Hyppää sisältöön

Karavaaniloma kotimaassa – Kulttuuria koko perheelle

Kesäloma kotimaassa on erinomainen tapa viettää vuoden parasta aikaa perheen kanssa. Suomi onkin täynnä mitä mielenkiintoisimpia ja kauneimpia paikkoja, jotka tarjoavat kulttuuri- ja luontoelämyksiä niin aikuisille kuin lapsillekin. Matkailuautoillen kohteet on helposti saavutettavissa ja matkantekoon saadaan joustavuutta.
|
Kuvat: Elin Åsvik & Emilia Wik, Ville Rinta, Metsähallitus
Karavaaniloma kotimaassa sopii koko perheelle.

Karavaaniloma kotimaassa on tehty kulttuuri- ja luontokokemuksista

Kesälomareissulla tärkeintä on, että kaikki viihtyvät ja nauttivat lomasta täysin rinnoin. Hyvä vaihtoehto on viettää karavaaniloma kotimaassa, sillä automatkaillen reissusta on helppoa muokata koko perheelle sopiva kattaus, joka joustaa tarvittaessa suuntaan tai toiseen. Suomessa on runsaasti sekä kulttuuri- ja luontokohteita että kansallispuistoja tutkittaviksi, ja niistä löytyy toimintaa lapsille ja nähtävää aikuisille.

Länsirannikolla kesä tuntuu aina aurinkoisemmalta, ja siksi yksi kesäloman ehdoton pysähdyspaikka onkin Turku. Suomen vanhin kaupunki tarjoaa runsaasti katseltavaa kulttuurinnälkäisille mutta myös jännitystä pienille. Koska perheissä lomaillaan lasten ehdoilla, kannattaa kaupunkikierroksella pysähtyä myös muutamalle Turun lukuisista leikkipaikoista. Lasten leikkiessä vanhemmat voivat ihastella vehreää lounaissuomalaista maisemaa. Nähtävyyksistä Turunlinna on jännitystä täynnä ja Naantalin Muumimaailma on mieleenpainuva elämys. Turun kupeessa sijaitsevat myös Koroistenniemen piispanistuimen rauniot sekä Kuusistossa sijainneen kirkon ylimysten hulppean linnan jäänteet, joissa historiallinen tutkimusmatka odottaa.

Kuusiston rauniot vievät aikamatkalle keskiaikaiseen maailmaan.

Kuusiston hulppeasta linnoituksesta on jäljellä vain rauniot. Olisiko tutkimusmatkan aika?

Mikäli länsirannikon saaristolaiskulttuuri ihastuttaa, voi Turusta huristella Raumalle. Vanha Rauma kauniine puutaloineen lukeutuu yhteen Suomessa sijaitsevista Unescon maailmanperintökohteista. Idyllisellä Raumalla vanha puutalokulttuuri ihastuttaa ja museoista löytyy kiinnostavaa nähtävää esimerkiksi Merimuseon muodossa. Upeaa vanhaa kaupunkia voi ihastella kokonaisuudessaan kiipeämällä Rauman vesitorniin. 

Aivan Rauman vieressä sijaitsee myös toinen maailmanperintökohde: Sammallahdenmäki. Sammallahdenmäki on pronssikautinen hautaröykkiöalue, joka on yksi Pohjanlahden suurimmista. Paikoitusalueelta löydät mielenkiintoisia infotauluja, joiden kautta mysteerisen hauta-alueen historiaan pääsee tutustumaan.

Lapset matkailuautossa istumassa.

Pienet tauot matkakodissa tekevät kaupunkimatkailusta mukavaa myös pikkukaravaanareille.

Kaupunkimatkaillessa matkailuautoa voi halutessaan pitää aina lähistöllä, jolloin väsyneet pääsevät nopeasti haukkaamaan välipalaa tai päiväunille. Länsirannikolla matkaillessasi kannattaa myös hyödyntää Best-Caravanin ilmaista Turun matkaparkkia palveluineen.

Tiesitkö, että Suomessakin on meteoriittikraatteri?

Kaupunkimatkailun rinnalla on mukava viettää aikaa myös luonnossa. Aina luontomatkailun ei tarvitse olla kuitenkaan pelkkää luonnonpuistoissa samoilua, sillä Suomessa on myös muita mielenkiintoisia, muinaisten luonnonmullistusten sorvaamia nähtävyyksiä. Luontokohteet ovat erinomaisia automatkailijalle, sillä nähtävyydet ovat autoillessa helposti saavutettavissa.

Aurinkoisen Vaasan eteläpuolella sijaitsee Söderfjärden, joka on noin kuusi kilometriä halkaisijaltaan oleva tasainen peltoaukio. Tasainen aukio ei itsessään kuulosta kovin kummalliselta nähtävyydeltä, mutta aukean synty on mielenkiintoinen: miljoonia vuosia sitten Söderfjärdeniin nimittäin iskeytyi meteoriitti. Erikoiseen historiaan ja avaruusteemaan pääsee tutustumaan keskellä Söderfjärdeniä sijaitsevassa Meteoriihessä.

Laaja tasainen pelto houkuttelee paikalle myös runsaasti erilaisia lintuja, joita innokas bongari voi tarkkailla Söderfjärdenin useista lintutorneista. Monet torneista ovat saavutettavissa autolla.

Länsirannikolla lomaillessa kannattaa ehdottomasti poiketa Merenkurkun saaristomaisemiin ihastelemaan yhtä näkyvimmistä jääkauden jäänteistä. Jääkauden aikana painunut merenpohja nousee hurjaa vauhtia ja uutta maanpintaa paljastuu vuosittain jopa neliökilometrin verran. Kipua Svedjehamnin 20-metriseen näköalatorniin katselemaan ja kuvaamaan upeaa, vuosittain muuttuvaa maisemaa. Myös Merenkurkku on listattu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Merenkurkussa on kivikkoinen maisema.

Merenkurkun saaristossa on rosoinen maisema.

Luonnontäyteisen päivän päätteeksi on mukava suunnata rauhalliseen puskaparkkiin meren äärelle, valmistaa iltapalaa auringonlaskussa ja nukahtaa matkakodin pehmeään sänkyyn merellisten äänien siivittämänä.

Pulahda Spitaalijärveen ja patikoi Helvetistä Itään

Monet ovat varmasti kuulleet Suomen monista mielenkiintoisesti nimetyistä paikoista, kuten Spitaalijärvestä. Kavahduttavan nimen saanut Spitaalijärvi sijaitsee Lauhanvuoren kansallispuistossa, jossa voi järven lisäksi tutustua muun muassa muinaiseen rantaviivaan ja erikoisiin hiekkakivialueesiin, kuten Kivijataan, jotka ovat muodostuneet lohkareiksi murentuneista kallioista. Molemmat ovat jääkauden ja sen jälkeen uudelleen muovautuneiden rannikoiden muokkaamia alueita.

Lauhanvuoren Kivijata

Lauhanvuorta kiertää muinainen hiekkakivestä koostuva rantavalli, Kivijata.

Spitaalijärven lähin pysäköintipaikka sijaitsee vain vajaan kilometrin päässä järven rannasta, joten se on erinomainen kohde lapsiperheelle. Uskallatteko pulahtaa iltauinnille järveen? Spitaalijärven nimen alkuperästä on toki hyvä tietää, että nimitys tulee todellisuudessa järven parantaviksi uskoituista vaikutuksista. Spitaalijärven itäisellä parkkipaikalla on mahdollisuus yöpymiseen ja Lauhanvuoren alueella on useampi leirintäalue, joista kansallispuistoon ja järvelle on helppo tulla.

Spitaalijärveltä on kätevää suunnata seuraavaan kansallispuistoon, nimittäin Helvetinjärvelle. Pakkaa matkaevästä reppuun, nappaa kamera mukaan ja lähde Helvetistä Itään -nimiselle kierrokselle Helvetinjärven rotkojärviseen kansallispuistoon. Alueen maasto on muotoutunut aikoinaan maankuoren halkeamien seurauksena. Liityvätköhän alueen nimi ja menneisyys toisiinsa? Nimestään huolimatta kansallispuiston luonto on monimuotoinen ja kaunis. Reitin varrelta löytyy maisemien lisäksi muun muassa pieni vesiputous, suoalueita ja jylhä rotkolaakso, Helvetinkolu. Kierroksen varrelle on asetettu kylttejä, joiden avulla alueen historiaan pääsee tutustumaan paikan päällä. 

Helvetinjärvellä sijaitseva Helvetinkolu.

Helvetinkolu on kansallispuiston tunnetuin rotko. Leveyttä rotkolla on vain pari metriä!

Helvetistä Itään -kierros on pituudeltaan vain noin neljä kilometriä, mutta matkan varrella on vaihtelevaa maastoa soratiestä pitkospuihin ja portaisiin. Pienimpien karavaanareiden tai lastenrattaiden kanssa reitille ei siis välttämättä kannata lähteä. Helvetin Portilla on lisäksi ravintola ja pysäköintialueella on muutamia pistokkeellisia paikkoja, joissa matkailuautoilijat voivat yöpyä verkkovirran päässä.

Automatkailukartta Suomessa.

Käytä kesälomareittisi suunnittelussa apuna automatkailukarttoja.

Jos suunnitelmissasi on karavaaniloma kotimaassa, nappaa lomakohteidesi suunnittelun avuksi Metsähallituksen reittikartta Suomen Maailmanperintökohteista ja upeista kulttuurimaisemistamme. Kartat sopivat mainiosti omatoimisen karavaaniloman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Muistathan noudattaa retkietikettiä luontomatkaillessasi ja kunnioittaa voimassa olevia, koronapandemiasta johtuvia suosituksia, jotta jokaisella olisi mahdollisuus matkailla turvallisesti kotimaassa.

Tutustu myös Best-Caravanin ilmaisiin matkaparkkeihin, joita löytyy Hyvinkäältä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta ja Oulusta. Mikäli mielessäsi on matkailuajoneuvoihin tai Best-Caravanin palveluihin liittyviä kysymyksiä, asiantuntevan myyjän saat kiinni Best-Caravanin verkkosivujen chatin ja yhteydenottolomakkeen avulla.

Päivitetty: 24.3.2021