Lähtiessämme pakkasimme tavarat banaanilaatikoihin. Mukaan lähti pari laatikkoa vaatteita Vertille, kirjahyllystä tyhjensin laatikon verran lukemista mukaan ja muitakin tavaroita tulisi matkan varrelle kenties jäämään, joten eipä tarvitsisi laatikoita enää kotiin ajeluttaa. Teron puuhalaatikko on kuitenkin pysynyt melko täynnä. Suurin tarve matkan aikana on ollut pakkaus- ja ilmastointiteippi. Saapuessamme Sorrentoon oli aika kaivaa jeesusteippi esille ja aloittaa paikkauspuuhat. Markiisista saatiin tehtyä siisti paketti. Harmaa jeesusteippi sointui lähes täydellisesti riekaleina olevaan säilytyspussiin. Poissa silmistä, poissa mielestä!

Paketoinnin jälkeen oli aika tuulettaa ja lähteä tutustumaan Sorrentoon, pieneen kaupunkiin, jossa kaikki on lähellä. Vanhan kaupungin katuja tallatessa iski nälkä ja päädyimme pieneen ravintolaan, jossa ensimmäisenä kysyttiin, tulimmeko syömään vai juomaan. Naureskelimme, mistä he tiesivät meillä olleen vähän rankka päivä takana? Ruokalista oli suppea, mutta ruokien tullessa eteemme saatoimme todeta satsatun määrän sijasta laatuun. Poikien syömää mamman lasagnea muisteli Vertti hartaudella vielä seuraavinakin päivinä.

Olimme leiriytyneet Sorrentoon, koska Napoli ei napannut, mutta Vesuvius ja Pompei piti kuitenkin nähdä ja totta kai Napolikin. Olin edelliskerran ollut Napolissa pari vuotta aikaisemmin ja silloin siellä oli jätteiden keräämisen kanssa ongelmia. Sen mukaisesti siellä myös sillä kertaa haisi. Tällä kertaa roskat oli kerätty. Vietimme päivän kävellen ristiin ja rastiin vanhaa kaupunkia. Emme olleet ainoita vaan ahtaille kaduille olivat levittäytyneet reipas joukko napolilaisia. Oli hauska seurata, miten perheet olivat mitä ilmeisemmin saapuneet kaduille ja toreille tapaamaan tuttuja. Asiaa oli ja kuulumisia vaihdettiin kuuluvaan ääneen. Kädet viuhtoivat ilmaa ja lapset juoksentelivat muiden seassa iloisesti nauraen. Kämppärin emäntä oli varoitellut taskuvarkaista ja kerrankin meillä meni kaikki putkeen. Mitään ei viety.

Etnan yläosa jäi meiltä Sisiliassa valloittamatta. Vesuviukselle olisi nyt ehdottomasti kiivettävä kukkulan päälle asti. Mapsista napattu osoite vei meidät portille, joka oli kiinni. Rinne oli aivan mustana. Alkukesästä rinteillä oli roihunnut metsäpalot. Kulku oli vain toiselta puolelta. Olin lukenut jostain, että Napolin oma mafia piti hallussa Vesuviuksen parkkiruutuja, josta oli parin sadan metrin nousu kraatterille. Meidät pysäytettiin jo kaksi kilometriä aikaisemmin ja viittoiltiin parkkeeraamaan tien sivuun. Kannattavaa bisnestä. Älkää ihmetelty, jos jatkossa meidän pojat ovat keräämässä vitosia, kun meillä tai naapureissa juhlitaan ja autoja parkkeerataan tien varteen. Niin isommatkin pojat tekevät täällä. Maksoimme kiltisti ja totesimme, ettei tässä aamulenkillä ole turhaan juostu. Nyt oli aika kiivetä. Markkinamiehet tulivat tarjoamaan taksikyytiä, mutta periaatteen vuoksi en suostunut maksamaan, vaan laitoin perheen kävelemään.

