Hyppää sisältöön

Suurperheen ensikosketus vaunuelämään – Pizzan paistoa puskaparkissa

Perhe Pettersson-Nuotio päätyi kesämökin sijasta ostamaan suurperheelleen käytetyn asuntovaunun maaliskuussa. Kesällä seitsemänhenkiseksi kasvava perhe on lämminneiden kevätpäivien saattelemana päässyt viimein taittamaan ensimmäiset vaunuretkensä. Uutta vaunua testattiin niin sukuloimiseen kuin puskaparkkeiluunkin.
|
Kuvat: Eeva Pettersson, Johannes Nuotio
Pettersson-Nuotion perheen ensikosketus vaunuelämään

Ostimme maaliskuussa perheellemme käytetyn Dethleffs Camper 740TK -asuntovaunun. Päivien lämmetessä ja lumien sulaessa odotetun ensimmäisen vaunuretken aika tuli viimein. Vaikka huhtikuussa olikin monta lämmintä kevätpäivää, loi vallitseva koronatilanne samalla rajoitteita asuntovaunun kanssa reissaamiselle. Suurin osa lähialueen karavaanipaikoista ja matkakohteista oli vielä kiinni. Toisaalta asuntovaunun kanssa matkaaminen oli meille uutta ja siksi ajattelimme aloittaa varovasti. Ensimmäisellä reissulla saimme myös testattua, mitä hankintoja asuntovaunuun olisi vielä hyvä tehdä.

Ensialkuun yövyimme muutaman yön lähiseudulla tuttavaperheen ja isovanhempien pihalla. Esimakua aidosta karavaanielämästä saimme puskaparkissa luonnon helmassa, vain 30 kilometrin päästä kotoa. Sinne päädyimme meille mukavan ajanvietteen, frisbeegolfin, vuoksi. Ja tulihan siellä paistettua pizzaakin – keskellä metsää!

Perheen uusi lomakoti Dethleffs Camper 740TK

Ensimmäinen oma asuntovaunumme!

Suurperheen ensikosketus vaunuelämään – sukulointia ja puskaparkkeilua

Sillä sekunnilla, kun poistuimme Dethleffs Camper 740TK -asuntovaunumme kanssa kotipihasta, mieli virittäytyi lomatunnelmiin. Pienikin irtiotto arjen aikatauluista voi tuntua lomalta – vaikka kyseessä olisi vain pienen matkan päähän sijoittuva karavaaniretki.

Kun kyläilimme asuntovaunullamme sukulaisilla ja tuttavilla huomasimme, miten helppoa ja vaivatonta vaunun kanssa on yöpyä muiden luona. Nukkumapaikat ja aamupala hoituvat helposti omasta takaa.

Perheen ensikosketus vaunuelämään puskaparkissa Vähäjärvellä.

Maisemia puskaparkista Salossa sijaitsevan Vähäjärven rannalta. Puskaparkkeillessa voi itse vaikuttaa ikkunasta aukeaviin maisemiin.

Eniten tunnelmaa ja kunnon retkifiilistä tarjosi kuitenkin Salossa Vähäjärven äärellä sijaitseva puskaparkki, josta avautui kaunis ja tyyni järvimaisema. Lähistöllä oli myös frisbeegolfrata, jonka vuoksi juuri tähän puskaparkkiin oikeastaan hakeuduimmekin. Suomessa on runsaasti frisbeegolf-alueita ja jo pelkästään niiden pohjalle voimme rakentaa useita tulevia karavaaniretkiä. Tästä lähes ilmaisesta ajanvietteestä nauttivat meidän perheessämme kaikki.

Frisbeen heittoa frisbeegolf-radalla Salossa

Frisbeegolf on helppo, hauska ja halpa laji, joka sopii koko perheelle.

