Mikä illalla näyttää väsyneenä pahalta on aamulla muisto vain. Aurinko karkotti kylmyyden ja vesilätäköt, joten Vilnahan alkoi näyttää mukavalta paikalta. Poikien mieleen oli syöpynyt ajatus yhdestä päivästä, joten pysyimme suunnitelmissa. Kyllä tässä vielä hienoja paikkoja ehtisi nähdä riittämiin. Annoin Vertille koulutehtäväksi valita Googlesta yhden mielenkiintoisen rakennuksen Vilnasta kuvataidetuntia varten, paikantaa se kartalta ja sitten lähtisimme kuvaamaan sen.

Kuvausmatka alkoi vähän kireissä tunnelmissa, kun kukaan ei oikein tiennyt, minne mennä ja yhtäkkiä tietopankkeja olikin useampi sekä suuntia kaksi aivan päinvastaista. Päätimme jakaantua ja ottaa selvää, kumpi reitti olisi nopeampi. Amazing race Vilna starttasi. Joukkueina olivat Vikke-Katja ja Vertti-Tero. Säännöt olivat Viken joukkueessa selvät: olla ensimmäisenä Vilnan tuomiokirkolla, voittajat saavat isommat jäätelöt häviäjien tyytyessä pienempiin. Jos sattuisi käymään huonosti ja me häviäisimme saisi kaikki yhtä suuret jäätelöt, sillä eihän toiset tienneet mitään koko säännöistä.
Alku näytti hieman takkuiselta. Google maps vaihtoi mielipidettään neljä kertaa, mihin suuntaan meidän tulisi mennä. Me olimme joustavia ja tietysti sen mukaan vaihdoimme suuntaa. Olimme valinneet kävelyreitin, pyöräreittiä Google ei jostain syystä halunnut meille tarjota. Mielestämme kävelyreitti olisi varmasti lyhyempi kuin autoreitti ja pitäisi sisällään puistoalueita. Näin ainakin Tero kehui omaa reittivalintaa kireähkössä perhepalaverissa. Vaikka emme häntä uskoneetkaan, taisi Teron sanat vaikuttaa valintoihimme.

Ensimmäiset kilometrit olivat jatkuvaa ylämäkeä. Lohduttauduimme ajatukselle, että jossain vaiheessa sen on pakko muuttua alamäeksi. Pystyimme lohduttamaan toisiamme toisellakin tavalla. Eihän meidän tarvitse edes polkea koko aikaa. Kävelyreitillä on osa korkeusvaihteluista korvattu portailla. Jos Teron ja Vertin reitti sisälsi viheralueita, niin meillä niitä vasta riittikin. Löysimme kaatuneita puita, joiden yli sitkeästi kiipesimme. Kohtasimme muurin, jonka ylityksessä Vikke omasi herrasmiehen elkeet, muuten saattaisin keikkua siellä vieläkin. Kuivuneen puron pohjalla Vikke ystävällisesti neuvoi minua, että näitä siltoja kannattaa edelleen äiti käyttää, vaikka vettä ei enää virtaakaan.

Puoltatoista kilometriä ennen piippasivat molempien kännykät. Viesti tuli. Tero ja Vertti olivat perillä. Mutta ei se mitään. Nauru ja hauskanpito korvasi monin verroin voiton karkaamisen. Ja eihän toinen joukkue edes tiennyt, että tässä kilpailtiin. Perille päästyämme näimmekin kaksi ihan raikasta ja levänneen oloista nuorta miestä. Paha aavistus jäi kytemään mielen pohjalle. Ne olivat varmasti tulleet taksilla!

Jos mennessä minulla ja Vikellä oli mielenkiintoinen reittivalinta, ei paluukaan värittömäksi jäänyt. Kauppakeskus Rimin edessä oli pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi mielenosoitusjoukko. Meille ei ihan auennut, mistä siinä oli kyse, mutta ei siitä välittänyt paikallisetkaan. Poliiseja ei näkynyt vasta kuin muutaman korttelin päästä kun Vikke jäi odottelemaan hidasta äitiään ja nojaili pyörän satulassa istuen liikennemerkkiin. Sade oli jättänyt kosteutta merkkiin ja opimme, etteivät liettualaiset liikennemerkit ole yhtä järeästi maassa kiinni kuin Suomessa. Merkin tolpan letkumaisuus ja pisaroiden tippuminen sai Viken sisäisen lapsen heräämään. Heiluteltuaan sitä pari kertaa, huusi kiukkuinen poliisi rakennuksen portailta jotain. Mitä, sitä me ei tietenkään ymmärretty. Vikke pyysi kiltisti, että voisiko asian toistaa englanniksi. Ei voinut. Ääni koveni ja sisällöstä ei saanut edelleen mitään selvää. Katsoimme parhaaksi nyökyttää ja polkea rauhallisesti nurkan taakse. Jos poliisisetä haluaisi meidät putkaan, niin saisi ainakin lähteä takaa-ajoon. Ei lähtenyt. Päättelimme rikokseen olleen lievä.

