Olkkonen osti kaksi autoa vuoden sisään

Olkkonen osti kaksi autoa vuoden sisään

Olkkonen osti kaksi autoa vuoden sisään - Asiakkamme Kertovat - Best-Caravan

Riihimäkeläinen Pertti Olkkonen päätti hankkia itselleen menopelin matkoille ympäri Suomea. Hän löysi keväällä maaliskuussa 2016 itselleen sopivan matkailuauton Best-Caravanilta Hyvinkäältä. Harrastusinto kasvoi ja kesällä 2016 auto päivitettiin uudempaan, vuoden 2011 Caproon.

– Alkuperäisenä ajatuksena oli, että vaihtaisin uudempaan malliin keväällä 2017, kun tänä kesänä myyjä teki hyvän tarjouksen tästä. En viitsinyt enää odotellakaan. Kaverit sanovat, että tämä malli on asuntoautojen mersu, kun tässä on niin hyvä kori, Pertti hymähtää.

– Pertillä oli 80-luvulla asuntovaunu, mutta nyt hän on innostunut reissaamaan kumppaninsa kanssa matkailuautolla. Olkkonen on matkustellut autolla pitkin Suomea ja kesällä 2016 kilometrejä kertyi 4000.

– Nyt on hyvä auto käytössä. Se on mieluinen, riittävä ja parempi ajaa kuin aikaisempi, eläkkeelle siirtynyt Pertti kertoo.

Kaikki toimii hyvin

Pertti kiittelee Best-Caravanilta saamaansa hyvää palvelua. Koska hän asuu Riihimäellä, on auton pesumahdollisuudet lähellä.

– Kouluarvosanaksi antaisin yhdeksän ja puoli. Best-Caravanilla on miellyttävää porukkaa niin myynnissä, tarvike- kuin varaosapuolella.

Autojen hinta-laatusuhde kolahti

Olkkosen mukaan kaupanteko kaikkinensa sujui hyvin alusta loppuun molemmilla kerroilla, kun hän on ostanut auton.

– Kahdet kaupat on tullut vuoden sisään. Kaikki on sujunut oikein mukavasti ja autojen hinta-laatusuhde on ollut kohdallaan, Pertti kommentoi.