Hyppää sisältöön

Laskukausi pakettiin ja kohti kesän reissuja – Napapiirillä #5

Keväinen aurinko sulattaa lumia ja laskukausi on tulossa päätökseen. Ennen kuin käännetään katseet kohti kesää, on hyvä hetki fiilistellä mennyttä kautta. Lue blogista lumilautailija Antti Autin kuluneesta talvesta sekä sen aikana koetuista haasteista ja onnistumisista – ja kuinka uusi, oma matkailuauto on toiminut kaiken mahdollistajana.
|
Kuvat: Simo Vilhunen

Kesä lähenee, joten on aika laittaa laskukausi pakettiin ennen seuraavia reissuja matkailuauton kyydissä. Kauden päättävä laskureissu summasi hyvin kuluneen puoli vuotta risuineen ja ruusuinen: lunta oli valtavasti, säätä oli vaikea ennustaa ja matkailuauto toimi jälleen kuin unelma. Kuluneeseen talveen on mahtunut pettymyksiä sekä monia onnistumisen tunteita, ja se ylitti kaikki odotukset. Kroppa on joutunut äärimmäisiin koetuksiin äärimmäisissä olosuhteissa, mutta onneksi mukaan mahtui myös leppoisia laskuja. Edelliseen kauteen verrattuna ehdottomasti paras lisä on ollut oma matkailuauto kaikkien reissujemme mahdollistajana. Matkailuauto on tuonut uudenlaista joustavuutta, helpotusta sekä lisännyt turvallisuutta ajaessa. Kaiken kaikkiaan takana on huippu laskukausi!

Tämän talven laskukauteen on mahtunut paljon upeita maisemia.

Uusia kokemuksia matkailuautolla Pohjois-Norjan vuorilla

Tämän kauden teemana on ollut Pohjois-Norja. Viime kaudella rajanylitys maahan oli koronan vuoksi vaikeaa, joten tätä menetettyä aikaa lähdettiin kuromaan tänä vuonna oikein tositarkoituksella. Vuorilla on koettu hyviä ja huonoja hetkiä. Haasteet ovat olleet oikeastaan samat kuin Suomen ja Ruotsinkin puolella: lunta on ollut paljon, mutta sen laatu on ollut vaihtelevaa. Se taas vaikuttaa laskuihin määrää enemmän. 

Uusiakin kokemuksia on kertynyt, etenkin sydäntalvelta. Tammi-helmikuussa opin vuorilla paljon valosta: miten se palaa pohjoiseen, nousee ja laskee laaksoissa, ja kuinka sen hyvin vähäisen auringonvalon ympärille suunnitellaan laskua. Näkymät olivat timanttiset ja rinteissä vallitsi kunnon arktinen fiilis. 

Sydäntalvella laaksojen pimeyttä paettiin vuorten rinteille.

Kausi loppuu virallisesti noin toukokuun puolessa välissä. Kevään tulo on sahannut edestakaisin, mikä vaikeuttaa myös keliolosuhteiden ennustamista. Säätä on ollut oikeastaan koko kauden todella haastavaa ennakoida, minkä vuoksi reissut ovat vaatineet enemmän suunnittelua tavalliseen verrattuna. Kalenteriin ei oikeastaan kannata tehdä mitään suunnitelmia, jos aidosti haluaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan laskujen suhteen. Kevät on kuitenkin ollut hieno, ja luulen, että myös loppu laskukausi saadaan pakettiin kunnialla.

Kausi oli oppeja täynnä

Olen oppinut tällä kaudella valtavasti – ainakin sen, että keliennusteisiin ei pidä luottaa. Kärsivällisyyttä oppii joka reissun myötä enemmän ja enemmän. Mitä kokeneemmaksi tulee, sitä enemmän oppii myös lukemaan tilanteita vuorilla sekä luottamaan omaan tunteeseen siitä, mihin suuntaan olosuhteet ovat mahdollisesti kehittymässä. 

Lumiturvallisuus on vapaalaskun a ja o. Lumivyöryvaara on korkea Pohjois-Norjan rinteissä.

Lumiturvallisuuteen liittyviä vaaratilanteita on ollut muutamia. Niiden kanssa eläminen reissussa on ollut suurimpia ongelmakohtia tällä talvikaudella. Kaikkien täytyy olla myös hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta toimiminen haastavissa olosuhteissa on turvallista. Oman kyvykkyyden arvioiminen on toisinaan haastavaa. 

Oma ja ryhmän turvallisuus on tien päällä aina ykkösprioriteetti.

Onneksi pahemmilta vaaratilanteita on vältytty luottamalla intuitioon. Vaaralliset alueet on kierretty kaukaa ja sen avulla vähennetty riskiä, vaikka reissu olisi siksi kestänytkin odotettua kauemmin. Oma ja ryhmän turvallisuus on tien päällä aina ykkösprioriteetti.

