Hyppää sisältöön

Pariisin Disneyland lasten kanssa

Miltä kuulostaisi koko perheen matka Eurooppaan kohti satumaisten Disney-hahmojen maailmaa? Pettersson-Nuotion seitsemänhenkinen perhe lähti omalla autolla ja keväällä ostetulla Hobby Deluxe Edition 650 -matkailuvaunullaan kohti Pariisin Disneylandia. Matka Ranskaan sujui leppoisasti, sillä suurin osa ajasta taittui viihtyisästi Finnlinesin laivamatkalla.
|
Kuvat: Eeva Pettersson, Johannes Nuotio

Perheemme on jo pitkään haaveillut lomasta Pariisin Disneylandissa. Viimein koitti hetki, jolloin pakkasimme matkailuvaunumme valmiiksi ja lähdimme kohti satumaista elämyspuistoa. Tässä blogissa jaamme oman reissumme parhaat palat, ja annamme myös konkreettisia vinkkejä niille lukijoille, jotka vielä unelmoivat omasta matkastaan matkailuvaunun kanssa satumaahan. Tervetuloa lukemaan meidän reissusta lasten kanssa Pariisin Disneylandiin!

Matkailuvaunun kanssa merille

Menomatka taittui Helsingin Vuosaaresta Saksan Travemündeen asti varsin leppoisissa tunnelmissa, sillä ajoimme matkailuvaunumme kanssa rahti- ja matkustuslaivana liikennöivän Finnlinesin kyytiin, ja seilasimme reilun vuorokauden merillä. Meille päätös matkustaa Finnlinesilla syntyi monen asian summana: Ensinnäkin laskimme olevamme nopeammin perillä Disneylandissa tällä tavoin. Toisaalta jo itse laivamatka oli meille pieni loma: erityisesti ruokailut, poreallas ja leikkipaikka houkuttivat meitä lapsiperheenä.

Meriteitse matkustaminen on etenkin lasten kanssa helppoa ja vaivatonta.

Kaiken kaikkiaan laivalla matkustaminen lasten kanssa on rentoa, huoletonta ja viihtyisää. Olimme ratkaisuumme varsin tyytyväisiä: hyvin syöneinä, leikkineinä, poreammeessa polskineina ja yön levänneinä olimme jälleen tien päällä.

Finnlinesin laivamatka Saksaan kului leppoisasti leikkien.

Ripeästi kohti Ranskaa

Finnlinesin laiva oli Saksan Travemündessa myöhään illalla. Ajoaikaa Pariisiin oli vielä jäljellä noin yhdeksän tunnin verran. Matkan varrella oli useita campingalueita ja matkaparkkeja, mutta me suunnittelimme jo hyvissä ajoin ajavamme koko yön kohti Ranskaa. Niskatyynyt ja peitot olivat käytössä, ja laivalla hyvin levänneelle kuskillemme olimme varanneet ajomatkan ajaksi runsaasti kofeiinipitoista juotavaa. Yöllä oli rauhallista ajaa, eikä ruuhkia ollut. Lapset nukkuivat koko yön hyvin autossa.

Ostimme liput Disneylandiin leirintäalueen vastaanotosta. Alueen henkilökunta auttoi myös lemmikkimme hoidossa Disneyland-vierailumme ajan.

Reittimme kulki Hollannin ja Belgian halki lähelle Pariisia, missä meitä odotti Camping International de Jablines. Lähdimme seuraavana päivänä kohti Disneylandia, jonne oli leirintäalueelta enää vain alle puolen tunnin ajomatka. Päädyimme tähän campingalueeseen sen sijainnin ja hinta-laatusuhteen ansiosta: yöpyminen alueella maksoi henkilömaksujen kanssa meiltä noin 30 euroa yöltä. Alue oli siisti ja sen läheisyydessä oli paljon aktiviteetteja lapsille, esimerkiksi koripallokenttä, pieni tivoli, leikkipaikka, uimaranta jne. Jätimme matkailuvaunumme campingalueelle ja jatkoimme matkaa omalla autolla Disneylandin parkkipaikalle, jonka päiväkohtainen parkkimaksu on noin 30 euroa. Vaihtoehtona tälle on kulkea julkisilla, jolloin on sidottu aikatauluihin, mutta välttyy parkkipaikan kustannuksilta.

