Vuosikymmeniä ajettu mökkitie etelästä Vuokattiin on kokemuksien mukaan pitkä. Koskaan ei ehtinyt viikonlopuksi saunaa lämmittämään tai, jos ehti, vain sauna lämmitettiin, kun kotiinlähtö jo koitti.

Totuus valkeni mökistä luopumisen jälkeen. Onnekkaitahan me oltiin oltu. Olisihan se voinut sijaita paljon pohjoisemmassakin. Takapenkin turhautuneisuus oli nyrkein kosketeltavaa, kun veljesrakkaus leiskui. Vuokatin jälkeen olisi ollut hyvä lennähtää jo saman tien Norjan karuihin maisemiin, mutta väliin mahtui puoli Suomea.

Suurin osa perheestämme osaa myöhään nukkumisen jalon taidon ja matkaan lähtö venyy useasti iltapäivän puolelle. No eihän siinä mitään, mutta pieni ja sitäkin kiukkuisempi vähemmistö väsähtää jo illan alkutunneilla, joten ajoaikaa ei ihan kauheasti väliin jää. Pysähtelimme ja nukuimme milloin missäkin ja teinimonsteri alkoi pikku hiljan turhautua. Oltiinhan puhuttu Euroopan turneesta ei kotimaa tutuksi rengasmatkailusta.

Eräs lepopaikka taisi jäädä meille kaikille mieleen paristakin syystä. Paikka oli hiljainen uimaranta suoraan postikortista. Löysimme sieltä huussin maailman kauneimmalta paikalta. Se oli puhtain yleinen, jonka olimme koskaan kokeneet. Ikkunasta avautui seesteinen järvimaisema. Vasta höylätyn puun tuoksu peitti alleen perinteiset käymälän hajut. Istunnolla olisi viihtynyt vaikka kuinka ja kauan, mutta Suomen laajin ja intohimoisin ilmasotalaivue kävi kimppuun.
Vaunun ulkopuolella ei todellakaan tarvinnut olla yksin. Ihmisistä ei ollut haittaa tai heidän puheliaisuudestaan, mutta laivueen lentäjät kertoivat omaa tarinaansa kuorossa inisten. Tuli mieleen muinainen mainos: ”Älä sie etelän mies huido, ota ohovia.” Oishan me otettu, mutta kun äiti Noviisi kielsi. Uinnin jälkeen olisi myrkyt kantautunut sänkyyn, joten huitomalla niistä yritettiin eroon päästä.

Ennen nukkumaan menoa Tero pyrki niittaamaan jokaisen inisevän yksilön. Vaunun kuuluisi hänen mielestään olla äänetön, joten joka nurkkaus nuohottiin läpi. Iltajumpasta ei meinannut tulla loppua, kun molemmat kattoikkunat oli jätetty auki. Juu hyttysverkot oli vedetty eteen, ei me niiiiin tumpeloita olla. Mutta jostain sieltä raosta verenhimoisimmat yksilöt pääsivät sisään luikahtamaan. Pitkän tovin sitkeästi metsästettyä vaunun sänkypaikat tyhjenivät. Tero ja Vikke siirtyivät autoon nukkumaan. Uni-Jukalla oli vihdoin reitti selvä, mutta auton ainoa avautuva ikkuna oli Murphyn lain mukaan jäänyt raolleen ja ilmavoimien tiedustelijat olivat heitä vastassa. Ja meille kävi käsky: ”Lähdetään muualle nukkumaan”. Rauhaisa järvimaisema vaihtui Ranuan S-marketin parkkipaikaksi, jossa hyttysten sijasta raskas maantiekalusto aiheutti katkoksia nukkumiseen. Tero nukkui autuaasti, mutta Katja torkkui.

Edelliseltä nukkumapaikalta lähdimme yön selkään hyttysarmeijaa pakoon. Siellä uidessamme, olimme kuvitelleet veden olevan kylmää, mutta aina kylmemmäksi se muuttui. Sodankylässä pysähdyimme jälleen unosille. Iltauinti alkoi olla jo haastavaa. Leuat löivät loukkua pitkään peiton alla. Kuvassa olevat iloiset kasvot ovat vain hetken murto-osan kaappaus kameran lauetessa juuri oikealla hetkellä.

Norjaan me pääsimme, vaikka unet eivät ihan niitä parhaimpia olleetkaan. Nuorgamin kautta matkattiin tarkoituksena nähdä Suomen maantieteellisesti korkein kohta. Nähtiinhän me se ja tutustuttiin heti kohta rajan takana norjalaisiin poliiseihin. Puhallusratsiassa meidät toivotettiin tervetulleeksi Norjaan. Onkohan kovinkin yleistä, että Tenon vartta pitkin hiipii promillerajan ylittäviä maanteiden sankareita vai sattumaako vain, mutta siinä oltiin? Meille esitettiin lisäkysymyksenä: ”Onko teillä koiria mukana?” Automme kuulemma heilui epäilyttävästi ja tummennetuista takaikkunoista ei poliisi ulkoa sisälle nähnyt. Vastasimme ystävällisesti ei meillä, vain kaksi marakattia, joita myös meidän lapsiksi kutsutaan!

Me vanhemmat koimme huojennusta, teinimonsterin toive ulkomaista oli täytetty, vaikka takapuolet olivat puutuneet ja hermot olivat riekaleina. Kaikki olivat väsyneitä, joten ensimmäinen bussipysäkkiä isompi alue kelpasi nukkumispaikaksi tien varressa. Opin jo vuosia sitten, ettei bussipysäkille kannata pysäköidä edes Helsingin keskustassa, vaikka parkkipaikat ovat kortilla. Sakon siitä saa! Joten emme kokeilleet onnea Norjassakaan.

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: