Hyppää sisältöön

Vuosi karavaanielämää retkeilyautossa takana

Haaveiletko salaa tai kovaan ääneen vapaudesta, johon heittäytyminen saattaa kuitenkin hieman vielä arveluttaa? Oletko vähintään leikitellyt ajatuksella matkailuautoilusta viikonloppuharrastuksena tai peräti kesäkotina? Jos jokin edellä mainituista kolahti, kannattaa jatkaa lukemista – tässä blogissa media-alan yrittäjä Jenni Kaskimeri avaa ensimmäistä vuottaan kokoaikaisena karavaanarina.
|
Kuvat: Jenni Kaskimeri

Nimeni on Jenni Kaskimeri ja olen turkulaislähtöinen media-alan yksityisyrittäjä. Asun vakituisesti ja ympärivuotisesti retkeilyautokodissani. Tien päälle muuttaminen ei kuitenkaan ollut minulle pitkäaikainen haave, eikä tämä elämänmuutos ollut ennalta suunniteltu. Minun tarinani onkin esimerkki siitä, miten elämää mullistaneiden vastoinkäymisten myötä silmät voivat aueta aivan uudenlaisille mahdollisuuksille ja unelmille. Nyt minulla on täysi vuosi karavaanielämää retkeilyautossa takana, joten ajattelin, että on sopiva hetki jakaa kokemuksia näin blogien kautta.

Vaikeuksien kautta kohti uusia unelmia

Koin monta peräkkäistä menetystä kesällä 2020, minkä seurauksena löysin itseni tilanteesta, jossa olin pandemian keskellä irtisanottu, juuri eronnut pitkästä parisuhteesta ja myynyt yhteisen rivitalokotimme. Näiden mullistusten myötä aloin tosissani miettiä, mitä elämältäni haluan. Saman vuoden syksyllä päätin, että muutan vuokrayksiön sijaan talveksi matkailuvaunuun. Ostin ensimmäisen retkeilyautoni jo seuraavana keväänä huomatessani, ettei liikkuva elämäntapa ollutkaan väliaikainen ratkaisu, vaan täysin uudenlaisen elämän alku.

Liikkuvassa kodissa parasta on, kun aamukahvimaisema vaihtuu mieleni mukaan. Minusta tuli aamuihminen vasta retkeilyautoon muutettuani, mikä saattaa johtua siitä, että nukun autossa paremmin kuin missään muualla.

Luopumalla syntyy tilaa uudelle

Tavaran karsiminen oli minulle puhdistava ja terapeuttinen kokemus

Liikkuva koti tuo mukanaan verratonta vapautta, mutta myös sopeutumista ja luopumista. Esimerkiksi suhteeni materiaan on muuttunut radikaalisti, mikä on kukkaroni kannalta pelkästään hyvä asia. Säilytystilan rajallisuus on merkittävin sopeutumisen paikka, sillä pieneen tilaan muuttaessa on luovuttava isosta osasta irtaimistoa. Säilöön jäivät vain harvat ja valitut, joko perusteltua käyttöarvoa omaavat tai tunnearvoltaan merkitykselliset esineet. Tavaran karsiminen oli minulle puhdistava ja terapeuttinen kokemus. Samalla kun luovuin vanhasta, tuli fyysisesti ja henkisesti tilaa uudelle.

Minulle tämä elämäntapa on antanut paljon enemmän, kuin mistä olen joutunut luopumaan. Kyse on lopulta vain halusta oppia uudenlaisia rutiineja ja käytännön taitoja, mikä ei koskaan ole pahitteeksi. Tässä muutamia elämän asioita, joita olen oppinut viimeisen vuoden aikana:

  • sietämään epävarmuuden tunnetta
  • elämään hetkessä ja kuuntelemaan vaistoani
  • ennakoimaan turvallisuuteen liittyvissä asioissa

Kaiken kaikkiaan elämänasenteeni on kokenut täydellisen remontin, ja löydän iloa ja mielihyvää helpommin kuin entisessä elämässäni.

Pieneen tilaan muuttaminen vaatii sopeutumista, mutta opettaa samalla pärjäämään vähemmällä. Oivalsin, ettei kaikkea tarvitse omistaa itse, sillä vuokraaminen tai lainaaminen on myös hyvä vaihtoehto.

Olen myös oppinut paljon retkeilyautostani ja sen tekniset ominaisuudet tulivat tutuiksi hyvin nopeasti, vaikka en olekaan selvinnyt täysin ilman kommelluksia. Olen oppinut hyvin käytännöllisiäkin asioita, kuten tarkkailemaan käyttöveden riittävyyttä ja säiliöiden tyhjennysmahdollisuuksia.

Retkeilyautossa elän luonnon rytmiä kunnioittaen

Siinä on ihan omanlaistaan tunnelmaa, kun viettää iltaa myrskytuulen keinuttaessa kotia ja sateen rummuttaessa ankarasti peltikattoa. Vastapainoa tuovat seesteiset keskikesän aamut, jolloin pimennysverhoja aukaistaessa pehmeä valo valtaa pienen retkeilyauton läpikotaisin.

Olen nukkunut autossa alusta asti paremmin kuin koskaan aiemmin

Talvella pakkasen vaihtelut voi aistia, vaikka lämmitys ja hyvä eristys pitävätkin huolen tarkenemisesta. Sääolojen ja luonnon rytmin mukaan eläminen tulee arkeen harmoniaa. Olen nukkunut autossa alusta asti paremmin kuin koskaan aiemmin. Syy voi löytyä hyvästä ilmanvaihdosta, valitsemastani +16–18 asteen sisälämpötilasta tai yksinkertaisesti vain siitä, että nykyään vietän merkittävästi enemmän aikaa ulkona.

Pohjois-Norjan lumoavan kaunis Blåvatnet palkitsee näkymillään kivikkoisen vaelluksen jälkeen.

Koska kaikki tarpeellinen kulkee aina mukanani, pystyn tarttumaan mieleen juolahtaviin ideoihin ja lähtemään spontaanisti erilaisten aktiviteettien pariin. Voin vapaasti ja sääolojen mukaan päättää, onko nyt sopiva hetki pulahdukselle järven tai meren rannassa, otanko rinkkani sängyn alta ja lähden vaellusreitille vai lähdenkö valokuvaamaan uusiin maisemiin. Kurjan sään tullen valitsen ennemmin kirjan, maalaan akvarelleilla, kirjoitan omia teoksiani eteenpäin tai rentoudun elokuvan parissa. Kutsun usein myös ystäviäni viikonloppuretkille, jolloin saan jakaa elämäntapani huippukohtia heidän kanssaan.

Ikimuistoisimpia seikkailuja ovat tähän asti tarjoilleet Pohjois-Norja ja Lofootit syksyllä 2021. Vuoristojen ympäröimä ja valkeahiekkainen Haukland Beach oli reissuni kohokohta ja kaunein koskaan näkemäni hiekkaranta. Lokakuussa lämpöä oli vielä +16 astetta!

Ammattina seikkailut ja tarinankerronta

Uusi elämäntapa ja koti retkeilyautossa on avannut minulle myös uusia ammatillisia mahdollisuuksia. Paikkariippumattomuuden myötä yrittäjyys alkoi tuntua luonnollisimmalta vaihtoehdolta ja viime kesänä siirryin pois palkkatyöstä. Olen kiitollinen saadessani rakentaa ammattiani liikkuvan elämäntapani ympärille, jolloin työarkeni koostuu erilaisten projektien koordinoinnista, käsikirjoittamisesta ja sisällöntuotannosta. 

Tuoreimpana tehtävänäni on jakaa kokemuksiani yhteistyössä Best Caravanin kanssa, jonka avulla päivitin myös retkeilyautoni vastaamaan paremmin tulevia matkasuunnitelmiani. Varustelutasoa paranneltiin ja auton pohjaratkaisu valittiin ammattilaisten avulla pidempää asumistarkoitusta ja syrjäisempiä retkikohteita silmälläpitäen.

Tein viime vuoden aikana yhteensä neljä matkaa Suomineidon päästä päähän, koska halusin kokea Lapin luonnon sen kaikkina vuodenaikoina. Tammikuussa vierailin mm. Kilpisjärven lähellä sijaitsevalla porotilalla.

Jos liikkuva elämäntapa herättää vetoa myös sinussa, kannustan pohtimaan, miksi se ei olisi mahdollista jo nyt. Puhun kokemuksistani yksineläjän näkökulmasta, joten en juurikaan voi ottaa kantaa perheellisten puolesta. Tiedän kuitenkin, että löytyy lukuisia esimerkkejä soolomatkailijoista pikkulapsiperheisiin, jotka ovat toteuttaneet unelmansa kodista tien päällä. Kysymys oikeastaan kuuluu: mistä olisit valmis luopumaan saadaksesi vastineeksi vapauden liikkua sydämesi suuntaan?

______

Jennin matkaa voi seurata myös Instagramin puolella. Siellä hän vastaa mielellään karavaanarin elämäntapaan liittyviin kysymyksiin ja ottaa vastaan reissuvinkkejä!

Harkitsetteko sinäkin pysyvämpää karavaanielämää tai hieman maltillisemmin matkailuauton hankintaa, mutta et tiedä mistä lähteä liikkeelle? Lataa Best Caravanin Ostajan opas, joka tarjoaa kattavasti tietoa erilaisista matkailuajoneuvoista, ja valitse juuri se sinulle sopiva tapa toteuttaa omannäköistä vapautta!

Ostajan opas
matkailuajoneuvon hankintaan

Päivitetty: 9.1.2023