytseikkaillaan

Kiinnostuitko matkailuautoilusta lasten kanssa? Selvitä millainen ajoneuvo – matkailuauto vai retkeilyauto sopii teidän perheelle parhaiten. Nappaa samalla vinkit perheen aktiviteettiloman unelmakohteista ja suunnittele teidän perheen näköinen karavaaniseikkailu.

Päivitetty: 18.9.2023