Viidensadan metrin jälkeen Vertti ilmoitti jäävän tien laitaan istumaan. Ei kuulemma periaatteen vuoksi suostu kiipeämään enempää. Mistähän moisen äykkäpäisyyden on perinyt? No aikamme suostuteltua hän jatkoi matkaa ja kertoi kävelevänsä 2 km eikä yhtään eteenpäin. Pääsimme lipputiskille ja totesimme, että hintoihin oli painettu mafian likaisen työn lisää. Asfalttitie muuttui jyrkäksi ja pehmeäksi hiekkarinteeksi. Kahden kilometrin taipaleen jälkeen matkaa oli vain sata metriä jäljellä, jonka Vertti suostui armollisesti kiivetä. Kraatterin reunalle kun pääsimme, oli poika pettynyt, mitä eikö siellä olekaan sulaa laavaa. Oli kuulemma odottanut koko ajan kuumaa, punaista laavaa. Kraatterin halkeamista purkautuvat vesihöyryt saivat Vertin kuitenkin uskomaan, että kyllä siellä maan uumenissa kuuma on. Menomatkalla pojat olivat ahkerasti kaivaneet tietoa maapallon rakenteesta ja lämpöasteita lueteltiin reunalla uudelleen. Niistä saattoi päätellä, ettei ollut ihmekään, jos vähän Vesuvius höyryä päästeli.

Teron ärtynyt kantapää otti herneet nenään toden teolla kiipeämisestä, joten hän ja Vikke palasivat autokyydillä alas. Me Vertin kanssa juostiin. Jaloissa tuntui kovin kevyeltä, vaikka päivä oli ollut pitkä. Taisi useamman asteen meille suopea kulma auttaa. Rinteeltä alas ajaessa poikkesimme pitsalle. Tiellä oli ahkera sisäänheittäjä, mutta ravintolasali oli typötyhjä. Syy hyvään tarjoukseen selvisi meille ruoan aikana. Ravintolaan asteli tuleva omistaja. Entisen ja uuden omistajan välillä käytiin tiukkaa vääntöä ja olisihan se saattanut näyttää paremmalta, jos ravintolasalit olisivat olleet täynnä. No me teimme kaikkemme täyttääksemme sali omalla olemuksellamme ja äänellämme.

Laskun maksun tullessa ei kortti käynyt. Olimme jopa asian tarkistaneet sisään mennessä, sillä vuoren yllätysmaksut olivat syöneet käteiset kuiviin. Lähdön hetkellä laitteet eivät vain suostuneet toimimaan. Syy oli kuulemma metsäpalojen. Niiden myötä oli Vesuviuksen infra myös vahingoittunut ja oli päiviä, jolloin päätteet eivät toimineet ja päiviä, jolloin ne toimivat loistavasti. Eipä siinä mitään omistajan poika lähti saattamaan meidät pankkiautomaatille. Halpa tarjous suli runsaisiin juomarahoihin, mutta oli kaveri tehnyt töitäkin rahan eteen ensin sisäänheittäjänä, sitten kokkina ja lopuksi rahojen kiskurina. Monipuoliselle kaverille maksoi mielellään.

Illalla kotiin palatessa Tero kaivoi netistä Palaja Sorrentoon -kappaleen, josta useampi ihminen oli jo puhunut, kun oli kuullut meidän olevan Sorrentossa. Yllätys oli melkoinen, kun totesimme kappaleen olevan Elviksen alkuperää ja Teron lempikappale. Käännös kappaletta ei voinut loppuun asti kuunnella sen verran kamalalta se meidän mielestä kuulosti, mutta Elvistä pystyimme sitten nautiskelemaan pitkään ja hartaasti. Pojat saivat hyvän syyn nimitellä meitä jälleen dinosauruksiksi.