Turvallisuus on ykköstavoite jokaisella laskureissulla. Huipulta on helppo tulla alas, kun tietää reitin ja turvallisuussuunnitelman etukäteen.

Nykyään laskun lisäksi reissujen tärkeysjärjestyksen kärjessä on suunnittelu: hyvä suunnitelma on oikeastaan se, joka lopulta johtaa onnistumisiin rinteessä. Kauden suurimpia onnistumisia ovat olleet kehittämämme suunnitelmat siitä, miten toimia tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi lumivyöryvaaran ollessa suuri on jo etukäteen mietitty useampia vaihtoehtoisia reittejä ja laskurinteitä, eikä sen vuoksi tarvitse perua kuvauksia. Näin päästiin laskemaan määrällisesti ne laskut, mitä oltiin mietitty, ja vieläpä turvallisesti. Haastavissa sääolosuhteissa ja maastossa paikan päälle pääseminen oli se paras onnistuminen, ja lasku toimi kirsikkana kakun päällä.

Timanttiset maisemat ovat vapaalaskemisessa pelkkää plussaa.

Matkailuauto laskukauden mahdollistajana

Matkailuauto on ollut unelma. En tule enää matkustamaan pohjoisessa muulla kuin Hymer Grand Canyon S:llä, ja vannon sen nimeen täysillä. Matkailuautossa reissaaminen säästää koko laskuryhmän fyysistä ja henkistä energiaa, kun auton pääsee parkkeeraamaan suoraan vuoren juureen. Kun etuovi on jo käytännössä rinteeseen johtavan polun suulla, voi myös surutta nukkua myöhään ennen pitkää laskua. Matkailuauton kanssa ei koskaan ole lukittautunut yhteen alueeseen, vaan voi vapaasti mennä minne haluaa ja etsiä sitä parasta laskua rauhassa. Vain yksi ongelma on ollut matkan aikana: kaasulämmitysluukun ulostulo täyttyi lumipyryssä lumella, ja jouduimme sulattamaan sen hetkellisesti kylmässä kärvistellen.

Matkailuauto on tuonut uudenlaista joustavuutta, helpotusta sekä lisännyt turvallisuutta ajaessa.

Kiitos Hymer Grand Canyon S:n, pohjoisen laskureissut ovat sujuneet lämpimissä olosuhteissa.

Matkailuauton pakkaaminen on täysin oma operaationsa ennen reissuun lähtöä. Ensin kotona kartoitetaan, mitä ylipäätään otetaan reissuun mukaan. Sen jälkeen pakatut tavarat kuljetetaan matkailuautolle, missä ne täytyy pakata ja järjestellä uudestaan mahdollisimman järkevästi, jotta lopulta reissun kohteessa rinteeseen meno on sujuvaa. Kun jaksaa nähdä vaivan, saa palkinnoksi rentoa ja vaivatonta elämää tien päällä. 

Nyt laitetaan laskukausi pakettiin. On aika sanoa hyvästit Pohjois-Norjalle – ainakin hetkeksi.

Katseet kohti kesää ja seuraavaa talvikautta

Tulevan talven tavoitteet kannattaa asettaa hyvissä ajoin ennen kauden alkua – oikeastaan mitä aiemmin, sen parempi. Tavoitteiden kautta voi alkaa laatia yksityiskohtaisempia suunnitelmia tulevalle laskukaudelle. Kaudella 2020–2021 priorisoin alkutalvea, mutta tästä talvesta oppineena ensi kauden pääpainopiste on keskitalvessa ja keväässä. 

Näitä maisemia tulee ikävä. Onneksi myös kesällä pääsee reissaamaan kohti pohjoista.

Ennen uutta laskukautta aion kuitenkin pitää kunnon kesäloman. Kesä on talven ammattilaiselle täysrentoutumisen aikaa. Puolison kanssa ollaan haaveiltu monista reissukohteista, ja miksipä ei toteuttaisi niitä kaikkia, jos siltä tuntuu. Matkailuautolla suunnataan ainakin kohti etelää, ja myös kesäinen pohjoinen, etenkin Norja, kiinnostaa. Halut ja toiveet elävät, mutta yksi asia on varma: elämä tien päällä on tullut pysyäkseen.

____

Lisää tietoa vapaalaskemisesta, videoita sekä huikeaa kuvamateriaalia Antti Autin talvisista seikkailuista löydät hänen Arctic Lines -nettisivuiltaan. Katsasta myös uusi laskuvideo Antin Youtube-kanavalta.

Harkitsetteko sinäkin matkailuauton tai retkeilysuton hankintaa, mutta et tiedä mistä lähteä liikkeelle? Lataa Best Caravanin Ostajan opas, joka tarjoaa kattavasti tietoa erilaisista ajoneuvoista, ja valitse juuri se sinulle sopiva tapa toteuttaa omannäköistä vapautta!

Ostajan opas
matkailuajoneuvon hankintaan

Päivitetty: 9.1.2023