Hyppää sisältöön

Geiranger-Trollstigen – Vuonomaisemia ja neulansilmämutkia

Ota pohjoisen sijaan määränpääksi Länsi-Norja ja naputtele navigaattoriin kaunis Geirangerin kylä ja hurja Trollstigen! Geiranger ja Trollstigen sopivat hyvin karavaanarin omatoimimatkan kohteiksi esimerkiksi syksyn reissulle. Keväällä ja kesällä molemmat tarjoavat myös kulttuurielämyksiä.
Teksti: Meri Hänninen
|
Kuvat: Elin Åsvik ja Emilia Wik

Läntisessä Norjassa sijaitseva Geiranger -niminen pieni kylä ja kylästä parin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva neulansilmämutkista koostuva vuoristotie Trollstigen muodostavat yhden Norjan suosituimmista Kansallisista matkailuteistä, Geiranger-Trollstigenin.

Karavaanarin kannattaa suunnata Geiranger-Trollstigenin matkailutielle toukokuun ja marraskuun loppupuolen välillä, sillä talvikuukausina tiet voivat olla kelien vuoksi suljettuina. Aktiivisin sesonki on keväällä ja kesällä, jolloin turismi kukoistaa ja palvelut niin Geirangerin kylässä kuin Trollstigenilläkin ovat loistossaan – upeat risteilijät vierailevat satamassa ja kylä on täynnä elämää.

Mikään ei kuitenkaan estä lähtemästä reissuun syksyn puolella – kulttuurin sijaan omatoimimatkailija suuntaa hätkähdyttäville maisemapaikoille, patikoimaan ja muihin luontokohteisiin. Lisäksi voi nauttia ruuhkattomista teistä. Jos olet valokuvaaja, varaudu useisiin pysähdyksiin, sillä vastaan tulee toinen toistaan upeampia maisemia!

TourDeVan vieraili Geirangerissa ja Trollstigenillä syksyllä 2020 – katso yltä seikkailijoiden video.

Geiranger kylä ja kuvankaunis Geirangerinvuono

Geiranger on pieni, noin 250 vakituisen asukkaan kylä Geirangerinvuonon päässä Norjassa. Pienestä koostaan huolimatta kylässa sijaitseva satama on Norjan kolmanneksi vilkkain satama – toukokuusta elokuuhun kestävän sesongin aikana Geirangeriin voi seilata jopa 180 laivaa turisteineen! Tästäpä voikin päätellä, että elämä Geirangerin kylässä keskittyy kesäisten sesonkikuukausien ympärille. Geirangerinvuono kuuluu Unescon maailmanperintö kohteisiin.

Geiranger sijaitsee vuonon päässä.

Geiranger on kaunis pieni kylä vuonon perukoilla. Uskoisitko, että täällä sijaitsee Norjan kolmanneksi vilkkain satama?

Tekemistä ja nähtävää omatoimimatkailusta nauttivalle karavaanarille on kuitenkin myös sesongin ulkopuolella. Maisema- ja luontomatkailu on hätkähdyttävää ja antoisaa – ruska värjää vuonomaisemat kullan ja punaisen sävyihin ja vuoret ovat saattaneet saada jo ylleen lumiset lakit.

Geirangerin vuono.

Geirangerinvuono on nimetty Norjan upeimmaksi vuonoksi.

Geirangerin alueella teiden varsilla on paljon näköalatasanteita, joista voi katsella Geirangerinvuonon maisemia. Jos kaipaa näköaloja korkeuksista, kannattaa listalle valita Dalsnibba. Dalsnibba on 1476 metriä korkea vuorenhuippu, jonne pääsee ajamaan myös autolla. Tie huipulle lähtee Geirangerin läpi kulkevan Fv63 tien varrelta, joten sinne on helppo löytää. Dalsnibballe pääsee usein vielä lokakuun loppupuolellakin, mutta talvikuukausina ajotie voi kelien vuoksi olla poissa käytöstä.

Ørnesvingen on näköalatasanne, joka sijaitsee villin näköisen Ørnevegen -nimisen serpentiinitien ylimmän mutkan varrella. Jo itse mutkikas tie on jännittävä kokemus ja näköalat tasanteelta vuonoon ovat unohtumattomat.

Ornevegen nousee Geirangerin kylästä.

Ørnevegen näyttää siltä kuin se nousisi suoraan vuonosta.

Mikäli vesiputoukset kiinnostavat, Geirangerissa pääsee näkemään tunnetun Seitsemän sisarusta -vesiputouksen (The Seven Sisters Waterfall). Vesiputousta pääsee katsomaan usealla eri tavalla: Geirangerista lähtee lauttoja, jolla pääsee seilaamaan aivan putousten läheltä. Vaihtoehtoisesti on myös mahdollista lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: mene lautalla Skagenholaan ja patikoi siitä Skageflån hylätylle tilalle, joka itsessään on kiintoisa nähtävyys. Tilan rinteeltä pääsee ihailemaan myös putouksia.

Skageflån tilalta voi halutessaan patikoida takaisin Geirangeriin. Patikkaretki kestää patikoijasta riippuen noin 2-3 tuntia. Patikoinnista nauttiva voi reippailla myös tilalle ja takaisin – pidäthän kuitenkin huolen, että ehdit liikkua valoisaan aikaan!

Trollstigen – jännitystä 11:n neulansilmämutkan edestä

Trollstigen on suosittu nähtävyys ja kokemus Geiranger-Trollstigen matkailutien toisessa päässä. Trollstigen sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Geirangerin kylästä. Jo nimestä voinee päätellä, että kyseessä on todellakin kesyttämättömän näköinen, siksakkia pitkin vuorenrinnettä kulkeva tie. Tie vie ylös Stigrøra vuorelle ja siinä on jopa 11 neulansilmämutkaa!

Neulansilmämutkia Trollstigenillä.

Trollstigenin mutkat ovat todella teräviä!

Trollstigen on aikoinaan rakennettu Valldalin ja Sunnmøren väliseksi yhteystieksi. Nykyinen tie on valmistunut 1930-luvulla, jonka jälkeen sitä on 2000-luvun puolella kunnostettu ja paikoin levennettykin. Osa tiestä on rakennettu vuoreen ja osa siitä kulkee kivimuurien varassa. Luvassa on jännittävä nousu vuorelle, jonka aikana on hyvä pitää pää kylmänä! Paras aika vierailla Trollstigenillä on touko-marraskuun välisenä aikana, sillä talvikaudella tie voi olla pois käytöstä huonojen kelien vuoksi.

Trollstigen maisematasanne.

Maisematasanne sijaitsee tien alkupäässä – matka tästä jatkuu vielä ylöspäin!

Trollstigenin maisematasanteelta on upeat maisemat tielle ja vuorten väliseen laaksoon. Kesäisin ja syksyllä hyvän sään helliessä maisematasanteelle voi myös patikoida. Patikointireitit ovat haasteellisia, mutta todellakin vaivan arvoisia. Retki maisematasanteelle jalkaisin vie noin 2-3 tuntia suuntaansa. Todellista haastetta kaipaavat kipuavat aivan Trollstigenin päähän. Patikointireitti päähän vie 3-4 tuntia.

Trollstigenillä kannattaa pitää silmät auki – tien varrelta voi nimittäin todellakin bongata ihka oikeita peikkoja!