Sorrenton ja Napolin välimatka on 50 kilometriä. Suomalaisittaan helppoa ja nopeaa melkein mihin aikaan vuorokaudesta, ellei nyt ihan pahimpaan ruuhka-aikaan suuntaa Suur-Helsingin alueelle. Vesuviuksen nurkilla asustelee kolme miljoonaa asukasta, joten ruuhkat olivat rasittavia. Molempina päivinä matkan taittamiseen oli mennyt tuhottomasti aikaa. Päätimme kolmantena päivänä lähteä jo valumaan Rooman suuntaan ja matkalla poiketa Pompeijissa. Periaatteessa hyvä idea ja käytännössäkin sen toteutimme, mutta ehkä kuitenkin kolmetoista metriä Napolin aamuruuhkassa oli liikaa ainakin napolilaisten mielestä.

Liikesääntöjen piittaamattomuus on ollut maantapa Napolin kulmilla. Niin varoituskolmion kuin stop-merkin takaa tullaan pääväylälle vetoketjuperiaatteella. Tero oli jopa kehunut näppärää käytäntöä. Muuten sivuteiltä olisi ollut sula mahdottomuus päästä liikenteen sekaan. Aamulla ei enää kehuja irronnut, sillä sama käytös jatkui. Illan ruuhkiin poikkeuksena oli huomattavasti kovemmat ajonopeudet päätiellä, koska tilaa siellä sillä hetkellä vielä oli. Sivuteiden sankarit ajoivat edelleen autonsa puolittain ajokaistalle. Yhdistelmällä mentiin nätisti ohi, kun koukattiin vähän vastakkaisen ajoradan puolelta. Muutaman kerran vastakkainen ajorata täyttyi bussista tai rekasta. Tero venyi jälleen käsittämättömiin suorituksiin. Ajoneuvojen ja vaunun väleihin ei olisi enää saanut mahtumaan paksua joulukorttia. Joulutunnelma oli hetkittäin kateissa, kun Suomen vahvimman sanan voimalla Tero kehui kanssa-autoilijoita urpoiksi.

Aamuruuhkaiset liikenneympyrät olivat myös mielenkiintoinen kokemus. Sisiliassa ne olivat olleet reilun kokoisia, mutta nyt oli kyse pikkuympyröistä. Soljuimme ympyrään sujuvasti muun liikenteen mukana. Sittenpä pitkä yhdistelmämme katkaisi muiden pääsyn takana olevaan liittymään sekä röyhkeimpien skoottereiden etuilut. Ruuhka pääsi purkautumaan kyllä, mutta napolilaisten mielestä aivan liian hitaasti, joten torvet alkoivat soida välittömästi. Lisäksi näimme hyvin ilmeikkäitä mielenilmauselehdintöjä läsnäolostamme. Kielimuurin vuoksi en voinut veivata ikkunaa auki ja tiedustella, että lentäenkö ajattelitte meidän pääsevän perille. Toisaalta olin kiitollinen kielimuurista. Meitä ei olisi kehuttu todennäköiseti pelkiksi urpoiksi.

Totesimme nauttivamme vuorotteluvapaan jälkeen erityisesti tulevista työmatkoista. Matkat voi taittaa pyörillä ja jos sattuu nukkumaan pommiin, niin silloinkin harvemmin myöhästyy pahasti, kun autolla matkaan menee kymmenen minuuttia. Tilaa riittää teillä kotipuolessa ihan eri tavalla kuin täällä.

Matka Pompeijiin oli rasittava, kohde palkitsi. Tuhkan alta kaivetut rauniot saivat Vertin historian kirjan sivut elämään. Antiikin Rooman kadut, kylpylä, pesula ja asunnot vetivät välillä hiljaisiksi kunnioituksesta. Välillä kysymyksiä pulpahteli pintaan tuhottomasti. Google oli aivan loistava aarreaitta. Voi kun aina voisi opiskella tapahtumien ytimessä. Ei tarvitsisi motivointia juurikaan miettiä. Erityisesti tämän syksyn aikana on todettu useaan otteeseen, kuinka haastavaa on lyhytpinnaisen äidin ja esipuberteetti-ikäisen pojan yhteistyö. Ammatillisuus siinä on aikaa sitten jo unohtunut, josko sitä koskaan on edes ollut…

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: