Saksa yllätti 10.5.

Illalla lipui autolautta Travemunden satamaan. Suuntasimme sataman läheiselle kämppärille. Vihdoin ja viimein oli aikaa saada tavarat paikalleen ja auton takakontti järjestykseen. Olimme käyneet heivaamassa ison määrän tavaroita kotona autotalliin, joten tilaa oli tullut mukavasti autoonkin, mutta jotenkin kaikki oli vielä mukavasti rempallaan. Pelkästään auton lattialta saimme kauhoa roskia ja murusia melkoisen läjän ulos. Aikamme järjesteltyämme näytti auton takapenkki suorastaan huutavan tyhjyyttä. Uskaltaisikohan Vertti edes istua noin isossa tilassa yksinään?

  Vaunun ohjekirjankin ehti lukea läpi kunnolla. Samanlainen bestselleri se ei ehkä enää tulisi olemaan kuin viime kesänä, mutta paljon uutta oppia sieltä edelleen ammennettiin. Jääkaappikin saatiin vihdoin toimimaan. Oli aika lähteä kauppaan ja ostaa kaappi täyteen murkinaa. Hyvästi tonnikalapurkit ja muut lämpimässä säilyvät. Tänä iltana olisi aikaa kokata ja herkutella alusta loppuun asti itse tehdyllä ruoalla. Vertti oli toivonut useampaan otteeseen grilliruokaa, mutta Portugalista lähdön jälkeen, emme olleet takaluukkua avanneet siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme olleet varmoja, miten sen saisi takaisin kiinni. 

Oppaiden mukaan Lyypekki on kuulemma monelle suomalaiselle kauttakulkukaupunki, mutta siihen suositeltiin lämpimästi tutustumaan. Tottahan me teimme työtä käskettyä. Historia tosin jäi hieman taka-alalle, kun mietimme otsa kurtussa, haluaisimmeko grillata kanaa, kalaa vai kunnon ehtaa punaista lihaa. Lisäksi puhtaita vaatteita alkoi olla melko vähän jäljellä. Suomessa olin kuvitellut peseväni pyykkiä, mutta tarkemmin ajateltuna se oli ollut ihan pystyyn kuollut ajatus. Vaikka koneet olisi ehtineet jossain välissä pyöriäkin, niin kuivaus olisi ollut ongelma. Itsepalvelupesulaan olimme tutustuneet Portugalissa. Nopeaa, tehokasta ja huomattavasti halvempaa kuin kämppärin koneet. Lisäksi saisimme takuuvarmasti puhdasta. Tuoreessa muistissa oli Bosnia-Hertzegovinan pikapesuohjelma, joka oli häthätää kastellut pyykin kauttaaltaan. Autoa purkaessa olimme löytäneet valtavan läjän kaikenlaisia nyssäköitä survottuna erilaisiin koloihin, sillä telttailun aikakaudella oli jossain vaiheessa selkäranka murtunut ja kalsarit olivat jääneet pesemättä.

Mahat pullollaan ja vaatteet puhtaina suuntasimme kulkumme Celleen, jota kehuttiin yhdeksi Saksan kauneimmista kaupungeista. Meitä odotti keskusta täynnä toinen toistaan upeampia ristikkotaloja. Emme leiriytyneet ihan lähelle kaupunkia vaan valitsimme reilun kymmenen kilometrin päästä viiden tähden kämppärin. Velipojan Karavaanari-lehdistä olimme lukeneet, että saksalaiset viiden tähden alueet olisivat melkoisia elämyspuistoja. 

Saksassa, kun ajelee maaseudulla mutkittelevilla asfalttiteillä, kiinnittyy huomio valtavaan kevyenliikenteen väylien verkostoon. Se ei ole ehkä yhtä leveä kuin suomalaiset kaimansa, joista pykälät määräävät tarkasti, ja varo-ojatkin saattavat puuttuvat molemmin puolin kapeaa kaistaa, mutta ne on asvaltoitu ja teitä riittää silmän kantamattomiin. Näitä teitä me aioimme kuluttaa parin päivän ajan. Celleen lähtiessämme tutustumaan fillarin selässä maisemareittiä pitkin, protestoi Vertti aluksi värikkäästi. Tiivistäen olimme kuulemma taas äidin hömpötysten mukaan menossa eikä koskaan hän saanut päättää. Onneksi on poika isäänsä tullut. Ei jaksanut kaveri kauaa mököttää, vaan alkoi lähes yhtä syvään huokailla kuin äitinsäkin. Reitti kulki läpi pientaloalueiden, peltomaisemien ja vanhojen saksalaiskylien. Tuttu kuiva mäntymetsäkin sattui osumaan reitin varrelle ja me tietysti poikkesimme siinä kohtaa reitiltä hieman. Traktorit olivat möyhentäneet metsätien pehmeän utuiseksi juoksuhiekaksi. Teki mieli vetää esille äidin veto-oikeus kortti siirtyä kovempi pohjaisille poluille, mutta purin hammasta ja päätin polkea. Tämä kun oli lapsen haluama poikkeama polulta.

Cellen ristikkotalotkin ne aikanaan löytyivät. Katukivetykset olivat lohduttavan kovat allamme.  Poikkesimme kuppilaan nauttimaan virvokkeita, kun hivenen oli kieli kitalakeen jämähtänyt ja kurkkua kuivasi. Henkilökunta sekosi järjestelmissään, kun tilasimme eri tahtiin juomia. Ihan ei jaksanut odottaa niin kauan, että kaikki ehti käsien pesureissulta vessasta ulos. Jano oli karmaiseva. Itse maksoin oman ja Vertin juomat heti ja Tero otti pitemmän kaavan mukaan pöytiin tarjoilun ja laskun. Lähdön hetkellä tiukka ilmeinen tarjoilijatar huudahteli saksaksi perääni, kun olin tallustelemassa ovesta ulos ja sain etusormivinkkauksella käskyn palata tiskille. Minulle esiteltiin kassakoneesta napattua kuittia ja napsuteltiin sormia sen päällä. Katsoin kuitin läpi ja totesin sen olevan ihan saman suuruinen kuin mitä olin jo aikaisemmin maksanut. Ei iso, mutta en periaatteen vuoksi alkanut uudelleenkaan maksamaan. Onneksi samaan aikaan takahuoneesta reippaili minulta maksun vastaanottanut tarjoilija paikalle, joka myös muisti minun maksaneen. Olisin niin mielelläni jäänyt kuuntelemaan luentoa aiheesta, mutta kielimuurin vuoksi en olisi ymmärtänyt sisällöstä juurikaan mitään, vaikka elekieli olisikin kertonut paljon. Kävi tyttöraasua sääliksi.

Viiden tähden alueellamme oli Wellness-alue, johon kuului ulkouima-allas ja erilaisia saunoja. Oli infrapunaa, kipakkaa saunaa ja lempeää niille, jotka ei jaksaisi kovin kuumassa istua, kuten lapset ja vanhukset ainakin käyttöohjeiden mukaan. Ensimmäisenä iltana lähdin yksin tutustumaan ja jätin miesväen ruoanlaittoon. Hiljaista oli. Yksi pariskunta istui saunassa, kun itse valitsin ensin infran. He poistuivat parahiksi alta, joten saatoin nauttia kunnon löylyistä ihan itsekseni. Palveluihin kuului ihanat, isot saunapyyhkeet, joita roikkui oven vieressä odottamassa käyttöä varten. Mikäs sen mukavampaa, kuin levitellä paksu pyyhe lauteille ja nauttia. Hivenen ihmettelin suihkujen sijoittelua, sillä taas ne olivat julkisella puolella kuten Portugalissa, mutta koska oli hiljaista niin en vaivautunut, vaan peseydyin ja poistuin. 

Aamulla lenkille lähtiessä kiersin aluetta ja katsekenttääni kaivautui samaiset saunapyyhkeet roikkumassa erään vaunun kuivaustelineellä. Niistä ei voinut erehtyä. Ihan selkosuomen kielellä niissä luki sauna, joten en usko niitä useampia olevan. Olin tajunnut ”palvelun” ihan päin prinkkalaa ja kellinyt jonkun omissa pyyhkeissä siellä saunan lauteilla. Toivoin vain hiljaa mielessäni, etten ollut herutellut ihan litratolkulla hikeäni niihin ja hipsin kiireen vilkkaa ohi vaununaapurin. 

Kuvailemani rentoutumiskeidas aktivoi miesväenkin seuraavana iltana, joten lähdimme kaikki nauttimaan saksalaisesta vieraanvaraisuudesta. Olin itse jonkun verran nopeampi kuin toiset. En tiedä oliko se siunaus vai kirous, mutta ainakin olin aitiopaikalla seuraamassa, kun Vertti saapasteli paikalle ja pyrki ymmärtämään näkemäänsä. 

Toisella kerralla väkeä oli huomattavasti enemmän liikkeellä, joten saatoin opiskella ”pukukoodin” käytännössä. Alueella taaperrettiin ilkimullikkana. Olin ollut siis jo jäljillä edellisiltana, kun olin päättänyt käydä suihkussa ilman uimapukukansan käyttämiä kangaspalasia ja toivonut hartaana mielessäni, etten häiritsisi ketään. Infrasaunassa naapurissa istui mummo ilman rihman kiertämää. Itse vielä häveliäästi pidin bikinini. Saunaan siirtyessä päätin olla rohkaistua. Täytyy sanoa, että onhan suomalaiselle alastomuus ihan luontevaa ja mukavaakin oli istua alasti saunassa, mutta koskaan aikaisemmin en ollut istunut siellä täysin tuntemattomien miesten seurassa syntymäasussani. Nyt minulle avautui saunan seinän kokoinen ikkunankin tarkoitus. Ilman sitä en olisi tiennyt, minne silmäni olisin suunnannut. 

Saunan ovi oli nykymuodin mukaisesti läpinäkyvä ja Vertin saapastellessa sisään meinasi minulta päästä hysteerinen hihitys. Kaveri liimautui kynnykselle tuijottamaan edessään olevaa näkymää. Onneksi isänsä marssi perässä ja tuki samalla lastamme tilanteessa. En tiedä kuinka kauan vie ja kuinka monta vuotta psykiatrin tapaamisiamme tulemme jatkossa maksamaan, mutta saunaan tullessaan Vertti ilmaisia itsensä erittäin selkeän paheksuvasti. Esiteinin mielestä tällainen alastomuus ilman etukäteisvarotusta oli pöyristyttävää. Naapurin mummon rypyt olivat palaneet pojan verkkokalvoille kuulemma lähtemättömästi. 

Olisi ollut mahtavaa jäädä pitempään ja tutustua moniin kaupunkeihin, mutta meidän oli pakko painaa kaasua. Jokohan olisi viimeinen kerta, kun tällä reissulla tapellaan aikaa vastaan. Teron sukulaiset jenkeistä olivat tulleet käymään Italiassa ja Kroatiassa. Vaunu rekisteröinti sotki kuvioita ja söi aikaa, joten ajoimme jälleen kieli vyön alla, että ehdimme heidän viimeiseksi päiväksi Milanoon. 

Portugalista lähdön jälkeen oli näitä parin tuhannen kilometrin ylimääräisiä lenkkejä tullut riittämiin. Loppu kolme kuukautta venytettäisiin ja vanutettaisiin just niin rauhallisesti kuin meistä tuntuisi. Vaikka emme ehtisi nähdä kuin yhden maan, kaupungin tai kylän niin aivan sama. Toisaalta joka kerta, kun olemme matkanneet vauhdilla, on palkintona ollut läheisten näkemistä, joten vannomatta sitten kuitenkin paras.

Portugalista lähdön jälkeen kilometrejä on kertynyt reilussa kuukaudessa 8500 km. Kaikkien takapuolet ovat homeessa. Tero on kärsivällisesti kestänyt valittamatta penkin ja ratin välissä. Onneksi Supla on tarjonnut Jaajon ja kumppaneitten hersyvää huumoria. Välillä sekin on loppunut, mutta äänikirjat ovat pelastaneet. Me, takapenkkiläiset, olemme syventyneet opiskelun saloihin hetkittäin jopa hyvällä menestyksellä. 

Musiikin tunneilla olemme syventyneet erilaisiin musiikinlajeihin levyraadin puitteissa. Vuoron perään olemme valinneet teeman, jonka mukaan jokainen on saanut valita kappaleen. Oma henkilökohtainen suosikkini on ollut italialainen rap, joka meni omalta osalta nauruksi. Sillä seuraamuksella, että kappale piti laittaa tulemaan uudestaan, kun muiden makuelämys peittyi heidän mielestään asiattomaan hohotukseeni. Viken henkilökohtaiseksi kärsimysnäytelmäksi muodostui isänsä valitsema Marita Taavitsainen. Vikke lupasi jatkossa ennemmin nirhata ranteitaan tylsällä rautasahalla, kuin olla paikalla kyseisen esittäjän seuraavan kappaleen aikana. Höh, Sydänaita -kappaleesta kun olisi saattanut tulla meidän uusi matkalaulu. Herra ja neito Hiirulaisen rakkaustarinassa, kun oli jotain sangen sympaattista ja siihen oli helppo samaistua keskellä Granadan nyppylöitä, pilkkopimeällä moottoritiellä puolen yön synkemmällä puolen…