Hyppää sisältöön

Vuoden top 10 kohteet – Tietäjät löytää #15

Kulunut vuosi on ollut täynnä hienoja matkailuautoreissuja, ja tietäjämme ovat seikkailuillaan löytäneet monia kiinnostavia kohteita. Tähän blogiin on koottu tietäjiemme Christerin ja Lauran vuoden top kymmenen lempipaikkaa Pohjoismaista.
|
Kuvat: Laura Kolari & Christer Ådahl

Vuoden viimeiset tietäjämme Christer ja Laura ovat kiertäneet matkailuautolla Pohjoismaissa hyvällä tahdilla, ja heidän reissujaan on saanut ihastella erityisesti Best Caravanin Instagramin puolella. Tähän blogiin onkin koottu heidän tämän vuoden top kymmenen mieleenpainuvinta matkailuautokohdetta sekalaisessa järjestyksessä. Joko olet katsastanut nämä huippupaikat vai lisätäänkö ne ensi vuoden reissukohteiksi?

1. Kesänkitunturi, Suomi

Kesänki nimensä mukaisesti kannattaa valloittaa kesällä, ja huipulta avautuva näkymä voisi olla suoraan vieraalta planeetalta. Jotkut sanovat, että kaukaa katsottuna tunturi näyttää hieman pötköttävältä mäyräkoiralta. Aivan tunturin kupeessa on Kesänkijärvi, jonka kylmissä vesissä voi karistaa kesäisen vaelluksen pölyt. 

Kesänkitunturilla aamuinen valo on lähes maaginen kokemus.

2. Pallas-Yllästunturi, Suomi

Syrjäisempi Pallastunturi on rauhallinen vaelluskohde ja tarjoaa paljon erilaisia reittejä muutaman tunnin reissuista (esimerkiksi Taivaskeron huiputus) useamman päivän retkille (55 km pitkä Hetta-Pallas). Niille, joita kiinnostaa talvinen puuterilasku, on Pallas loistava paikka myös metsälaskuille.

Pallastunturi on rauhallinen vaelluskohde ruskasesonkinakin.

3. Saanatunturi, Suomi

Saanalle vaeltajan kannattaa varautua tuulenpitävillä varusteilla, sillä tunturin vaellusreitit etenevät huipulle avonaisessa maastossa. Reitit ovat onneksi helppokulkuisia, ja mitään erityisiä vaelluskenkiä ei tarvitse – pystyt huiputtamaan tämän tunturin peruslenkkareissa.

Saanatunturin huipulla tuulee, mutta maisemat ovat pienen viiman arvoiset.

4. Trollsjön, Ruotsi

Trollsjön, tai Peikkojärvi, on näkösyvyydeltään noin 33 metriä ja Ruotsin kirkkain järvi eli sen reunalta näkee pohjaan asti. Vaellus järvelle on vain viisi kilometriä pitkä, mutta reitti on yllättävän vaikeakulkuinen johtuen suurista korkeuseroista. Vaellukselle kannattaa lähteä mahdollisimman aikaisin aamusta, jotta kivikkoisen maaston ehtii kävelemään päivässä. 

 

Peikkojärvestä löydät Ruotsin kirkkaimmat vedet.

5. Stora Sjöfallet, Ruotsi

Stora Sjöfallet on kolmen kansallispuiston muodostama alue Ruotsin Lapissa. Suurien korkeuserojen vuoksi maisemat ja kasvillisuus vaihtelevat paljon, ja kaikille löytyy varmasti jotain kiinnostavaa katseltavaa. Kansallispuiston järvi on padottu ja sen yli kulkeva riippusiltareitti on kokemisen arvoinen.

Kyllä näissä Ruotsin maisemissa kelpaa karavaanarin ajella.

6. Sarekin kansallispuisto, Ruotsi

Sarekin kansallispuisto sijaitsee noin napapiirin korkeudella, joka ei ole vielä pohjoisinta pohjoista, ja silti tällä korkeudella voit nauttia tunturivaelluksesta. Pukeutuminen voi olla reissaajalle haasteellista, sillä maasto vaihtelee kylmistä lumihuipuista leutoihin metsiin nopeastikin. Onneksi matkailuauto toimii vaeltajan kätevänä kumppanina ja, mikä tärkeintä, vaatekaappina.

Vaikea uskoa, että nämä Sarekin kansallispuiston maisemat löytyvät niinkin läheltä kuin naapurimaastamme.

7. Unstad, Lofootit

Unstad tunnetaan myös pohjolan Balina, sillä se on surffaajien arktinen paratiisi. Matkailuauton voi ajaa puskaparkkiin aivan hiekkarannan viereen. Unstad Arctic Surffissa on ravintola ja kahvila, josta saa huhujen mukaan maailman parhaita korvapuusteja. Jäämeri-surffilla kylmettyneet varpaat ja sormet voi myös lämmitellä Artic Surfin saunassa. 

Auringonlasku vuoren huipulla – mikä vapaus!

8. Steindalsbreen jäätikkö, Norja

Steindalsbreen on ikijäätikkö. Vaellusreitti sinne on noin kymmenen kilometriä helppokulkuista maastoa. Jäätikkö ei ole ainoa alueen nähtävyys, vaan vaelluspolun vieressä virtaava joki on tunnettu erikoisesta “maitomaisesta” valkoisesta väristään. Reissaajat voivat bongata myös vapaana laiduntavia lampaita matkallaan jäätikölle.

Tämän massiivisen jäätikön reunalla tuntee itsensä pieneksi.

9. Lovatnet, Norja

Tällä listalla on paljon järviä – eikä syyttä! Lovatnetin järvinen vuoristomaisema on harvinaista herkkua suomalaiselle reissaajalle. Erikoisuutena tässä järvessä on sen turkoosinvihreä väri, joka johtuu lumen sulaveden ja vuorten maa-aineksen sekoittumisesta järviveteen.

Lovatnetin rannalta kohoavat vaikuttavat lumihuippuiset vuoret.

10. Preikstolen, Norja

Tämä “saarnatuoli” on näköalapaikka jyrkänteen huipulla Lyse-vuonossa, ja se on saanut nimensä tasanteisesta muodostaan. Paikka on yksi Etelä-Norjan suosituimmista kohteista, joten parhaimpaan sesonkiaikaan vaellusreitti näköalapaikalle voi olla ruuhkainen. 

Tältä tasanteelta näkee vuonoja silmänkantamattomiin.

Näiden vuoden 2021 kohokohtien myötä Tietäjämme jäävät tauolle ja palaavat ensi vuonna valmiina uusiin seikkailuihin. Au revoir! 

_____

Muita Tietäjät löytää -blogeja sekä helmiä löydät Best Caravanin sivuilta. Käy lukemassa lisää inspiroivista paikoista niin Suomesta kuin muuallakin Pohjoismaista. Voit myös lisätä omat lempipaikkasi toisten karavaanarien löydettäväksi tähän karttaan.

Päivitetty: 29.11.2021