Hyppää sisältöön

Hanko on kesällä karavaanarin unelma – Suomi kuvina #4

Valokuvaaja Niko Laurila tunnetaan upeiden maisemien ikuistajana. Suomi kuvina -blogisarjassaan Niko jakaa parhaat reissuvinkkinsä kuvankauniista paikoista, joihin aloittelevakin karavaanari voi helposti suunnata. Tällä kertaa kameralle tallentuivat kesäisen Hangon hiekkarannat ja kirkas merivesi. Hyppää sinäkin tänä kesänä ratin taakse ja ota suunnaksi Hanko, matkailuautoilijan unelma kesäreissuille!
|
Kuvat: Niko Laurila

Matkakohteeksi valikoitui tällä kertaa yksi Suomen kauneimmista kesäpaikoista: Hanko, matkailuautoilijan unelma. Hanko on koko manner-Suomen eteläisin kaupunki ja tunnettu muun muassa upeasta rannikostaan, hyvistä ravintoloista sekä lukuisista ulkoilma-aktiviteeteistaan. Suunnatessani Hankoon haaveilin kesäfiiliksen löytämisestä, upeiden auringonlasku- ja kuutamomaisemien kuvaamisesta sekä ihanista hiekkarannoista.

Hangon sininen veden väri ja lumoava ympäristö.

Rantoja ja paistetta Hangossa

Saavuin Hankoon upeassa auringonpaisteessa, ja päivän aikana lämpötila kohosi yli 20 asteen. Kiertelin Hangon rantoja ja löysinkin useampia mukavia paikkoja, joista valitsin omaksi matkaparkikseni hieman rauhallisemman rannan. Hiekkarannalla ilmassa sekoittui kesäisen raikkauden ja kevyen merisuolan tuoksut, ja mieli alkoi selkeästi pääsemään irti arjen stresseistä. 

Hanko, kesäinen rantahiekka ja uimakopit.

Parkkeerasin autoni yöksi lähelle rantaa, ja aamulla herätessä maisemat eivät pettäneet: näkymä oli sekä maaginen että rauhallinen. Nukuin autossa todella hyvin ja sain ladattua akut työviikon jäljiltä.

Parkkeerasin matkailuautoni ensimmäisenä yönä aivan meren rantaan.

Olin suunnitellut reissun niin, että pääsisin kuvaamaan täyskuuta merenrannalta, ja niin onneksi kävikin. Kuunvalo on mielestäni upean tunnelmallinen ja se värjää kaiken ympäriltään pehmeän siniseksi. Nousevasta kuusta saa upeita kuvia horisontin ja merenpinnan rajasta.

Täysikuun ilta osui myös reissulleni suunnitellusti ja tämä näkymä oli suoraan auton ikkunasta.

Kuutamoa kuvatessa oma vinkkini on käyttää mahdollisimman hyvää zoomia. Käytin kuvatessa Sonyn G Master 600mm F4 -zoomia, joka auttaa myös saamaan valovoimaa hämärässä. Kuukuvieni kuvausasetukset olivat aukko F4, suljinaika 1/100 ja ISO-arvo 2500. Kuvasin itse kuun laskeutumisen auton sisällä istuen.

Vinkki rannikkomaisemissa ajeluun: hanki hiekkaiseenkin maastoon sopivat renkaat

Rannalla nukkuminen oli myös hyvä tapa testata hankkimiani uusia BFGoodrichin All-Terrain -maastorenkaita, ja  renkaat helpottivatkin hiekalla liikkumista. Pitoa riitti, ja retkeilyautoni Hymer-nelivetokin teki oman osansa työstä. Renkaat saa tilattua matkailuautoon, kun käyt ostamassa sen Best Caravanilta.

Nämä renkaat tuovat lisää mukavuutta antamalla lisäpitoa hiekalla ja ovat mukavan pehmeät autoa ajettaessa.

Hangon karuselli ja Plagenin uimaranta

Valokuvaajalle yksi Hangon tunnetuimmista kuvauspaikoista on Plagenin uimarannalla sijaitseva vesikaruselli. Itse suuntasin rannalle iltasella, kun karuselli oli jo pysähtynyt. Näkymä oli jo valmiiksi upea, mutta rannalla kävellessäni taivaalle ilmestyi yhtäkkiä pienen sadekuuron jäljiltä sateenkaari, joka sijoittui täydellisesti suoraan vesikarusellin kohdalle. 

Vinkkinä: Plagenin uimarannalta itään päin kävellessä rannalta löytyy penkkejä, joissa ihailla rantoja, pohtia syvällisiä tai vaikkapa lukea kirjaa.

