Hyppää sisältöön

Kohdetyyppi: Luontokohteet

Vuokatinvaaran näköalapaikat

Vuokatinvaaran korkealla kukkulalla on hienoja maisemapaikkoja. Rinteelle voi kävellä tai ajaa autolla lähes ylös asti.

Merituulenpesä

Merituulenpesä sijaitsee Turun saaristossa ja silti lyhyen matkan päästä kaupungista. Tänne otetaan kerrallaan vain kourallinen ihmisiä ja tämä pieni paikka tarjoaa monenlaista ihanaa tekemistä ja aktiviteetteja. Vieraat pääsevät valmiiseen pöytään ja saavat nukkua joko muhkeassa pedissä tai leijuvassa teltassa. Sisätiloista löytyy odottamattomia yksityiskohtia, esimerkiksi sievä joogahuone. Kohteessa ei tarvitse huolehtia itse mistään.

Raision alppiruusupuisto

Kaunis paikka Raision lukion takana. Alppiruusuja on monessa värissä ja eri ikäisiä. Niitä on todella paljon. Paikassa on myös hellyttävä pieni kahvila, johon voi laittaa keppihevoset parkkiin. Alppiruusut ovat täydessä kukassaan touko- kesäkuun vaihteessa.

Hiukan uimaranta Sotkamo

Upea hiekkaranta jossa huikeat maisemat.

Tulliniemen luontopolku

Tulliniemen luontopolku johtaa Suomen eteläisimpään kärkeen. Polku sijaitsee upean merireitin varrella. Reitti soveltuu kaiken ikäisille ja sen alkupää on helppokulkuista, mutta lopussa on kallioista maastoa, joka voi olla osittain liukas. Luontopolun varrelle on sijoitettu opastetauluja, joista pääsee tutustumaan alueen luontoon sekä historiaan.

Ruissalo

Ruissalon rantakalliot, upea hiekkaranta ja ainutlaatuinen luonto houkuttelee vierailijoita etenkin kesäisin. Ruissalossa on hyvät pyörätiet ja sopivat etäisyydet, joten hyppää pyörän selkään ja koe upea Ruissalo.

Saimaa

Järvi-Suomea parhaimmillaan! Saimaan ainutlaatuinen luonto tarjoaa elämyksiä ja loistavat puitteet sekä rentoutumiseen, että kaikenlaiseen tekemiseen ympäri vuoden. Vain Saimaalla voit tavata uhanalaisen Saimaannorpan.

Vahermajärvi

Nauti upeasta järvimaisemasta omassa rauhassa ilman kiirettä ja hälinää.

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuo on Suomen syvin suo, jonka tunnelma on hämmentävä. Suo on parhaimmillaan kesäyön viimeisinä tunteina auringon noustessa. Äänimaailma on rikas, kurjet töräyttelevät ja niittykirviset visertävät. Suopursun voimakas tuoksu täyttää aamun kostean ilman huumaavasti. Suon äärellä kahvia hörppiessä tuntee elävänsä täysillä.

Kolin kansallispuisto

Suomen tunnetuin kansallismaisema on aina vertaansa vailla. Koli on jokaisena vuoden aikana mielettömän upeaa, mutta erityisesti syksyllä. Kolin kansallispuisto on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.