Vilnasta ajelimme Bialystokiin Valko-Venäjän rajan läheisyyteen. Siellä vaeltelee visenttejä, euroopanbiisoneita, villinä ja vapaina. Siellä meinasi myös vaellella villinä ja vapaina Noviisien yhdistelmä, koska leirintäalueita, joita netissä löytyi huikeat kolme kappaletta, olivat samanlaiset uutisankat kuin Trumpin Hornet-kaupat Suomeen. Onnenkantamoisena Vikke bongasi ohi ajaessamme pienen urheilukeskuksen, jossa oli postimerkin kokoinen leirintänurmikko. Lisäbonuksena oli aidattu alue ja silmäpuoli vahtikoira, joten uni maittoi.

Bialystokiin oli luvattu kolmen pisaran vesisadetta. Emme aikailleet, vaan päätimme tutustua visentteihin jo seuraavana aamuna ja lähteä mahdollisesti jatkamaan matkaa eteenpäin. Suunnitelma oli hyvä ja yksinkertainen. Voisi kuvitella, että sen saisimme toteutettuakin. Viisikymmentä kilometriä, kun oli ajettu visenttipuistoon, Tero sattui kysymään minulta, jolle kortti oli ojennettu maksutarkoituksissa, missä luottokortti on? Ei löytynyt luottokorttia, vaikka kuinka pengottiin. Meisseli teki u-käännöksen ja palasimme takaisin päin. Matkaa oli kertynyt vain viisikymmentä kilometriä, mutta ihmeen useasti olin onnistunut nousemaan matkalla autosta pois. Oli ollut vessahätää ja nälkää, porttia oli pitänyt avata. Kaikki paikat piti pysähtyä ja tarkistaa. Lopulta saavuimme alkupisteeseen, respan tiskille, jossa se odotti. Enää ei tarvitse Katjan hoitaa maksamista. Kun joudut tekemään jotain, tee se niin huonosti, ettei tarvitse enää tehdä toiste.

Matka alkoi alusta. Eihän sitä nyt yhden sadan kilometrin vuoksi jätetä väliin. Ei vaikka matkaa taitettiin melko huonokuntoista tietä pitkin, joka jossain vaiheessa muuttui sateen vuoksi järveksi. Luonnossa emme onnistuneet visenttejä näkemään, vaikka kuinka olin yrittänyt ajeluttaa perhettä edestakaisin. Kiittämättömiä ovat, eivät osanneet arvostaa. Perillä näimme jyhkeitä eläimiä ja totesimme, ettemme niitä haluaisi kohdatakaan luonnossa. Toiseksi jäätäisiin.

Aamulenkiltä armahdettiin pojat, koska sovimme lähtevämme melomaan, mutta itse halusin lähteä kiertämään pikku järven. No pienihän se oli, joten päätimme Teron kanssa avartaa ympäristötuntemustamme hieman ja tutkia sitä lisää. Siinä sitä mentiin keskellä Puolaa heinittyneillä peltoteillä. Alun hölkkä hidastui erityisesti siinä vaiheessa, kun takaisin palatessa totesimme jonkun sulkeneen portin munalukolla. Pojasta on polvi parantunut reilusti. Muurin yli auttoi Vikke minut Vilnassa, mutta pikku aidan yli ei Tero suostunut minua tällä kertaa auttamaan. Lenkki sai lisäkilometrejä muutaman. Liikunta tekee hyvää ei siinä mitään, mutta kyllä tällä kertaa liika oli liikaa.

Urheilukeskus tarjosi kaikenlaista kivaa, joten olimme päättäneet jäädä pitemmäksi aikaa. Kajakit olisi testattava seuraavaksi. Itse olen joskus lukioaikoina melonut ja sen jälkeen yritimme Teron kanssa, mutta Suomenlahden aallokko ei ollut sillä kertaa kovin yhteistyökykyinen, joten yhteen kertaan se on jäänyt. Pikkuinen järvi oli melkoisen tyyni. Kipusimme kajakkikaksikkoihin. Minulla kävi jo mielessä alkuvaiheessa, että pitäisikö jakaantua vanhempi-lapsikaksikoiksi, mutta pojista oli mukavaa mennä yhdessä. Antaa mennä, jos siltä tuntuu. Opettelu sujuikin hyvin. Hieman pidemmältäkin erotti, missä kajakissa oli meidän lapsemme. Välillä raikui vasen-oikea ja jos ei kuulunut, niin melat kulkivat täysin eri tahtiin.


Puolen välin jälkeen päätimme kuitenkin vaihtaa pareja. Vertti alkoi väsyä ja äänensävyt kiristymään. Palasimme laiturille takaisin. Viken noustessa kajakista olivat äidin neuvot: pidä laidoista kiinni ja aseta jalka tarkasti pohjan keskelle, jäi noudattamatta. Silmänräpäyksessä kajakki kallistui ja Vikke pääsi lähikontaktiin Puolan todella likaisen näköisen järviveden kanssa. Vesi oli lämmintä, kännykkä oli vesitiiviissä pussissa ja pelastusliivit pitivät huolen, ettei mitään katastrofaalista tapahtunut. Haisevat vaatteet ja keskuksen pyykinpesukoneettomuus aiheuttivat sen, että pitempi oleskelu jäi haaveeksi. Me suuntasimme matkamme Krakovaan. Taisi melonta kaikista kuitenkin olla hauskaa, koska uusi mahdollisuus jäi mietintämyssyyn…

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: