Hyppää sisältöön

Matkailuautolla perhokalastamaan – pohjoisen lohet ja vastuullinen kalastaminen

Kalatarinoita on neljän kaveruksen seikkailijaporukka, joka julkaisee videoita perhokalastusreissuiltaan. Tällä kertaa matkailuauto on vienyt poppoon Pohjois-Ruotsin parhaille lohiapajille. Samalla selviävät Kalatarinoiden vinkit vastuulliseen kalastamiseen.
Teksti: Petteri Lax
|
Kuvat: Ilmari Heinäjärvi

Lohikauden alkua odotetaan kuumeisesti kuukausien ajan: talvet kuluvat suurista lohista haaveillen, kunnes lohijoet vihdoin avataan kalastukselle yleensä kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Pohjois-Ruotsissa, isojen lohien perhokalastajan paratiisissa, moni joki kutsuu kalastajia jo aiemmin. Sinne mekin siis suuntasimme, ja tässä blogissa kerron kesän seikkailuistamme kolmella lohijoella, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan mutta eroavat huomattavasti toisistaan sekä profiililtaan että maisemiltaan. Eiköhän lähdetä matkailuautolla perhokalastamaan!

Turusta tulee matkaa pelipaikoille noin 900 km, mikä ajellaankin kesän aikana useaan otteeseen.

Byskejoki – kalasta idyllisessä maalaismaisemassa

Meidän lohikesämme avaus suuntautui suhteellisen pienelle Byskejoelle toukokuun lopulla. Byskellä lohet nousevat merestä ylös joen juoksua kohti kutupaikkoja aikaisemmin kuin monessa muussa virrassa, joten sen alaosat ovat oiva paikka avata lohikausi. Joen yläosat taas sopivat elokuiseen perhokalastukseen. 

Byskejoki virtaa vanhan idyllisen Bysken maalaiskaupungin läpi. Hieno miljöö antaa kalastukselle kelpo puitteet, ja aurinkoisena päivänä kalastaja voi poiketa joen vieressä sijaitsevan hotellin terassille nauttimaan raikkaan juoman. Bysken kylässä on myös leirintäalue matkailuautolle, mistä löytyvät kaikki tarvittavat mukavuudet ja kaupat kävelymatkan päässä.

Byskejoen penkereen maalaismaisemaa ja kalastusleirimme.

Joen pienestä koosta huolimatta kalat täällä ovat isoja ja vahvoja, joten varaa mukaan järeät välineet. Muutaman päivän aikana siimojemme päässä käväisi useampi iso nousulohi. Kairasimme lopulta vain yhden 102-senttisen kalan, sillä paikka kalan rantautukseen oli hankala. Lopputulos oli kuitenkin vaivansa väärti.

Byskejoki

  • Millainen: pieni ja idyllinen joki, jossa tapaa vahvoja lohia
  • Milloin joelle: jo toukokuun puolivälissä (joen alaosat); elokuussa vesi on matalammalla, jolloin yläosat ovat helpommin perhokalastettavissa

Joen vaikeustaso: keskiverto, lohen nappaaminen melko helppoa taitavalle perhokalastajalle

Järeiden välineiden virittelyä Byskejoella.

Kalix – vuolasvetinen ja voimakas kalastusjoki

Kesäkuun alkupuolella matkamme jatkui parinsadan kilometrin päähän Kalixjoelle. Kalixjoki, ja koko Jockfallin kalastusalue, on ollut lempipaikkamme jo yli kymmenen vuoden ajan. Joen vartta pitkin on matkailuautolla hyvä ajella, ja samalla pääsee nauttimaan alueen jylhistä maisemista. Jockfallista löytyvällä yhdeksänmetrisellä vesiputouksella voit ihastella lohien hyppyjä. Matkailuautolle sopiva leirintäalue sijaitsee aivan putouksen vieressä.

Kalat ovat täällä vahvoja ja todella isoja, mikä vetää kalastajia joelle niitä yrittämään vuodesta toiseen yhä uudestaan. Maagisen 20 kilon vonkaleen rajan rikkominen Kalixjoella on unelmamme, joka tosin jäi tänäkin kesänä haaveeksi – siiman päässä käväisi kyllä muutama, mutta toiseksi jäätiin siinä mittelössä. Saimme kuitenkin useamman yli kymmenkiloisen kalan, joista allekirjoittanut nappasi sen reissun suurimman. Tuo vonkale venytti mittanauhan 110 senttiin.

Jockfallin putouksella sai fiilistellä maisemia ja uutta matkailuautoa.

Kalixjoki

  • Millainen: massiivinen ja todella vuolas joki, jossa isoja koskia ja putouksia
  • Milloin joelle: parasta aikaa on kesäkuun alku, mutta lohia saa lähes koko kesän

Joen vaikeustaso: Joen perhokalastuksen vaikeusaste on huippukorkea, mutta se ei haittaa – me rakastamme haasteita. Ota mukaasi niin rajut vehkeet kuin löytyy ja lähde vetämään köyttä lohien formula ykkösten kanssa!

Pete kuuluisalla rotkopoolilla Kalixjoella perhokalastamassa.

Lainiojoki – vastaa erämaan kutsuun!

