Sen kerran, kun Tero murahtaa, muu perhe ottaa hänet vakavasti ja tottelee. Yön pimeinä tunteina nettikaista kävi kuumana ja jatkoa kehiteltiin ahkerasti. Aamun koittaessa olivat suunnitelmat tikissä. Pelkästään lauttaliput Maltalle maksoivat 300 euroa. Matka kestäisi naapurin Uffen mukaan 20 minuuttia. Noilla hinnoilla ei meidän karavaani liiku periaatteen vuoksi noin lyhyttä pätkää. Tyhmiä turisteja ollaan kyllä, mutta kaikella rajansa. Aamupalalla esittelimme pojille uuden suunnitelman.

Pidämme loman karavaanailusta tammikuun lopussa. Jämähdämme Etelä-Espanjaan pariksi kuukaudeksi joulukuun alusta Viken harjoituspaikan nurkille. Tänä aikana lennämme Maltalle muutamaksi yöksi. Lennot ja hotelliyöpymiset maksoivat yhteensä vain pari sataa. Vikke tuuletti. Hänen ensimmäinen ajatus oli suihkusta ilman kenkiä. Itse olin jo alkanut unelmoida lyhyestä ja LÄMPIMÄSTÄ suihkumatkasta. Suunnitelmat olivat harsittu kasaan, mutta Tero ei nauttinut enää ajatuksesta viettää aikaa Sisiliassa. Oli hyvä hetki palata tien päälle ja ottaa nokka kohti Palermon lauttarantaa.

Kymmenen kilometrin ajon jälkeen öljyvalo syttyi jälleen. Teron kommentit on pakko sensuroida. En edes yritä muotoilla niitä uudelleen tähän. Vakio kommenttini ”wuhuu, mä saan uutta juttua blogiin” jäi huudahtamatta. Palermon suunta oli onneksi oikea, koska korjaamo oli matkan varrella. Onneksi ei tarvinnut kääntää autoa päinvastaiseen suuntaan. En ole varma, olisivatko Teron psyyke ja verenpaine sitä kestäneet. Loppu perhe yritimme kehitellä erilaisia puujalkavitsejä, mutta vähän hiljaista tuppasi olemaan Teron suunnalla. Huoltamon pihaan kaartaessamme käskin Viken jälleen viritellä kameran etupenkillä, jos saisimme vaikka muutaman hyvän kuvan otettua tilanteesta. Takapenkiltä oli hankala kuvia napsia, sillä tavaksi muodostunut ajomatkan kotikoulu oli hyvässä vauhdissa Vertin kanssa.

Pihalle ilmestyi kasa miehiä ja nyt toiminta oli ripeää. Tosin, että Palmolive-purkin pumpulla öljyn pumppaaminen käytti tuhottoman HITAASTI. Yhtä hitaasti laski Teron verenpaine. Reilun litran pumppunäpertelyn jälkeen saimme todistaa koko perheen voimalla, miten vanhoja öljyjä jälleen tarjottiin Terolle. Ei halunnut Tero nytkään öljyjä, vaan löi nokkapellin kiinni ja kiipesi ohjaamoon. Hän totesi painavansa kaasua saman tien. Itse olin huolissani, että mitä jos kuitenkin hieman odotettaisiin, jos tässä tarvitsee tehdä vielä jotain. Ei kuulemma tarvitsisi. Tasa-arvoisessa avioliitossa elävänä totesin mielessäni, että vaimon on nyt parasta vaieta. Enhän ollut koskaan aikaisemminkaan autoasioiden osalta tehnyt tikkua ristiin, joten miksi nyt aloittaa.

Illan pimetessä laskeuduimme Palermoon. Tero totesi, ettei ole fiiliksiä tutustua komeaan kaupunkiin. Meistä ei kukaan kiistänyt, vaan sovimme lähtevämme ensimmäisellä mahdollisella lautalla Manner-Italiaan. Illan pimeydessä näimme hetkellisesti valoa tunnelin päässä, kun törmäsimme Andreaan ja Tilmaniin leiriytyessämme. He olivat juuri lähdössä vastaavasti lautalle, joten vaihdoimme pikaisesti kuulumiset. Hyvä niin, sillä muutama äijämäinen lohdutuksen sana Tilmannilta sai Teron mielialassa ihmeitä aikaan.

Lauttaliput meiltä vielä puuttui, joten jouduimme lähtemään satamaan kuitenkin pikaisesti. Satamaan pöristellessämme oli mukana jo tuttu leppoisa matkakumppani, jolle upposi vitsit ja joka niitä itsekin ahkerasti kertoi. Nauru tekikin terää, sillä sataman lippujahdissa oli kaatosateessa voinut jotakuta alkaa harmittaa. Edellisyö oli mennyt operaatio Maltassa, joten olimme päättäneet jalkautua Palermon satamaan.  Kierrettyämme puolentoista tunnin ajan luukulta toiselle olimme saaneet tarjoukset ja todenneet seuraavan aamun lautan olevan kaikkein halvin. Säästöä kalleimpaan oli kolmesataa. Kumpikaan meistä ei suostunut tunnustamaan, että tämän olisi voinut tehdä kuivassa, lämpimässä tietokoneella mahdollisesti huomattavasti nopeammin. Parempi nauttia ja jättää asian tarkempi pohtiminen pois.