Vierailu Disneylandissa on aikuisille nostalginen aikamatka omaan lapsuuteen.

Huomioi nämä asiat, kun lähdette lapsiperheen kanssa reissuun Disneylandiin:

  1. Sesonkiaikana paikka Camping International de Jablinesin leirintäalueelta kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen soittamalla vastaanottoon.
  2. Siirtyminen leirintäalueelta Disnelylandiin onnistuu vierestä kulkevalla bussilla tai omalla autolla.
  3. Liput Disneylandiin kannattaa ehdottomasti ostaa jo edellisenä päivänä – näin säästää paljon rahaa. Lippuhinnoissa on kausikohtaisia eroja, ja ne voi ostaa leirintäalueen vastaanotosta tai netistä. Disneylandin portilta niitä ei myydä.
  4. Lemmikit eivät ole sallittuja Disneylandissa. Muutamalla kympillä voi ostaa Disneylandin alueelta koko päivän kestävän lemmikkiparkin. Kannattaa myös kysyä apua lemmikin hoidossa camping-alueen henkilökunnalta.

 

Pariisin Disneyland on auki ympäri vuoden.

Disneyland, joka lapsiperheen unelmareissu

Kukapa ei haaveilisi matkasta klassikkosankarien ihmeelliseen maailmaan. Disneyland on kävijämäärältään Euroopan suosituin matkakohde vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Pariisin keskustasta. Se on samalla lomakeskus, joka koostuu muun muassa kahdesta teemapuistosta, Parc Disneylandista ja Walt Disney Studiosta.

Pariisin Disneyland on Euroopan suurin huvipuisto.

Disneyn tutut sankarihahmot ovat jo pitkään vaikuttaneet omien lastemme arjessa. Frozenin Elsa on antanut leikkeihin supervoimia ja Roope-setä on innostanut rahan säästämiseen. Lapset odottivat matkaa innolla, eivätkä turhaan. Aivan kuten Disneyn klassikko-ohjelmat ja elokuvat, tämäkin paikka oli täynnä taikaa! 

Disneylandin alue on täynnä kauniita yksityiskohtia.

Huvipuiston laitteet, elokuvat, paraatikulkue, sankarihahmot, sekä upeasti rakennettu puisto kukkaistutuksineen ja teemaan sopivine rakennuksineen ovat muistoja, jotka taatusti jäävät mieleen. Illalla alue valaistaan näyttävästi ja viimeisimpänä vuorossa on vielä ilotulitus. 

Disneylandissa pääsee tutustumaan klassikkosankarien maailmaan.

Muista huomioida nämä, kun lähdet lasten kanssa huvipuistoon:

  1. Jonot alueella ovat paikoitellen pitkiä, mutta Disneyland-sovelluksen kautta pääsee katsomaan jonotustilanteen ja valitsemaan vähiten ruuhkaiset kohteet. Lisämaksusta pääsee ostamaan jonojen ohituspassin. Jonoissa on myös kausikohtaisia eroja.
  2. Kannattaa pakata jotakin tekemistä jonotusten ajaksi. Jos päädyt älylaitteisiin, muista myös varavirtalähde tai laturi.
  3. Alueella on useita ruokapaikkoja, mutta mikäli haluaa säästää rahaa ja aikaa, kannattaa pakata omat eväät mukaan.
  4. Alue on iso ja askeleita kertyy paljon. Panosta erityisesti hyviin kenkiin. Pienempiä lapsia varten lastenrattaat tai kantoreppu/-liina on hyvä olla mukana. Lastenrattaita voi myös vuokrata alueelta.
  5. Parkkipaikka ja oma auto jäävät kauas huvipuistoalueesta. Mikäli sää on epävakaa, pakkaa mukaan vaihtovaatteita. Illalla sää viilenee, joten myös lämmintä vaatetta kannattaa pakata matkaan.

Prinsessa Ruususen linna on näyttävä rakennus.

Arvokkaat liput osoittautuivat jokaisen euron arvoiseksi: mielenkiintoisia kohteita löytyi jokaisen makuun ja rahoille sai vastinetta.

Alueella oli useita eri ravintoloita ja myymälöitä. Me vietimme Disneylandissa kaksi kokonaista päivää. Kävimme tänä aikana läpi pääpiirteittäin molempien teemapuistojen tarjonnan. Liput henkeä kohden maksavat kolmevuotiaasta ylöspäin yhdeltä päivältä noin 100 euroa. Arvokkaat liput osoittautuivat kuitenkin jokaisen euron arvoiseksi: mielenkiintoisia kohteita löytyi jokaisen makuun ja rahoille sai vastinetta.

Jännitystä, vauhtia, naurua ja satumaisia hetkiä. Disneyland tarjosi jokaiselle jotakin.

Askeleita kertyi päivän aikana paljon ja lastenrattaat olivat ainakin meille aivan ehdottomat. Disneylandin parkkipaikalla oli myös joitain matkailuautoja, mutta yöpyminen alueella on kiellettyä. Lemmikit eivät saa tulla Disneylandin alueelle, mutta palveluvalikoimaan kuuluu muutaman kympin ekstramaksusta koko päivän kestävä lemmikkiparkki. Me ratkaisimme lemmikkimme hoidon pyytämällä siihen apua campingalueen henkilökunnalta. Koiramme sai levätä campingalueella ilmastoidussa matkakodissamme, jossa alueen avulias henkilökunta kävi huolehtimassa siitä.

Näyttävä paraati oli hyvä tilaisuus nähdä oma Disneyn suosikkihahmonsa.

Karavaanarina Eurooppa tutuksi

Koska leirintäalueemme sijaitsi lähellä Pariisin keskustaa, halusimme samalla päästä näkemään myös Louvren taidenäyttelyn sekä Eiffel-tornin. Näihin kuljimme omaa autoa sekä metroa ja bussia hyödyntäen. 

Matkailuvaunun kanssa matkustaminen Euroopassa oli meille ensimmäinen kerta, mutta näiden kokemusten jälkeen ei varmasti viimeinen. Matkailuvaunu on kätevä jättää campingalueelle ja jatkaa matkaa lähialueen muihin kohteisiin omalla autolla. Kokemuksemme mukaan isot tiet Euroopassa ovat hyviä, ja positiivinen kokemus oli myös huoleton matkustaminen Finnlinesin laivalla kohti Saksaa.

Pariisissa vieraillessa on pakko päästä näkemään kuuluisa Eiffel-torni.

Matkamme Euroopassa ei suinkaan päättynyt Pariisiin, vaan jatkoimme matkaa myös muihin upeisiin Euroopan kohteisiin, joita kyllä riittää. Disneyland jäi niistä kaikista hyvin mieleen, sillä se oli juuri sitä mitä odotimmekin – satumainen koko perheen elämys.

_____

Seuraa Pettersson-Nuotion perheen reissuja Instagramissa. Sieltä löydät heidät käyttäjänimellä: @me_and_campfires.

Pysy kartalla Petterson-Nuotion ja muiden matkailu- ja retkeilyautolla sekä matkailuvaunulla seikkailevien perheiden reissuista – tilaa Best Caravanin uutiskirje ja inspiroidu sinäkin matkustamaan lapsiperheen kanssa.

Päivitetty: 23.5.2023