Marsalkka Mannerheimin salonkivaunut ovat kaksi marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin käytössä vuosina 1939–1946 olleeseen esikuntajunaan kuulunutta rautatievaunua. Molemmat ovat nykyään museoituna. Toinen vaunuista on nähtävissä Mikkelin rautatieasemalla ja toinen Sastamalassa valtatie 12:n varrella olevalla huoltoasemalla.

Sastamalan salonkivaunu

Toinen Mannerheimin esikuntajunaan kuuluneista salonkivaunuista on vuodesta 1969 lähtien ollut näytteillä Marskin salonkivaunu -nimisenä Sastamalassa. Sitä säilytetään valtatie 12:n ja yhdystie 2495:n risteyksessä olevan Shell -huoltoaseman pihamaalla. Vaunussa toimi aikaisemmin kahvila, mutta nykyään se on pelkästään museokäytössä. Salonkivaunu on kesäaikana avoinna yleisölle.

Mannerheimin salonkivaunu © Virpi RautiainenSastamalassa sijaitsevassa vaunussa järjestettiin marsalkka Mannerheimin ja Suomessa vierailleen Saksan valtakunnankanslerin Adolf Hitlerin tapaaminen 4. kesäkuuta 1942. Mannerheimin syntymäpäivälounaalla olivat lisäksi muun muassa presidentti Risto Ryti, pääministeri Jukka Rangell ja saksalainen sotamarsalkka Wilhelm Keitel. Salonkivaunu oli juhlavastaanoton aikana pysäköitynä Kaukopään tehtaiden ratapihalla Immolassa lähellä Imatraa.

Osa Hitlerin ja Mannerheimin keskustelusta nauhoitettin salaa. Kysessä on tiettävästi ainoa nauhoitus, jossa Hitler esiintyy normaalissa keskustelussa. Näyttelijä Bruno Ganz käytti sitä hyväkseen vuonna 2004 opetellessaan Hitlerin luonnollista puhetyyliä elokuvaa Perikato varten.

Lähde: Wikipedia

Kuva: Virpi Rautiainen

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.