Mitä olemme etsineet? Mitä olemme löytäneet? Merenranta on ollut ihan ehdoton sääntö, kun Kreikkaa on kierretty. Ensin Asprovalta, sitten Marathon ja viimeisimpänä Paralio Astros. Ei ole riittänyt edes, että ollaan päästy merenrantakylään, vaan kämppäri on ehdottomasti pitänyt olla meren rannalla. Puolassa jo hankimme pojille mieluisat sukellusmaskit, kun sattuivat kohdalle. Mietin silloin, että mitenkähän paljon näitä loppujen lopuksi tullaan käyttämään. Enää ei ole tarvinnut miettiä. Käytössä ovat olleet monta tuntia päivässä.

Vitosluokan historiassa opiskellaan Antiikin Kreikkaa. Sitä olemme nyt sitten lukeneet. Asprovallan lähettyvillä oli Olympia-vuori. Historian kirjan mukaan Olympia-vuorella asusteli Zeus, kreikkalaisten jumalten pomo. Päätettiin lähteä katsomaan. Navigaattorin mukaan matkaa oli vaivaiset kahdeksankymmentä kilometriä. Sama matka kuin Tervakoskelta Helsinkiin reilu tunti. Lähdettiin käväisemään aamupalan jälkeen. Hetken mietin, että otetaanko evästä mukaan, mutta, kun muut jo kerrankin siirtyivät autoon niin touhukkaasti, niin halunnut enää jäädä säätämään. Aina muutenkin saa kuulemma odottaa, vaikka en tunnusta peilin edessä ainakaan aikaa viettäväni.

Meinasi heti viiden kilometrin jälkeen matka tyssätä. Edessämme oli tien alitus, joka Suomessa olisi jo aikapäivää sitten jätetty jalankulkijoille ja autoille tehty uusi. Peilit käännettiin kylkien myötäisiksi ja Vikke vielä kipaisi katsomaan, että oikeasti mahdumme siitä kulkemaan, ettei loppu vuotta tarvitsisi ajella Meisselillä ilman kattoa. Jokainen seitsemästä kattoantennista kuului ottavan kiinni, kun tien ali tultiin. Montaa senttiä ei väliin jäänyt. Nyt ymmärrän, miksi traktorit, auton ja lava-autot ovat täällä pieniä. Isommilla ei välttämättä mahtuisi.

Kahden tunnin ajon päästä tulimme tienristeykseen, jossa Olympos 18 -viitta kenotti vinossa. Vaihtoehtona olivat maatalon taakse menevä hiekkatie tai melko kuoppainen asfalttitie. Navigaattorin mukaan hiekkatielle. Siis tuonne lampaiden sekaan? No sinne sitten. Ei tarvinnut pitkälle mennä, kun oli päättyvä tie. Se olikin sitten sinne toiseen suuntaa. Onneksi ei ollut vaunua perässä.

Lähdimme nousemaan todella jyrkkää tietä pitkin ylöspäin. Asfalttitiekin päättyi ja muuttui vuoristotieksi, joka oli osittain hiekkaa ja osittain kalliota. Navigaattorin mukaan matkaa olisi vielä jäljellä kolmetoista kilometriä tuntivauhdin ollessa viisi kilometriä tunnissa. Nälän kurniessa vatsaa totesimme, että Zeuksen kotinurkat jäi nyt näkemättä. Ilmankos oli pomo, kun kukaan ei koskaan päässyt sen luokse. Mököttäköön edelleen yksin.

Kotimatkalla etsimme ahkerasti kylistä tavernaa, mutta ne olivat yhtä hyvin kätkettyjä kuin Zeus. Ei löytynyt. Poikkesimme ostoksille leipomoon. Tiskissä oli jäljellä muutamia eri näköisiä ja muotoisia filotaikina-pasteijoita. Ostelin umpimähkää ja autossa totesimme osan niistä olevan maailman parhaita kanapasteijoita. Kävin hakemassa kaikki loput mitä jäljellä oli. Nyt olemme niitä metsästäneet, mutta mistään ei olla löydetty. Ehkä olisi aika Viken opetella niitä tekemään. Voisimme paastota aluksi koko päivän ja sitten iltapäivän viime metreillä nauttia. Katsotaan saisiko kokkimme luomukset samalla lailla veden herahtamaan kielelle kuin leipomossa tehdyt.