Pizzan paistoa puskaparkissa

Kevätauringon lämmittäessä paistoimme pizzaa keskellä metsää. Se olikin aivan uudenlainen kokemus meille kaikille! Käytössämme oli kaasukäyttöinen pizzauuni, jossa kotitekoiset lätyt paistuivat meheviksi. Kahvi puolestaan valmistui vaivattomasti mutteripannun avulla asuntovaunun kaasuliedellä.

Lasten ensikosketus vaunuelämään oli mielekäs, kun reissussa päästiin tekemään pizzaa.

Pizzojen teko oli kaikkien mieleen! Ruuan tekeminen puskaparkissa onnistui yllättävän hyvin.

Perheen koira haaveilee pizzapalasta.

Pizza maistui koko perheelle.

Ruuanlaiton lomassa huomasimme, mitä kaikkea keittiötarvikkeiden osalta vielä uupuu. Helpotusta ruuanlaittoon haimme myöhemmin Best-Caravanin Turun myymälässä sijaitsevan CaravanMarketin valikoimasta. Matkaan lähti kaasun ulosoton pikaliitin, jolla saamme jatkossa kytkettyä grillin ja pizzauunin vaunun nestekaasujärjestelmään. Jatkossa meidän ei siis tarvitse kuljettaa mukanamme ylimääräisiä kaasupulloja. Lisäksi ostimme tiskejä varten kokoonpainuvan kuivausaltaan.

Kaasukäyttöinen pizzauuni mukana puskaparkissa.

Pizzat paistettiin kaasukäyttöisellä pizzauunilla.

Helppoa shoppailua CaravanMarketissa – Bonusten kera

Kun ostimme asuntovaunun Best-Caravanilta, liityimme automaattisesti Best-Caravanin kanta-asiakasohjelmaan ja kerrytimme ensimmäiset bonukset asiakastilillemme.

Kanta-asiakaskortti saapui nopeasti kaupanteon jälkeen postissa. Kortilla saa alennusta ja etuja liittyen varaosiin, renkaisiin, polttoaineeseen, pesukatuun, laivalippuihin ja vaikka mihin muuhunkin. Saimme myös heti tuntuvan alennuksen ostamastamme Kampa Frontier AIR Pro 300 etuteltasta. Best-Caravanin kattava tarvikeverkkokaupan valikoima antoi myös hyvin vinkkejä siitä, mitä kaikkea asuntovaunussa olisi hyvä olla mukana. Myös CaravanMarketin laaja valikoima yllätti meidät positiivisesti.

Kokoontaitettava kuivausallas on helppo kuljettaa mukana

Reissun päällä huomasi parhaiten, mitä hankintoja asuntovaunuun on vielä hyvä tehdä.

Olimme myös yllättyneitä bonustilin saldosta, joka oli hetkessä kasvanut mukavan kokoiseksi. Bonukset ja kilpailukykyiset hinnat takaavat sen, että tulemme varmasti jatkossakin tekemään suuren osan asuntovaunuun tarvittavista hankinnoista Best-Caravanin kautta.

Ensikosketus vaunuelämään oli opettavainen

Ensikosketus vaunuelämään oli mukava ja opettavainen. Ensireissulla huomaa nopeasti, mitä kaikkea muuta asuntovaunuun olisi vielä hyvä ostaa. Liityimme myös Facebookissa olevaan Karavaanarit -ryhmään, joka on osaltaan tarjonnut hyviä ideoita monessa käytännön asiassa.

Ensireissun jälkeen ostoslistallamme ovat vielä ainakin varsi-imuri, palohälytin, miniuuni, aurinkopaneeli ja toimiva säilytysratkaisu suurperheemme kengille, joita kertyy matkalle kuin matkalle lähemmäs 20 paria! Onneksi yhdeksän metriä pitkässä Dethleffsissämme on runsaasti säilytystilaa, jota emme ole vielä edes puoliksi ehtineet täyttää.

Eeva lukee kirjaa lapsille asuntovaunussa.

Miltä kuulostaisi asuntovaunun oma minikirjasto? Meille sillä olisi ainakin kovasti käyttöä.

Päivitetty: 28.4.2022