Hyppää sisältöön

Talvikauden ensimmäinen laskureissu Pohjois-Norjan vuorille – Napapiirillä #6

Talvi on tullut Napapiirille ja karavaanarin talvikausi 2022–2023 on virallisesti avattu! Vapaalaskija Antti Autille se tarkoittaa sitä, että on aika kaivaa laskuvälineet esiin, varustella matkailuauto ja hurauttaa kohti vuoria. Lue blogi ja fiilistele talven ensimmäisen laskureissun tunnelmaa.
|
Kuvat: Jaakko Posti

Antti Autilla on tänä vuonna merkkivuosi: hän on ollut 20 vuotta ammattilumilautailija. Juhlavuoden kauden avasi laskureissu Pohjois-Norjan vuorille. Marraskuisessa matkailuautossa tunnelma oli odottava, ja ilmassa oli innostusta ja seikkailun tuntua. Myöhäinen syksy ja alkutalvi ovat hienoa aikaa käydä Napapiirin tuolla puolen pohjoisen vuorilla: aurinko lämmittää yhä vuoristomaisemaa ja laskijan reittiä alas rinnettä. Vielä on aikaa kylpeä valossa ennen kaamosta.

Tässä blogissa nautitaan ja fiilistellään Napapiirin maisemia yhdessä vapaalaskija Antti Autin kanssa. Ota siis mukava asento ja uppoudu Napapiirin taianomaisiin alkutalven maisemiin.

Kaihoisa odotus on ohi: taas pääsee valloittamaan vuoria.

Matka kohti vuoria kulkee läpi revontulten

Kun lähtee Rovaniemeltä syvemmälle Napapiirin alueelle ja kohti Pohjois-Norjaa, pääsee ajamaan pitkin Revontultentietä. Tie johdatti meidänkin laskuporukkamme aina Norjan Lyngeniin ja lähialueille asti.

Revontultentietä ajellessa voi karavaanari bongata upean revontulten valoshown.

Nimensä mukaisesti 650 kilometrin mittaisella Revontultentiellä revontulet leimuavat usein. Tie kulkee kolmen maan alueella. Se johdattaa seikkailijan Perämereltä Tornionlaaksosta aina Norjan upeisiin vuonomaisemiin asti Tromssaan. Vinkki tätä tietä pitkin hurauttaville matkailuautoilijoille: tarkista, että kamerasi on mukana ja patterit ja varapatterit on ladattu valmiiksi, sillä revontulista ja tähtitaivaasta saa taatusti ikuistettua upeita kuvia. Lisää vinkkejä yökuvaukseen löydät tästä tähtitaivaan valokuvaamiseen keskittyneestä blogista.

Kauden ensimmäinen vuoren huiputus tuntuu koko kropassa.

Kunto ja kestävyys testiin kesäkauden jälkeen

Kesäkaudella olen huoltanut kehoani ja varautunut tulevaan talvikauteen muun muassa salitreenin ja polkujuoksun avulla. Silti sain tämänkin uuden kauden aloituksessa huomata, että kyllä se vuoren päälle kiipeäminen umpilumessa vaan vaatii huomattavaa kestävyyttä. Onneksi vuoren huipulla, “topissa”, odottaa yleensä palkintona sellaiset henkeäsalpaavat maisemat, joiden eteen tekee mielellään töitä.

Kun huiputtaa vuoria, maisemat palkitsevat rehkimisen vaivan.

Alkutalven laskureissu Pohjois-Norjan vuorille: maaginen aurinko valaisee rinteitä

Kun vihdoin pääsimme perille Norjan Lyngeniin, meitä hellittiin jylhillä vuorilla, laskulle otollisella lumitilanteella sekä auringon valolla. Alkutalven laskureissuilla ehdoton ykkönen parhaan fiiliksen ja tunnelman luomisessa onkin juuri valo. Aurinko nousee tähän aikaan vuodesta vielä horisontin yläpuolelle, ja sen säteiden kulma tekee maiseman sävyistä uskomattomia.

Alkutalven laskureissuilla riittää vielä valoa.

Laskupäivät lyhenevät ja talvi syvenee

Päivän pituus on marraskuussa lyhyt, ja pimeys, joka laskeutui vuorten väliseen laaksoon oli sysipimeää. Onneksi täysikuu pilkahti ajoittain pilvipeitteen välistä. Sen loisteessa oli mukavaa viettää afterski-hetkeä ja juoda matkailuauton keittiössä lämmitetyt kupit kuumaa. Hymer Grand Canyon S on näppärän kokonsa puolesta oiva matkakumppani, joka on kätevä laittaa parkkiin aivan vuoren rinteen viereen. Näin kaikki mukavuudet ovat koko ajan saatavilla.

Pimeys laskeutuu nopeasti loppuvuodesta, mutta Hymerin valossa ja lämmössä on mukavaa majoittua aivan vuoren rinteen juurella.

Tästä se alkaa – talvikausi 2022–2023. Tervetuloa mukaan seuraamaan seikkailujani Napapiirin tuolla puolen tänäkin talvena. Hyviä reissuja pohjoiseen!

____

Lisää tietoa vapaalaskemisesta, videoita sekä huikeaa kuvamateriaalia Antti Autin talvisista seikkailuista löydät hänen Arctic Lines -nettisivuiltaan. Katsasta myös uusi laskuvideo Antin Youtube-kanavalta.

Best Caravan on koostanut avuksesi kattavan Talvi-oppaan, josta saat tietoa talvimatkailusta ja talveen valmistautumisesta! Lataa alta ja jatka karavaanielämää myös talvella.

Päivitetty: 9.1.2023