Lainiojoki on yleensä pohjoisen lohikauden päätepiste ja sinne matkailuautomme elokuun alussa saapuikin. Lainio on näistä kolmesta joesta erämaisin. Puut ovat matalia ja maasto koostuu lähes kokonaan suoalueista ja pienistä kukkuloista. Ajoittain seurana on myös miljoonia hyttysiä. Torniojoen ja Lainiojoen risteyskohta on oiva paikka tavoittaa lohi, joka empii, kumpaan jokeen lähtisi nousemaan. Lainiojoessa on lohen lisäksi myös komeita harjuksia, joita voi tyhjänpyytäjä onkia iltapalaksi.

Joen välittömässä läheisyydessä on muutamakin leirintäalue, joista löytyvät kelpo palvelut matkailuautolla tai -vaunulla reissaaville. Lainiolla sijaitsee myös kuuluisa Camp Onka -leirintäalue, jossa voi kalastella isoa lohta oppaiden johdolla.

Lainiojoki

  • Millainen: melko pieni, erämainen
  • Milloin joelle: kaloja tavoittaa parhaiten elokuussa, sillä matka mereltä on pitkä

Joen vaikeustaso: helpohko, kalastamiseen riittävät kevyemmät välineet

Lähdössä matkailuautolta kohti kalapaikkoja.

Mitä vastuullinen perhokalastusharrastus tarkoittaa meille?

Ennen kalastamiseen on usein kuulunut se, että kalastetaan niin paljon kuin perhoon ikinä vain nappaa. Lohikannat ovatkin olleet vuosien varrella useaan otteeseen heikossa jamassa ja niitä on kovalla työllä elvytetty. Tälläkin hetkellä monen kalastajan perinnejoki Teno on suljettu kalastukselta kantojen romahdettua. Onneksi asiaan on tullut muutosta ja kalakantojen elvytys on aloitettu monella joella.

Joilla on eri sääntöjä, joten luethan ne hyvin ennen kalastuksen alkua.

Siimojen heiluttelua ilta-auringossa.

Meidän kalastuksemme on pääsääntöisesti puhdasta urheilukalastusta. Toki otamme silloin tällöin ruuaksi sopivankokoisen, n. 3–6 kilon kalan. Otamme lohen ainoastaan omaan käyttöömme emmekä pakasta kalaa, vaan syömme sen tuoreena reissun aikana, jolloin se on myös parhaimmillaan. Toivoisimme, että muutkin kalastajat ottaisivat kaloja vain kohtuudella, jotta kannat saisivat elpyä.

Monella joella on käytössä “yhden kalan kiintiö” tarkoittaen, että otetun kalan jälkeen ei saman päivän aikana saa enää kalastaa. Joilla on eri sääntöjä, joten luethan ne hyvin ennen kalastuksen alkua. Esimerkiksi Byskellä kaikki lohet on vapautettava tiettynä aikana.

Jari ja 109-senttinen alkukesän lohi.

Näin kalastat vastuullisesti:

  1. Vapauta aina kaikki isot kalat. Ne ovat kaikista tärkeimpiä kaloja lohikannan jatkumolle: niiden geenit ovat hyvät ja ne tuottavat eniten uusia pikkulohia.
  2. Jotta kala ei haavoitu koukusta, käytä pääsääntöisesti yksihaaraista koukkua. 
  3. Kalan rantautuksessa käytä aina kumihavas-haavia, jossa kalaa on helppo käsitellä, mitata ja irrottaa koukusta kalaa vahingoittamatta.
  4. Muista myös kerätä kaikki roskasi pois luonnosta kalastusreissuillasi!

Pohjoisessa pääsee kalastamaan kauniissa jokimaisemissa ja kesällä valoa riittää niin, että voi kalastaa lähes vaikka päivän ympäri.

Miten tunnistaa hyvä ruokalohi – vastuullisesti

Kirkas nousulohi on tankannut merellä silakkaa rankkaa urakkaansa varten: nämä lohet ovat pulskia, vahvoja ja hyvässä rasvassa, siis erinomaisia ruokakaloja. Lohi saattaa uida joessa kutupaikoille jopa yli 500 km syömättä, jolloin sen rasvapitoisuus laskee. Samalla lohi saa tummemman kutuvärinsä. Tumma lohi on kuiva ja rasvaton, joten suosittelemme aina niiden vapauttamista – tällainen lohi on huomattavasti tärkeämpi vesistössä kuin pannulla.

Mukavaa loppukesää ja kireitä siimoja!

Toivottaa Kalatarinoita-väki

_______

Seikkailujamme voi seurata Instagramista, Tiktokista tai vaikka Youtubesta, missä jaksojen lisäksi striimaamme kalastusta myös livenä. Tule ihmeessä kyselemään kalastuksesta liveen tai nappaa vaikka hihasta, kun törmäät meihin huoltoasemalla tai jokivarressa!

Kaipaatko sinäkin huoletonta lomailua matkailuautossa vaikkapa perhokalastuksen parissa? Oli se sitten matkailuauton hankinta tai erilaiset matkailuauton omistamisen muodot, lataa Ostajan opas ja saat parhaat vinkit juuri sinulle sopivan matkailuajoneuvon hankintaan!

Ostajan opas
matkailuajoneuvon hankintaan

Päivitetty: 1.9.2022