Oli aika juhlia ja kohottaa malja voitolle. Pojat olivat valinneet jo illanviettomuodokseen kotona pleikan peluun, joten me saimme vapaat kädet omaan ilonpitoon. Lähialueen tavernat levittäytyivät kännykän näytölle ja valitsin niistä yhden umpimähkään. Saapuessamme kaupunkilähiön peruskerrostalon eteen ja katsellessamme maitolasisiin ikkunoihin epäröimme hetken, mutta totesimme, ettei muita vaihtoehtoja ole ihan vieressä, joten kurkataan sisään.

Oven takaa avautui iso, meluisa sali, joka oli täynnä punavalkoruudullisia pöytäliinoin peitettyjä pöytiä. Tuoksu oli huumaava. Kaunotar ja Kulkuri -kohtauksen kulisseista puuttui vain viulunsoittajat. Heidän esitys taisi olla sinä iltana katolla. Saimme pöydän ja leukojemme alle käytiin sitaisemassa leukalappu. Alkupaloiksi tarjoiltiin heti kovaksi keitetty kananmuna ja lasi makeaa valkoviiniä. Ihan pakko oli tunnustaa tyhmyytemme tarjoilijalle ja kysyä, odotammeko tähän jotain lisää vai nautimmeko vain nämä. Kananmuna iskettiin lautaselle pystyyn ja suolapurkki nostettiin viereen. Nautittiin siis sellaisenaan. Kolmen sukupolven pyörittämässä ravintolassa murheet unohtuivat lopullisesti.

Illan satamaretki oli opettanut, että Palermon suurin parkkipaikka ei ole mikään virallisista P-alueista vaan esikaupungin kadut, joten herätys oli ruuvattu puoli kuudeksi. Olin päättänyt mennä suihkuun aamulla, koska lenkille en pilkkopimeässä ja vieraassa ympäristössä halunnut lähteä. Vikke oli samaa mieltä, joten suunnistimme yhdessä suihkuun. Vikke opasti suunnan, koska oli käynyt illalla asian selvittämässä omistajalta. Annoin pisteet siitä hänelle. Lämpöasteita oli yhdeksän ja suihkut näyttivät sijaitsevan puuliiterin takana räystään alla. Suihkuverhoa toimitti vankka pressu. Hieman epäileväisenä tiedustelin teinimonsterilta ”Oletko aivan varma, et me tonne mennään?” ”Joo niin ne respassa neuvo.” Tuijotin hetken epäuskoisena, mutta mikäpä siinä pakkohan sitä on suihkussa käydä. Päättelin, että jos suihku sijaitsee ulkona, niin oletettavaa on, että kuuman veden tuloon menee hetki, joten nopea ja RAIKAS kastautumisen jälkeen voi lisätä shampoon tukkaan lämmintä vettä odotellessa.

Mitä jos sitä lämmintä vettä ei ala tulla ja alun kylmä vesi on muuttunut JÄÄTÄVÄN kylmäksi? Hivenen epämukava tilanne alkoi meitä Viken kanssa naurattaa ja jonkin ajan kuluttua Tero kiiruhti paikalle ihmettelemään, mitä me mellastamme vajan takana. Oikeat suihkut sijaitsivat kuulemma parinkymmenen metrin päässä. Märkänä shampoot päässä lähdimme suunnistamaan Teron viitoittamaa tietä. Kuinka yllättävää, että ne saippuat ehtivät taipaleen aikana jo silmiin valumaan, joten loppumatkasta Vikke jo kirjaimellisesti talutti minua suihkuun. Kysyessäni mielipidettä tulevasta omaishoitajan työstä, sain kuulla, että toivottavasti sua silloinkin naurattaa yhtä paljon. Päättelin, että tulevana seniorkansalaisena en voi olla siis kovin kärttyisä tai hoito saattaa jäädä saamatta.

Aikainen herätys oli herättänyt vain meidät puoliksi nälän uinuessa syvää untaan. Olimme ennakoineet ja päättäneet käydä tekemässä aamupalan vaunussa satamaan päästyämme. Koska satamamerkinnät eivät olleet tälläkään kertaa Helsingistä lähtevien ruotsinlaivojen tasoa, meni säätämiseen aikaa. Viime metreillä ehdimme aamupalan laittoon. Täyttäessämme Vertin kanssa leipiä vaunussa aukesi ovi ja Tero käski meidän tulla esittäytymään. Olimme tullimiesten tarkastuksessa. Vaunu oli täydessä kaaoksessa, koska emme olleet aamuhämärissä edes sänkyjä pedanneet. Ihme ja kumma, ettei mitä arvonsa parhaiten tunteva koppalakki tehnyt suurempaa tarkistusta ihmissalakuljetuksen estämiseksi. Itseäni olisi meidän toiminta hieman saattanut epäilyttää.