Marathonin kämppäriltä lähdimme sivistämään itseämme demokratian synnyinsijoille. Akropolis oli maraton-matkan päässä Ateenasta, joten josko sinne onnistuisimme ajelemaan helposti. Vertin mielestä oli paheksuttavaa, että aina nämä retket liittyvät Kreikassa jotenkin historian opiskeluun. Yritimme lievittää tuskaa ja lupasimme, että mennään samalla sinne trampoliinipaikkaan, jonka hän oli tutkinut jo Krakovassa ollessa. Paikan nimi oli kuulemma Rush ja se sijaitsi Athenassa, joten helpostihan näillä tiedoilla voisimme kaksi perheelle tärkeää asiaa hoitaa yhdellä iskulla. Koko perhe oli hyvällä tuulella. Vikke kertoi jo lähes natiivioppaan elkein tietojaan Ateenasta. Olihan hän siellä kahteen otteeseen vieraillut. Ensin muutama vuosi sitten koulun kanssa Comenius-projektin merkeissä ja tänä kesänä kavereiden kanssa Comenius-kamuja moikkaamassa.

Matkalla Ateenaan kertasimme vielä kiireen vilkkaa lisää Antiikin Kreikan historiaa. Kirja lähti jopa Vertin mukaan kaupungille. Hikisen kävelyn jälkeen tavoitimme Akropoliksen ja pääsimme nauttimaan sen näkymistä muiden kulkijoiden kanssa. Jälleen kerran itselleni heräsi harrashiljaisuus aivan kuten Serbiassa Felix Romulianassa seisoessani tuhansia vuosia vanhojen kiviröykkiöiden äärellä. Otimme kirjasta muutaman katkelman oliivipuiden varjossa ja yritimme painaa demokratian alun periaatteita mieleemme.

Joku päivä sitten sain todeta, että ehkä ne periaatteet eivät ihan olleet kirkkaana, kun veljessota oli tulisimmillaan. Hieman oli hukassa keskustelutaito mielipiteen ilmaisussa. Spartalainen tapa asioiden setvimisessä nosti vahvasti päätään. Onneksi saatavilla oli vain nyrkit ei keihäitä. Olisi saattanut olla jälki taistelutantereella verisempää. Samaisena päivänä saimme todeta, että kreikkalaisten pylväiden päätynimitykset oli opittu. Doorilaiset, joonialaiset ja korinttilaiset pylvästyylit ovat hallussa. Pienin askelin eteenpäin. Jätetään jotain yhteiskuntaopin tunneillekin ysille.

Akropolis oli helppo löytää Ateenasta, mutta Rush piti salaisuutensa. Kun sitä tarkemmin selvittelimme, niin saimme todeta sen sijaitsevan kyllä Athenassa, mutta tämä Vertin Athena sattui nyt olemaan Georgiassa Yhdysvalloissa. Jotain piti löytää tilalle, joten jostain hihasta ravistettiin leffa. Itseilkimys 3 oli leffateattereissa. Hyvä idea! Opiskellaan samalla englantia. Suuntasimme kauppakeskukseen jonnekin Ateenan laitamille ja tiskille lippuja ostamaan. Jätimme liput ostamatta, kun kuulimme, että niin Itseilkimys ja muutkin lasten leffat olivat dupattuja. Kotiin palattiin ja lupasimme tarkastella asiaa jokin toinen päivä.

Muutama päivän päästä olimme jälleen matkalla Ateenaan. Kohteina tällä kertaa Ateenan outlet-paratiisi ja leffateatteri. Vihdoin löytyi Vertille verkkarit ja Vikelle uudet kengät. Kengät olivat nyt aivan pakko hankkia. Edellisistä oli enää puolet jäljellä. Matkalla Asprovallasta Marathoniin leiriä vaihtaessamme se toinen oli jotenkin mystisesti kadonnut. Vieläkään emme ole sitä reikää Meisselin lattiasta löytänyt, mutta ehkä lopullinen tarina selvinnee vuosien päästä…

Leffateatterissa harhauduimme. Jostain kumman syystä päädyimme istumaan teatterisaliin ja katsomaan uutta toimintapätkää. Olimme kuvitelleet sen ikärajaksi K13, kun myöhemmin selvisi sen olleenkin K15. No leffan jälkeen oli Vertin kommentti: ”Olipas se väkivaltainen” ihan aiheellinen. Itse sainkin tästä oivallisen esimerkin, miksi niin moni asia on kielletty 11 -vuotiaalta. Tällä kertaa elämän opit menivät hedelmälliseen maaperään ja aiheesta syntyi oivallinen keskustelu.

Jos Marathonin kylässä yöpyy, niin ihan pakko on käydä myös Marathon-museossa. Viime vuonna starttasi uusi ops kouluissa ja siellä oli mukana myös monialaiset eli useamman aineen yhteisopinnot jostain aiheesta. No nyt sitten jotain tämän kaltaista aloittelimme, kun Vertti protestoi museoon menoa. Kerroin hänelle kyseessä olevan monialaisia opintoja, jossa yhdistyy historia ja liikunta ja jossain vaiheessa otetaan kotitalous mukaan. Läpi meni. Miten aihetta jatkojalostan, on vielä hivenen auki, mutta eihän lukuvuosikaan ole vielä päättymässä….

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: