Piparkakkutalon nousu ja tuho 22.12.

Loppuvuoden juhlaputki on aloitettu ja lähestulkoon juhlittu. Vikellä on syntymäpäivä 20.12. Töitä paiskoessaan työharjoittelupaikassa on arki ja viikonloput menneet sekaisin. Vikke on tehnyt töitä silloin kun niitä on ja sai tällä kertaa osuvasti vapaaksi syntymäpäivänsä. Perinteisesti olemme syöneet aina ulkona ja niin tänäkin vuonna. Sankari valitsi meille paikaksi Sukiyakin.

Sukiyaki on erilainen japanilainen buffet-ravintola. Pöytään tuodaan tablet-tietokone, jolta voi tilata runsaasta valikoimasta omatoimisesti. On tarjolla susheja, salaatteja, keittoja, lihaa, kalaa ja muita mereneläviä sekä kaikenlaista uppopaistettua herkkua. Jokainen ruokailija saa tilata viisi eri annosta ja kymmenen minuutin päästä voi laittaa uuden tilauksen vetämään. Tarjoilijat kantavat sitä mukaa ruokaa pöytään, kun se valmistuu. Ruoka on aina maistunut meidän perheelle ja tälläkin kertaa pidimme huolta, että olimme varmasti nälkäisiä astellessa ravintolaan.

Teron tehtävä oli ilahduttaa aasialaistaustaista henkilökuntaa partaletillään. Yritimme kysyä, oliko kyseessä jokin heidän kulttuuriinsa liittyvä juttu, koska tämä oli jo toinen kerta, kun aasialaistaustainen ilahtui partaetistä. Henkilökunnan kielitaito ei siihen riittänyt tai sitten he eivät halunneet nolostuttaa meitä. Yksi tarjoilijoista totesi sen olevan kaunis. Kauniita olivat myös pikkuannokset, joita pöytiin kannettiin. Jokainen meistä osasi arvostaa herkkuja, jotka olivat todella herkullisia. Viidennen kierroksen jälkeen, kun siirryimme jälkiruokaosioon osasivat myös tarjoilijat arvostaa meidän aterian päättymistä. Olikohan heidän kesken alkanut vedonlyönti siitä, kuinka kauan ja paljon me oikeasti jaksaisimme syödä vai oliko mahdollisesti Vertin herkku kananugetit uhkaavasti alkaneet loppua? Pöytään korjatessa tarjoilija huokasi meidän mielestämme kuuluvasti.

Emme ole koskaan olleet kämppärialueilla jouluna ja muutenkin ennen tätä reissua melko vähäisiä määriä siellä aikaamme viettäneet joten tavat ovat meillä täällä hukassa. Viken synttäripäivänä Vertti oli kokenut yllätyksen muiden ollessa vaunulta samaan aikaan poissa. Eräs työtekijöistä oli jakanut alueen omistajan lahjan vaunulaisille. Myös Vertti oli sen ottanut vastaan. Suomessa tämä ei varmasti olisi onnistunut, sillä paketista löytyi kolme viinipulloa. Johan siinä olisi vähintään Räsänen noussut barrikaadeille tai sitten lastensuojelu puuttunut aiheeseen. Pulloja tutkittuamme päätimme lahjoaa vaununaapureita, sillä eräs pulloista osoittautui maustetuksi viiniksi. Jos on Tero nirson maineessa, niin en minäkään ihan mitä tahansa juo. Onneksi naapurustossa löytyi nopeasti auttajia tähän ongelmaan. Ei turhaan karavaanareita kehuta kaikkien kavereiksi.

Olemme molemmat Teron kanssa tehneet jossain vaiheessa tehneet vuorotöitä, joten aattopäivän työssäolo on ollut tuttua jossain vaiheesta elämäämme. Jo vuosia olemme saaneet olla kuitenkin vapailla, jonka vuoksi tuntuu todella omituiselta, että tänä vuonna Vikke on töissä. Pyörittelimme ja pähkimme asiaa pitkään. Tulimme siihen lopputulokseen, että tärkeintä meille on saada olla yhdessä jouluaattona. Toissijaiseksi jäi siis parituhatta vuotta sitten syntyneen kaverin muistelu. Meidän aatto oli eilen 21.12, jolloin Vikellä oli myös vapaa.

Meidän aatto oli tänä vuonna tehty kiireettömyydestä, joululauluista, Suomi-kaupan karjalanpiirakoista, riisipuurosta, piparkakkutalon kokoamisesta, lahjoista ja pelailusta. Paljon puuttui tutusta ja rakkaasta joulusta, mutta me selvittiin ja nautittiin. Tuli meille kaikille joulutunnelmakin, vaikka viime metreille asti se oli nurkan takana lymyilemässä.  Piparkakkutalon aihio oli Ikeasta hankittu, joten sen koristelukin oli hieman ruotsalaissävytteinen. Ainakaan meillä ei ole yhtenäkään jouluna ole ollut yhtä värikylläinen tölli pystyssä tönöttänyt keittiön pöydällä. Koska värit olivat vahvat, oli ainakin omasta mielestäni mainiota, että koko perhe halusi puhkua ja puhaltaa sen kumoon ja syödä suihin jo saman illan aikana. Joitain tradioita täälläkin siis noudatettiin.

Lahjat aiheuttivat jännitysnäytelmää loppuun asti pojille. Oli hetkiä jolloin, he olivat epäilleet tulevan lahjaton joulun. Joka vuosi me ollaan Teron kanssa aina viime metreillä pakattu lahjoja. Jouluyön valvojaisissa ollaan silmät ristissä lahjat paketoitu. No eipä pidetty tänä vuonna. Vaikka poikien unenlahjat ovat loistavat, eivät hekään kyllä olisi saaneet nukuttua, kun me olisimme joku yö paketteja alkaneet kääriä. Lähikauppamme Carrefour toimi pelastajana, kun tyynen rauhallisesti pussitimme kaikkien lahjat omiin Carren muovikasseihin. Säkittäminen tapahtui sillä välin, kun pojat olivat tiskaamassa astioita eilen ja kuinka yllättävää, että he kerrankin olivat tehneet tehokkaasti yhteistyötä ja jäimme verekseltään kiinni touhuistamme.

Niin vuoden päästä täysi-ikäinen ja kaiken tietävä esimurkku taantuivat täysin pikkulapsien tasolle hihittäessään auton ikkunoiden takana meidän hikistä säkitysprojektia. Kohteliaina kavereina he huutelivat, tarvitsemmeko apua. Pari vaununaapurinkin päät siinä jo kääntyi. Itseäni hivenen hymyilytti, kun kömmin autosta ulos hikistä otsaa pyyhkiessäni ja motkottaessani pojille, miten te nyt tuolla lailla tulette kurkkimaan auton ikkunoista. En tiedä, mitä naapurit kuvittelivat, mutta eipä me muutenkaan taideta ihan täyspäisinä pidettävän, joten emme alkanut oikoa heidän mietteitään suuntaan emmekä toiseen.

Jokaisen pussista nousi hauskoja yllätyksiä. Parasta oli se, kuinka kekseliäitä perhe oli ollut lahjojen suhteen. Paras lahja taisi olla Viken ostama HK:n Sininen, jonka seurana oli Valion Oltermanni-juusto. Ne olivat tarkoitettu ilmiselvästi uunimakkaraksi, mutta kuinka kävikään? Päivän kiireettömyys sai meidät todellakin hidastempoisiksi, jonka vuoksi päivä vähän niin kuin loppui kesken. Perinteisen jouluruoan syömme aattona Viken työpaikalla, jolloin voimme edes hetken olla yhdessä. Toisaalta, emme joutuneet oikeasti miettimään, miten saamme kasattua jouluateriamme mikron kokoisella uunillamme, yhdellä, pellillä ja uunivuoalla, vaan nautimme koko repertuaarin sujuvasti Viken ja muiden valmistamana.

Se HK:n Sininen ja Oltermanni nautittiin kylmänä leivän päällä meidän aattona ja se maistui taivaalliselta. Jos joku olisi väittänyt minulle aikaisemmin, että jouluaaton herkku tulee olemaan jonain vuotena lenkkimakkara ja juusto, olisin todennut asustavani siinä vaiheessa sillan alla. Siinä me perheen kesken Sinistä nakerrettiin juuston kera tyytyväisinä ja annettiin sisäfilepihvien odottaa seuraavaan päivään. Tähän on tultu ja me hölmöläiset olemme vielä tyytyväisiä! Rauhaisaa joulua kaikille! Ollaan tyytyväisiä siihen mitä on!