Teron leukakarvoitus on matkan aikana venynyt ja nykyisin joudunkin sukimaan ja letittämään sitä enemmän kuin omaa pehkoani. Letti leuassa ei ole yhtä yleinen täällä päin Eurooppaa kuin Suomessa. Erityisesti pieniä tyttöjä letti näyttää useasti naurattavan. Salernon lautalle päästyämme innostui eräs autokannen työntekijä Teron karvoista niin, että yhteiskuvia heistä piti ottaa, koska hänellä oli samanlainen letti. Matkan aikana Terosta sukeutuikin julkimo, koska kuva oli päätynyt Facebookiin, josta laivan aasialaistaustainen henkilökunnasta suurin osa tuntui olevan partakaverin kamuja. Nuorten kulinaristiemme mielestä julkimon vip-kohteluun olisi pitänyt kuulua parempi ruoka. Tarjoiluissa kun ei ollut kehumista. Olisikohan siellä kolmesataa euroa kalliimmalla reitillä ollut tarjolla gourmeeta?

Salerno oli meille vain välietappi matkalla Amalfin rantatien kautta Sorrentoon. Pitempäänkin olisi voinut viihtyä, sillä kämppärillä oli loistava palvelu. Iltamyöhällä saapuessamme ja pitsapaikkaa tiedustellessamme oli ystävällinen omistajapariskunta tilannut meille pitsat vaunun ovelle kuljetettuna. Italialaiset olivat itse ehdottaneet meille sen, mitä en ollut saanut kysyä Sisiliassa yhdysvaltalaisen tukikohdan portilla.

Tiesimme Amalfin rantatien olevan maailman kuulu jylhistä maisemista. Lisäksi se oli kuin tilauksesta meidän matkan varrella. Olikohan asiaa jopa mahdollisesti suunniteltu? Jos oli, niin matkustustapa oli jäänyt miettimättä loppuun asti. Ensimmäisen parin kilometrin jälkeen Tero huokaili raskaasti, mutta oli vakuuttunut meidän jatkavan loppuun saakka, kun olimme kerta jo sille tielle lähteneet.  Yhdistelmässämme on pituutta 13 metriä. Tiet olivat serpentiiniä. Tien reunasta oli pudotusta parisataa metriä mereen ja kanssa-autoilijat olivat italialaisia. Tunnelmat olivat välillä jännittyneitä autossa.

Bensamittarin painuessa lähemmäksi punaista oli aika pysähtyä tankkaamaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Rantatien bensa-asemat oli mitoitettu sulavakylkisille urheiluautoille. Meidän oli mittaa aivan liikaa. Muutaman ohi ajelimme ajatuksena, kyllä siellä seuraavassa jo mahdutaan. Ei mahduttu. Vaihtoehtona oli kantaa pikkukanisterilla käsin tai irrottaa vaunu. Vaunuhan siinä sitten irroteltiin. Kiven murikoita kantelimme kiltisti renkaiden eteen. Olisi saattanut loppua blogin pito lyhyeen, jos vaunu oli karannut tankkauksen aikana. Saimme kaikki taukojumpan. Pakko on kehua, että perheen tiimityö toimi ihan loistavasti.

Olin saanut serpentiinitiellä erityisen tehtävän vahtia ulkokurvissa vastaantulijoita, kun Terolla oli edessä auton A-pilari eikä näkökyky vastannut Supermiestä. Niistä selvisimme, kunnes muutama kilometri bensa-asemalta tuli kohtalokas bussi vastaan ja jouduimme tiukkaan rakoon. Kaikki olisi mennyt hyvin, mutta mutkassa kallio kaareutui ulospäin eikä Tero sitä peilistä nähnyt. Kuului ikävää ääntä vaunun sivusta ja Tero totesi lopullisen tuomion. Nyt osui.

Bussin mentyä lähdimme laskemaan vahingot. Kirosin mielessäni omaa laiskuuttani, etten vieläkään ollut laittanut vakuutusyhtiön numeroa pikavalintaan. Taakse pysähtyi poliisiauto ja pohdimme, että saisimmeko tässä suuremmankin sopan aikaiseksi. Vahinkoa tutkiessamme saimme todeta vain markiisin vaurioituneen ja poliisiautokin aikansa seisoskeltuaan jatkoi matkaansa. Riittävästi kun vahinkoja ja vastoinkäymisiä sattuu, on oppinut löytämään pilvistä ne hopeareunukset. Amalfin rantatiellä hajosi vain markiisi, joka saadaan korjattua Roomassa tai viimeistään Espanjassa ja meillä on edelleen ehjät seinät ja katto pään päällä. Lapset eivät räplää kännyköitä italialaisen putkan ulkopuolella vanhempien odotellessa oikeudenkäyntiä liikenteen vaarantamisesta sellissä, joten meillä on oikeasti kaikki hyvin. Viken sanoin: ”Äiti ja iskä kattokaa! Meillä voisi mennä tosi paljon huonomminkin!” Sillä kertaa meidän tapaa kulkea maailmalla verrattiin erääseen leirintäalueelle saapuneeseen, joka polki iltahämärässä leirintäalueelle pyörällä kaatosateessa ja alkoi viritellä telttaa viereemme. Eurooppa opettaa jopa teinimonsteria!

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: