Hyppää sisältöön

Raumalla kala kuuluu kesään ja Fallien grilliin

Caravan Keittiö Suomi -videosarjassa, karavaanarit Raul ja Sanna Fall tutustuvat Suomen kesäkaupunkeihin ja valmistavat herkkuaterioita tien päällä. Tällä kertaa matkailuauton pyörät vievät Raumalle, missä koko Fallien perhe osallistuu kalaherkkujen valmistamiseen.
|
Kuvat: Fall Production

Mitä tulee mieleen Raumasta? Ainakin kesä, meri ja aurinko. Entäs kala? Raumalla kala kuuluu kesään ja Fallien grilliin siinä missä pystökaffe ja hillomunkitkin – jotka eivät toki kuulu grilliin vaan kesävieraiden todo-listalle, jos Rauma osuu matkan varrelle.

Ennen ruokaostoksia Raul ja Sanna poikkeavat Unescon maailmanperintökohteessa Vanhassa Raumassa ja nauttivat alkupaloiksi munkkikahvit. Kauppatorilta ostoskassiin sujahtaa itseoikeutetusti siikaa ja nieriää, jotka ovat paikallisten suuressa suosiossa.

Tällaista on luvassa tänään!

Savustettua siikaa neljälle

Raaka-aineet

1 kpl kokonainen puhdistettu ja suomustettu siika
1 – 2 kpl lime
1 puntti tilliä
Merisuolaa

Kala kuuluu kesään ja suola kalaan.
Kala kuuluu terveelliseen ruokavalioon.

Ohjeet

  1. Leikkaa lime ohuiksi lohkoiksi.
  2. Lisää suolaa, muutama limen lohko ja tilliä kalan sisään.
  3. Leikkaa 3 – 4 poikittaista viiltoa kalan toiseen kylkeen.
  4. Laita viiltoihin suolaa ja yksi limen lohko per viilto.
  5. Aseta kala foliovadille tai vuokaan.
  6. Savusta kalaa grillissä tai savustimessa noin 45 minuuttia tai kunnes kala on kypsä mutta vielä mehukas.

Voissa paistettua nieriää neljälle

Raaka-aineet

1 kpl nieriäfilee
Voita
Suolaa ja pippuria

Ohjeet

  1. Leikkaa filee poikittain annospaloiksi.
  2. Lisää palojen päälle suolaa ja maun mukaan pippuria.
  3. Laita voi pannulle ja odota kunnes se vaahtoaa.
  4. Lisää sitten nieriän palat pannulle nahkapuoli alaspäin.
  5. Paista nahka rapeaksi.
  6. Käännä palat, kun 1/3 kalapalojen reunasta on vaihtanut väriä vaaleammaksi.
  7. Paista kalojen pinnalle kaunis väri. Varo paistamasta liikaa, ettei kala kuivu.

Voiperunat neljälle

Siinä missä kala kuuluu kesään, kuuluvat uudet perunat kalan kylkeen.

Raaka-aineet

2 – 4 perunaa/henkilö
50 – 100 g voita
Vettä

Ohjeet

  1. Pese perunat huolellisesti ja laita ne laakeaan kattilaan.
  2. Lisää vettä niin, että sitä on korkeintaan perunoiden puoleen väliin.
  3. Lisää voi.
  4. Kun vesi kiehuu ja voi on sulanut veteen, ripottele suolaa perunoiden päälle.
  5. Lisää voita niin, että nestetaso pysyy koko ajan perunoiden puolessa välissä.
  6. Mikäli nestettä haihtuu liikaa, voit lisätä tilkan vettä.
  7. Kääntele kauhalla perunoita keittämisen ajan.
  8. Keitä kunnes perunat on kypsät.

Kalavelute-kastike neljälle

Raaka-aineet

5 dl kalalientä
30 g voita
30 g vehnäjauhoja
1 rkl hienoksi silputtua lehtipersiljaa tai tavallista persiljaa
1 rkl hienoksi silputtua ruohosipulia
Loraus kuivaa valkoviiniä
Suolaa ja pippuria

Ohjeet

  1. Kuumenna kalaliemi kattilassa.
  2. Sulata voi toisessa kattilassa keskilämmöllä.
  3. Lisää vehnäjauhot siivilän läpi voin sekaan koko ajan hyvin sekoittaen.
  4. Kaada kalaliemi joukkoon pienissä erissä koko ajan sekoittaen.
  5. Lisää reilu loraus valkoviiniä, mutta varo kaatamasta liikaa, ettei viinin maku ala hallita kastiketta.
  6. Anna kastikkeen kiehua hiljaa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen.
  7. Siivilöi kastike, jotta siihen ei jää mahdollisia jauhokokkareita.
  8. Lisää ja sekoita silputut yrtit joukkoon.
  9. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Varhaiskaali-chilisalaatti neljälle

Raaka-aineet

1 kpl varhaiskaalia
1 – 2 mietoa makeaa chiliä
1 lime
2 – 3 rkl seasamöljyä
Suolaa


Ohjeet

  1. Leikkaa varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi ja laita kulhon pohjalle.
  2. Leikkaa chili pieneksi silpuksi ja laita kaalin sekaan.
  3. Purista limen mehu chilin ja kaalin päälle.
  4. Lisää seasamöljy ja hieman suolaa. Sekoita ainekset keskenään.
  5. Anna maustua viileässä vähintään puoli tuntia.

Tomaatti-basilikasalaatti neljälle

Raaka-aineet

Kirsikkatomaatteja
1 basilikapuska
Oliiviöljyä, suolaa ja pippuria

Ohjeet

  1. Pese kirsikkatomaatit ja leikkaa ne puoliksi.
  2. Revi basikasta lehdet.
  3. Sekoita kirsikkatomaatit ja basilika kulhossa.
  4. Lisää reilusti oliiviöljyä ja maun mukaan suolaa ja mustapippuria.

Tomaatti-sipulisalaatti neljälle

Raaka-aineet

Kirsikkatomaatteja
1 iso kesäsipuli varsineen
Oliiviöljyä, suolaa ja pippuria

Ohjeet

  1. Pese kirsikkatomaatit ja leikkaa ne puoliksi.
  2. Leikkaa sipuli ja sen varsi ohuiksi renkaiksi.
  3. Yhdistä kirsikkatomaatit ja sipuli kulhossa.
  4. Lisää reilusti oliiviöljyä ja maun mukaan suolaa ja mustapippuria.

Kala kuuluu kesään kuten muutkin kesäherkut

Katso edelliset jaksot ja herkuttele mehukkailla T-luupihveillä sekä kana- ja kasvisvartailla.

https://bestcaravan.fi/matkakertomuksia/matkailijan-evaat/grilli-kuumana-saimaalla/

https://bestcaravan.fi/matkakertomuksia/matkailijan-evaat/mehukkaat-grillipihvit-caravan-keittiossa/

Päivitetty: 10.6.2021