Akac-Tanya, Bella, Aime ja kaikki hevoset jätimme taakse suurella kaiholla, jota emme olleet tunteneet kotoa lähdön jälkeen. Lähtöpäivänä satoi ja sen jälkeen on sitten satanutkin koko ajan. Itä-Unkari jäi taakse, poistuimme EU-alueelta ja saavuimme Serbiaan. Passimme on tarkastettu kaksi kertaa reilun kahden ja puolen kuukauden aikana: Tallinnan lauttaan noustessa ja Viipurissa. Jossa kävimme kääntymässä, mutta siellä se tehtiinkin todella huolella. Takana on kuitenkin jo kaksitoista maata, jos Suomikin lasketaan mukaan. Nyt seisoimme raja-asemalla jonossa ja odottelimme tarkastusta. Rajavartijat syynäsivät autoja ja niiden matkustajia tarkasti. Sivuilla oli autokuntia, jotka olivat purkaneet tavaransa maahan. Meistä olisi ollut valtavan hassua purkaa omat tavaramme tienpenkalle ja pidätimme henkeä. Molemmissa pisteissä passimme vain vilkaistiin ja halusivat kurkata takapenkille verratakseen passien vankikarkurikuvia ja apinoidemme ulkonäköä. Ilmeisesti täsmäsivät riittävästi, koska matka jatkui jouhevasti osaltamme.

Olimme todella varautuneita uudesta maatuttavuudesta. Laitoin ennen rajan ylitystä viestin veljilleni siitä, miten voisivat jakaa omaisuuteni.  Tämä varotoimenpide sen varalta, ettei minusta kuuluisi mitään loppuviikkoon mennessä. Suljimme kännyköiden dataliittymät. Kämppärillä avatessani Wifin oli veljiltäni tullut itku-nauruhymiöitä, joten eivät ehkä ole vielä aloittaneet omaisuuden perintöosuuden osituksen suunnittelua.

Vesisateen sattuessa olemme painaneet kaasua. Ajattelimme, että syömme edes Serbiassa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Opimme, ettei pikkukaupungeissa ole ravintoloita samalla lailla kuin tähän mennessä muualla. Opimme myös, että EU-ulkopuolisena maana ravintoloissa saa polttaa tupakkaa sisällä. Todella epämiellyttävä yllätys. Opimme, että tarjolla on runsaasti mukavan näköisiä kahviloita, joissa on tarjolla vain leipiä nälkää tappamaan.

Löytäessämme ensimmäisen ravintolan, joka ei ollut kahvila tai pikaruokapaikka ja vieläpä vaikutti mukavalta, rennolta paikalta. Päätimme kokeilla. Ilmankos, se oli mukavan näköinen! Ravintolan avajaiset olisivat vasta lokakuun alussa. Ei haluttu jäädä odottelemaan, vaikka omistaja toivottikin meidät silloin tervetulleeksi.

Seuraava ravintola, jossa oli savuton pöytä tarjolla, olikin sitten varmasti kaupungin hienoin. Hieman nolotti jonkin verran nuhruiset ja lököttövät vaatteemme sekä silmillä roikkuvat hiukset. Nälkä oli niin valtaisa, että se ajoi häveliäisyytemme ohi. Hinnat olivat naurettavia verrattuna Suomen hintatasoon, joten innostuimme syömään herroiksi. Palvelu oli sujuvaa. Juomien ajoitusta tiedusteltiin. Ruoka-annokset selitettiin juurta jaksain. Annosten aikataulusta tiedotettiin kohteliaasti. Henkilökuntaa marssi peräkkäin kuin köyhän talon porsaita, kun ruoat olivat valmiita ja annokset saapuivat yhtä aikaa pöytään. Annokset olivat herkullisia ja kaikki olivat autuaan kylläisiä.

Maksun hetkellä saimme kohdata jälleen Murphyn lain. Teron pankkikortti ei toiminut. Tähän mennessä se oli pelittänyt moitteettomasti eikä minulla ollut mitään oravannahkoihin verrattavaa mukanani.  No, ei hätää, pankkiautomaatti löytyi nurkan takaa. Jäimme poikien kanssa pantiksi ja meillä oli huomattavasti mukavampaa, vaikkakin nolompaa, kuin Terolla ulkona kaatosateessa. Pankkiautomaatit eivät olleet suostuneet yhteistyöhön, vaikka Tero oli useampaa kokeillut. No, onneksi autosta löytyi vielä Visa Electron ja käskin Teron ottaa myös minun korttini. Tajusin siinä vaiheessa, että taidamme olla hieman haavoittuvaisia, jos MasterCard ei kelpaakaan Serbiassa.  Oma yhdistelmäkorttini oli samanlainen kuin Teron ja mitä sitten tekisimme, jos Electron ei kelpaakaan. Ei ollut tullut mieleenkään hankkia mitään muuta luottokorttifirman korttia. Hah, taas yksi opittu asia siihen melko pitkään listaan, mitä tekisimme toisin.

Odotus venyi melko pitkäksi, mutta onneksi ravintolaan saapui maamiehiämme. Ravintolan ainoa tyhjä, savuton pöytä oli varattu, joten luovutimme omamme heille. Juteltuamme heidän ja omasta matkastamme avauduin samalla ahdingostamme. Kysyin lopuksi heiltä, voisivatko he auttaa, jos muutkaan kortit ei syystä taikka toisesta toimisi. Ihania ja auttavaisia ihmisiä olivat, lupasivat silmääkään räpäyttämättä hoitaa homman. Onneksi muut kortit toimivat, joten voitiin maksaa lasku joko käteisenä tai minun kortillani. Päättelimme kaiken sählingin jälkeen, että Teron kortti oli mitätöitynyt tavalla taikka toisella matkan varrella. Uuden kortin tilaamme jonnekin päin EU-aluetta, kun pääsemme jälleen sinne. EU-ulkopuolisella alueella puhelimen käyttö on melko arvokasta ja odotan mielenkiinnolla, muutenkin miten homma hoituu. Pankin 24/7-palvelu täytynee tallentaa vakuutusyhtiön numeron viereen pikavalikkoon.

Olemme oppineet serbialaisista, että he ovat valtavan herttaisia, ystävällisiä ja auttavaisia. Avajaisiin valmistautuva ravintoloitsija pyyteli anteeksi, ettei voinut tarjota meille ateriaa, koska hänelle ei ollut tullut vielä aineksia. Ihan hyvä sinänsä, koska kalaravintolalle kymmenen päivää vanhat särjet saattaisivat olla mikrobiologinen ongelma. Murphyn iskiessä tarjoilija pyyteli anteeksi tilannetta joka välissä. Ihan kuin se olisi ollut hänen vikansa, etteivät tyhmät turistit kantaneet useampaa luottokorttia mukanaan tai olleet käyneet pankkiautomaatilla ennen ravintolaan tuloa. Kämppärin omistajakin pyyteli anteeksi vesisadetta. Hänenkö vika se mukamas oli? Tämän koko luokan ihmeidentekijä eli vihkiraamattumme mukaan reilut parituhatta vuotta sitten.

Kaupassa kysyin ohimeneviltä tytöiltä, mikä tiskin lapuista on mandariini löytääkseni oikean numeron vaa´asta. He eivät pelkästään näyttäneet, mikä lappu oli kyseessä, vaan veivät minut vaa´an luokse ja punnitsivat mandariinit. Neitokaiset eivät olleet hintaan tyytyväisiä, vaan tutkivat lappuja ja punnitsivat uudestaan. Uudessa lapussa luki: spanska mandarin. Sen minäkin jo ymmärsin, että kyseessä ovat espanjalaiset mandariinit. Missään tiskin reunassa ei sillä nimellä lappuja roikkunut. Hyvä, että olin apua pyytänyt.

Suunnistaessamme kohti Romaniaa tien varrella osui kohdalle Felix Romuliana Rooman vallanaikainen linnoitusraunio Gamzigradissa. Sateenkin sopivasti tauotessa päätimme käydä pohjustamassa Vertin Rooman vallan -historian opintoja. Useamman kerran joutui vääntämään pojille rautalangasta, että nyt ollaan 2200 vuotta vanhojen raunioiden äärellä. Juuri ennen kuin aloin tuntea pyhän vihan alkuoireita sisimmässäni jälkikasvuni teinimäistä suhtautumista linnoitusta kohtaan, pelasti nykyajan laitteet ja jättimäiset tablettinäytöt perheemme sovun. Jälleen sai todeta, miten he oppivat mieluummin ruudun ääressä kuin aitoja kiven kappaleita tuijottelemalla. Toisaalta aidon kiven kappaleen kohdalla ei ollut yhtä tiiviisti ja havainnollisesti tietoja kerrottu.

Nokan osoittaessa sateisella tiellä kohti etelää bongasi Vikke tällä kertaa Tuurin kyläkaupan kaltaisen ostoshelvetin keskellä peltoja. Olivat tainneet serbialaiset käydä haastattelemassa Vesaa Tuurissa. Ostoslistalla oli: Vertille verkkahousut pieneksi jääneiden tilalle ja Vikelle kengät. No, voisihan sitä käydä pikaisesti ostoksilla. Ostosparatiisin edessä oli valtaisa parkkipaikka, johon parkkeerasimme. Takaviistosta meitä lähestyi harmaapukuinen mieshenkilö puolihölkkää. Olimme pistäneet vanhan miehen juoksemaan, anteeksi! Kovasti hän viittoili meille. Tero ymmärsi, että yhdistelmä tulisi siirtää toiseen paikkaan, jossa tapaisimme samanlaisella univormulla varustetun kaverin. Willkommen huikattiin peräämme! Olimme siis tervetulleita. Uusi harmaapukuinen henkilö viittoili meidät bussiparkkiin parkkialueen peränurkkaan. Satojen auton parkkitila oli melkein tyhjillään, mutta meidät laitettiin bussiparkkiin. Yhdistelmämme ei edes mahtunut parkkiruutuun, mutta ei se mitään suomalaisina ymmärsimme järjestyksen tärkeyden.

Koska aamulla emme käyneet lenkillä, oli aika lenkkeillä niin parkkipaikalla kuin komeassa ostoslinnakkeessa. Saldona oli vyö Vertin valuviin housuihin. Verkkarit ja kengät löytyisivät sitten jostain muualta, ehkä aurinkoisesta Romaniasta…

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: