Kannattaa käydä ensin Best-Caravanilla ja mennä vasta sitten muualle

Olavi ja Laila Setälä Lempäälän Sääksjärveltä aloittivat asuntovaunuharrastuksen jo 1970-luvun alussa. Alun perin oli päätetty, että vanhalla asuntovaunulla matkustetaan niin kauan kuin intoa harrastamiseen riittää, mutta pariskunnan käytyä katsomassa Best-Caravanin tarjontaa, syttyi polte päivittää uudempaan vaunuun. Setälät ovat vuosien varrella kiertäneet asuntovaunuineen ympäri Suomea Ahvenanmaata myöten. Nuorempana suosikkimatkakohde oli Lappi, ja nykyään he tekevät muutaman … Continued

Taija ja Jouni Best-Caravanista: ”Ei me muualla enää asioida”

Taija Järvelä-Välimäki ja Jouni Välimäki ovat molemmat eläkkeellä ja harrastavat koiria. Karavaanikärpänen puraisi pariskuntaa kolmisen vuotta sitten. Kesällä 2016 Taija ja Jouni vaihtoivat aiemman autonsa tehokkaampaan ja avarampaan Pirkanmaan Best-Caravanilla. Palvelu liikkeessä pelasi, ja uuteen autoon mahtuvat niin koirat kuin lapsenlapset. – Kasvatamme koiria. Meillä on omana seitsemän koiraa, joista osa asuu muualla, Taija kertoo. … Continued

Best-Caravanin palvelu on asiallista, reilua ja sutjakkaa

Nina Hemmingillä ja Erkki Moilasella on ollut jo useamman vuoden oma vaunu, joka on ollut sijoitettuna Riihimäen Lempivaarassa. Muutama kuukausi sitten pariskunta vaihtoi vaununsa asuntoautoon. Sekä vaunu että auto ostettiin Espoon Best-Caravanista, jonka palvelua Nina ja Erkki kehuvat sutjakkaaksi ja hyväksi. – Best-Caravan on tullut meille tutuksi kavereiden kautta. He ostivat sieltä aikoinaan vaunun, ja … Continued

Luotan Best-Caravaniin

Unto Savolainen, eläkeläinen Pohjois-Karjalan Outokummusta, osti ensimmäisen asuntovaununsa vuonna 1993 ja on siitä lähtien harrastanut karavaanimatkailua. Hän oli Best-Caravanin asiakas jo silloin, kun se tunnettiin Karavaani Pitkäsenä. Untolla on yrityksestä lämpimiä muistoja alusta asti. Unton aiempi matkailuauto oli ostettu Karavaani Pitkäseltä ja nykyiseen hän vaihtoi Best-Caravanin aikaan. Unto kertoo olevan itsestään selvää, että asuntoautot ostetaan … Continued

Asiallista ja rehellistä kaupantekoa

Porilainen Hannu Kangas lähtee asuntovaunureissuille vaimonsa ja perheen koiran kanssa. Harrastus on ollut osa perheen elämää jo pidemmän aikaa. Kolmannen oman vaununsa Kankaat ostivat Tampereen Best-Caravanista. Hannun mukaan kaupanteko Best-Caravanilla on rehellistä ja luotettavaa, ja vaunu sopii varusteluiltaan pariskunnan tarpeisiin. Hannu on tehnyt 35 vuoden uran pelastustoimissa ja toimii nyt kuljetusyrittäjänä. Karavaaniharrastus on ollut mukana … Continued

Best-Caravanin palvelu on ollut luottamukseni arvoista

Toivo Hämäläinen, tutummin Topi, sekä avopuolisonsa vaihtoivat aiemman asuntoautonsa uuteen syksyllä 2016. Sopiva malli löytyi Best-Caravanin valikoimasta. Best-Caravanin palvelu on herättänyt Topissa luottamusta ja hän aikoo myös tulevaisuudessa huollattaa autonsa Best-Caravanin Espoon toimipisteellä. Porvoossa asuvalla pariskunnalla oli matkailuvaunu jo 1990- ja 2000-luvun vaihteessa. Muutama vuosi sitten he ostivat ensimmäisen matkailuautonsa ja vaihtoivat sen vuoden 2016 … Continued

Best-Caravanilla tuntee olevansa asiakas eikä pelkkä liikkeessä kävijä

Kalustealan yrittäjä Arto Heiskanen omisti 2000-luvun taitteessa ensimmäisen asuntovaununsa, ja karavaanarikärpänen puraisi heti. Viimeisimmän vaununsa hän osti keväällä 2016 Kuopion Best-Caravanista. Arton mukaan Best-Caravan on kilpailukykyinen ja sieltä saa hyvää palvelua. – Olen tiennyt talon pitkän aikaa. Best-Caravan osti HS Pitkäsen, jonka kanssa olen tehnyt jo vuosia asuntovaunukauppaa. Asuntovaunuilussa koukuttaa vapaus valita paikka ja liikkua, … Continued

Kaikki palvelut löytyvät saman katon alta

Sonkajärveläinen Veikko Kainulainen on harrastanut matkailuvaunuja ja autoja jo 80-luvulta lähtien. Hän on ollut Kuopion Best-Caravanin asiakas jo pidemmän aikaa ja asioinut liikkeessä aiemmankin omistajan aikaan. Viimeisimmäksi Veikko korjautti Kuopion Best-Caravanissa, Hobbymerkkisen, kahdeksannen asuntoautonsa kun lokki ajon aikana lensi päin ikkunaa. Korjauksen yhteydessä autoon tehtiin myös tiiveysmittaus. – Ostimme tämän auton noin vuosi sitten toisesta … Continued

Best-Caravanin valikoima on laaja ja palvelu hyvää

Nokialainen Mauri Holopainen sekä hänen avovaimonsa ovat kiertävät kesäisin Suomea loma- ja tanssireissuillaan. Ensimmäisen kerran Best-Caravanin kanssa pariskunta asioi vuonna 2013, jolloin he vaihtoivat aiemman matkailuvaununsa toiseen. Syksyllä 2016 vaunu vaihtui matkailuautoon, joka löytyi jälleen Best-Caravanin valikoimasta. Juuri kattava valikoima ja hyvä asiakaspalvelu ovat ne syyt, jotka saavat Maurin palaamaan Best-Caravanille aina uudelleen. – Kierrämme … Continued

Reissuille Best-Caravanin kautta

Eläkkeellä oleva Pekka Vilhunen aloitti karavanaariharrastuksen noin vuosi sitten ystäväpariskunnan innoittamana. Hän ja hänen naisystävänsä Irmeli Kataja ovat käyneet useilla reissulla Suomessa ja tulevaisuudessa he ovat aikeissa suunnata myös ulkomaille. Asuntoauton huollossa, reissuvalmisteluissa ja varustelussa auttaa Best-Caravan, jonka palveluihin Pekka on tyytyväinen. Pekka löysi matkailuautoharrastuksen hyvinkääläisen ystäväperheen kautta. – Heillä on ollut matkailuauto jo monta … Continued

Niin myynnin kuin huollonkin osalta olen saanut erinomaista palvelua

Kuopiossa asuva Olavi Pernu hankki ensimmäisen matkailuautonsa noin 15 vuotta sitten. Viimeisimmän autonsa hän osti noin nelisen vuotta sitten. Kaikista auton koriin liittyvistä huoltotoimenpiteistä on siitä eteenpäin vastannut Best-Caravan. Olavi on ollut saamaansa palveluun erittäin tyytyväinen. Olavi sekä hänen vaimonsa ovat kiertäneet matkailuautollaan niin Suomea kuin Norjaakin. Suomi on Olavin omien sanojen mukaan kierretty ristiin … Continued

Olkkonen osti kaksi autoa vuoden sisään

Riihimäkeläinen Pertti Olkkonen päätti hankkia itselleen menopelin matkoille ympäri Suomea. Hän löysi keväällä maaliskuussa 2016 itselleen sopivan matkailuauton Best-Caravanilta Hyvinkäältä. Harrastusinto kasvoi ja kesällä 2016 auto päivitettiin uudempaan, vuoden 2011 Caproon. – Alkuperäisenä ajatuksena oli, että vaihtaisin uudempaan malliin keväällä 2017, kun tänä kesänä myyjä teki hyvän tarjouksen tästä. En viitsinyt enää odotellakaan. Kaverit sanovat, … Continued