Vesikarusellin värit menivät hyvin yhteen sateenkaaren kanssa.

Auringonlasku Hangon kalliorannoilta

Hangossa kannattaa siirtyä läntisille kalliorannoille auringonlaskun aikaan, jos haluaa nähdä auringon “tippuvan” mereen. Itse suuntasin länteen päin tunti ennen auringonlaskua, jotta ehtisin rauhassa etsiä parhaimman paikan auringonlaskun näkemiseen ja kuvaamiseen.

Nautin suunnattomasti näistä hetkistä kun näkee auringonlaskun viimeisetkin säteet, tätä ei voi kokea monessa kaupungissa rannalta käsin ilman venettä.

Olin Hangon reissullani onnekas, sillä Hangossa viettämiini iltoihin osui pilvettömiä iltoja ja sain nauttia valonsäteistä sekä leikkiä niillä kamerani kanssa. Löysin myös muutamia kivoja paikkoja auringonlaskujen kuvaamiseen satama-alueen läheltä. Voin esimerkiksi suositella Tulliniemen luontopolkua, joka vie auringonlaskujen metsästäjän merenrannalle aivan sataman taakse.

Ihailin tältä penkiltä sateenkaaren väriloistetta.

Hangon kesäinen satama

Hangon satamasta löytyy kivoja kahviloita, putiikkeja ja kesäelämää. Niille, joilla on kiinnostusta yhdistää karavaanireissuihin hieman veneilyä, on satama hyvä kiintopiste. Rannalla voi nauttia meriseikkailujen lisäksi vaikkapa Hangon vohveleita – joko suolaisia ja makeita.

Hangon satama on kesäisin kiireinen ja usein täynnä veneilijöitä.

Kotia kohtia Tammisaaren kautta

Reissulta kotiin palatessani piipahdin myös Tammisaaressa ihailemassa sen kapeita kujia ja vanhoja puutaloja. Tammisaari osuu reitille, kun ajaa Hangosta itään pääkaupunkiseutua kohti – eikä sitä kannata ohittaa. Kaupungissa on aivan omanlaista kesätunnelmaa.

Tammisaaren kapeilla kujilla matkailuauton kanssa.

Tammisaari on Hangon tapaan myös merellinen kaupunki, jossa on mahtavaa rannikkotunnelmaa. Rannalla on veneitä, keskustassa tori ja kaikki palvelut ovat lähellä. Tammisaaressa vieraillessa suosittelen parkkeeraamaan matkailuauton ja jatkamaan kaupunkiin tutustumista jalan. Oma suositukseni ruokailuun on Tammisaaren satamassa sijaitseva, meren ympäröimä kesäravintola Knipan, josta löytyy mukavia kesäruokia kuten kalaa.

Monivärisiä taloja rakastavat kuvaajat löytävät Tammisaaresta hyviä kuvauspaikkoja.

Hanko on matkailuautoilijan unelma

Kesäiseen Hankoon on päästävä uudelleen – reissu oli niin mahtava. Sain upeita kuvia, näin historiallisia paikkoja ja pääsin nauttimaan luonnonrauhasta. Hanko on myös hiekkarantojen paratiisi eli se on lämpimästä kesävedestä, pulikoinnista tai rannalla kirjan lukemisesta nauttiville oiva vaihtoehto, sillä rantaviivaa todella riittää.

Yksi Hangon hienouksista on, että Hankoon ajaa Helsingistä alle kahdessa tunnissa, ja reitti kulkee vieläpä Kirkkonummen, Karjaan ja Tammisaaren läpi. Ajomatkalla pääsee suus tutkimaan upeita erilaisia paikkoja lyhyenkin reissun aikana. Suosittelen suuntamaan kesäiselle reissulle Hankoon, ottamaan kameran mukaan ja heräilemään aamulla auringonnousuun kamera valmiina!

Hangossa on myös luotoja, saaria ja hiekkasärkkiä.

____

Lisää Niko Laurilan upeita kuvia löydät Instagramista @niko.laurila ja Facebookista nimellä Niko Laurila Photography. Voit seurata myös matkailuaiheisia vlogeja Youtubessa nimellä Niko Laurila Visual Storyteller. Palveluista tarkemmin: nikolaurila.fi.

Vielä on aikaa hankkia oma matkailuauto kesäksi! Ota määränpääksi vapaus ja lataa Best Caravanin ostajan opas matkailuajoneuvon hankintaan.

Päivitetty: 23.5.2023