Hyppää sisältöön

Lapsiperheen ensimmäinen matkailuvaunuvuosi

Pettersson-Nuotion perhe sai ensikosketuksen omaan matkailuvaunuunsa vuosi sitten maaliskuussa ostettuaan käytetyn Dethleffs Camper 740TK:n. Miten matkailuvaunun ostamiseen oikeastaan edes päädyttiin, ja millaisena karavaanielämä on heille näyttäytynyt kuluneen vuoden aikana?
Teksti: Eeva Petterson
|
Kuvat: Eeva Pettersson, Johannes Nuotio & Linda Nuotio

Haaveita ja unelmia. Niitä meillä on jokaisella. Ruuhkavuosia elävä seitsenhenkinen perheemme on ehtinyt matkustella yhdessä verrattain paljon. Se on ollut meidän perheemme unelma, joka on toteutunut mielestämme hyvin. Vuosi sitten hankimme Best Caravanilta allemme matkailuvaunun liikkuvaksi kesämökiksi. Asvuntovaunun hankkiminen on vauhdittanut matkustusintoamme entisestään. Miten alun perin päädyimme matkailuvaunuun? Entä miten on sujunut ensimmäinen matkailuvaunuvuosi lapsiperheen silmin?

Onneksi ymmärsimme ajoissa, että kesämökkinä voi toimia myös matkailuvaunu.

Perheen kuopus syntyi kesällä ja tottui nopeasti karavaanielämään.

Matkailuvaunu kesämökin sijaan

Vielä reilu vuosi sitten pohdimme oman kesämökin ostoa. Kävimme katsomassa potentiaalisia vaihtoehtoja vain todetaksemme, että tässä elämäntilanteessa sen ylläpitämiseen ei ole aikaa, eikä liioin rahaakaan. Omakotitalossa viiden lapsen ja koiran kanssa eläminen vaatii omat veronsa. Emme kaivanneet yhtään enempää nurmikon leikkaamista, rännien putsaamista tai kukkapenkin kitkemistä. Onneksi ymmärsimme ajoissa, että kesämökkinä voi toimia myös matkailuvaunu. Sen jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun jo omistimme ihka ensimmäisen tilaihmeemme yhdeksänmetrisen, pyörillä liikkuvan matkakotimme.

Emme tarvitse omaa mökkiä järven rannalla. Uimaan pääsee myös monella leirintäalueella.

Tilaihmeellä kohti uusia seikkailuja

Päätöstämme matkailuvaunun ostosta vauhditti kolmen vuoden takainen lomamuisto Italiasta, jolloin kiersimme maata vuokratulla matkailuautolla turkoosinsinisten vesien ja vehreiden oliivipuiden keskellä. Vapaus tulla ja mennä omaan tahtiin sekä pieni seikkailumieli olivat niitä asioita, joka erityisesti jäivät mieleemme. Tuolloin päädyimme kuudelle hengelle suunniteltuun matkailuautoon, mutta nyt kun perheemme on jälleen kasvanut, on isolla perheautollamme vedettävä matkailuvaunu meille ainoa oikea vaihtoehto.

Matkailuvaunu ja auto yhdessä takaavat sen, että mukaan matkalle mahtuu runsaasti harrastusvälineitä ja muuta tavaraa: tilaa riittää!

Yksi vaunun ehdoton plussa on, että sen voi halutessaan jättää leirintäalueelle ja jatkaa matkaa omalla autolla alueen muihin kohteisiin.

Suurperheellämme on aina matkassa paljon tavaraa, mutta ne mahtuvat hyvin liikkuvan matkakotimme kyytiin.

Matkailuvaunulla vapautta helposti ja edullisesti

Meille matkailuvaunu on tuonut omaa vapautta monellakin tapaa. Lomanviettoa ajatellen siinä yöpyminen ison porukan kanssa on edullinen vaihtoehto. Leirintäalueiden hinnat ovat vain joitakin kymppejä – samalla summalla emme ikinä selviäisi esimerkiksi hotelliöistä. Näin ollen pääsemme myös useammin lomailemaan, ja koska matkailuvaunumme on talviasuttava, voi reissuun lähteä mihin aikaan vuodesta tahansa.

Yksi vaunun ehdoton plussa on, että sen voi halutessaan jättää leirintäalueelle ja jatkaa matkaa omalla autolla alueen muihin kohteisiin. Tämä helpottaa paljon esimerkiksi isoissa kaupunkikohteissa, joissa parkkipaikat voivat olla kortilla tai kulkeminen pitkällä ajoneuvoyhdistelmällä olisi muuten haastavaa. Etenkin perhelomalla, jolla osa perheestä voi haluta jäädä camping-alueelle ja osa lähteä tutustumaan kaupunkiin, matkailuvaunu palvelee erinomaisesti. 

Reissuilla eteemme on tullut myös kohteita ja aktiviteetteja, joihin emme ole voineet ottaa koiraamme mukaan. Silloin olemme huoletta voineet jättää lemmikkimme odottamaan karavaanialueelle ilmastoituun matkakotiimme.

Best Caravanin matkaparkit ovat tulleet tutuiksi kuluneen vuoden aikana.

Vuosi karavaanareina – tästä se vasta alkaa!

Vuodessa ehtii oppimaan ja näkemään paljon uutta. Niin kävi myös meille uusina karavaanareina. Ostimme alun perin Best Caravanilta käytetyn matkailuvaunun, sillä emme olleet yhtään varmoja, kuinka kovassa käytössä se meillä olisi. Pelkästään viime kesänä auton mittariin kertyi kuitenkin matkailuvaunun kanssa ajettuja kilometrejä reilusti yli viisituhatta, ja olemmekin jossain kohtaa aikeissa lisätä matkustusmukavuuttamme entisestään uudemmalla matkailuvaunulla. Kuluneet kilometrit matkailuvaunullamme ovat sisältäneet monipuolisesti lähimatkailua ja sukulointia, puskaparkissa oleilua sekä yhden pidemmän matkan halki Suomen. Haaveissamme olisi seuraavaksi lähteä matkailuvaunulla pidemmäksi aikaa kohti ulkomaita.

Matkailuvaunulla matkustamiseen on kuluneen vuoden aikana tullut rutiinia. Olemme myös päässeet jyvälle siitä, mitä karavaanielämä parhaimmillaan on: vapautta ja perheen kanssa yhdessäoloa ja kokemista – meidän näköistämme unelmaa.

Dethleffs Camper 740TK -matkailuvaunu on tilaihme, johon koko porukka mahtuu mukavasti mukaan.

______

Nyt voit seurata Petterson-Nuotion perheen seikkailuja matkailuvaunulla niin Best Caravan Instagram-tilillä kuin perheen omalla tilillä me_and_campfires!

Best Caravanilta kaikki matkailuvaunut, -autot ja -tarvikkeet. Lataa Ostajan opas alta tai tule juttelemaan liikkeeseemme – josko matkailuvaunu olisikin juuri se oikea valinta viemään perheenne kohti omannäköistä vapauttanne.

Lataa Ostajan opas

Päivitetty: 2.5.2022