Sataa, sataa ropisee! Yhdistelmämme on niellyt satoja kilometrejä ja sade piiskannut ikkunoita. Komeat maisemat ovat muuttuneet miniversioiksi matkaoppaiden kuvista. Pilvet roikkuvat niin alhaalla, että maisemien komeutta saa vain arvailla. Tien reunalta on sentään näkynyt alaspäin ja rinteen jyrkkyys aiheuttanut edelleen sykkeen kohoamista.

Lämpötila painui samoihin lukemiin kuin Jäämeren lämpötila. Taisipa olla asteet vieläkin alhaisemmat, kun pysähdyimme eräälle levennykselle ja päätimme hieman reippailla. Perheen toive lomalle on päästä lämpimään. Vertti tästä valtavirrasta useasti poikkeaa ja kritisoi, miksi pitää olla aina lämmintä. Hänen mieltään lämmittääksemme pysähdyimmekin lumisten kukkuloiden luona ja lähdimme ulos reippailemaan. Kerrospukeutuminen oli pop. Kaivelimme kaikki kaapit läpi ja kaiken, minkä löysi, puki päälle, sai riittävästi kerroksia kohdata tuuli ja kosteus. Lumien sulamisvedet juoksivat kirkkaina rinnettä pitkin, kun sitkeästi viuhdoimme eteenpäin.

Reippailu piristi kummasti. Vertti saattoi päästää sisäisen pingviininsä valloilleen ja lasketteli lumiosuuksia vatsallaan. Villapaita tosin ikävästi pisti hanttiin. Harmistuneeseen valitukseen muistutin häntä takista, jonka hän päätti jättää vuodeksi kotiin. Ei kuulemma olisi tarvetta. Nyt olisi ollut, ei sen vuoksi, että hänellä olisi ollut kylmä vain liukuriksi vatsan alle.

Kastuneet vaatteet ja heikko kuivatusteho vaunussa kypsyttivät meidät tutustumaan norjalaiseen camping-elämään. Jossain Norjan rannikolla stoppasimme ja parkkeerasimme itsemme ja yhdistelmän. Ei tarvinnut levitellä katosta ja aurinkotuoleja. Ihan vaunussa vietimme aikaa. Pyykinpesukone ja kuivausrumpu olivat ylellisyystuotteiden top ykkönen, joita pyöritinkin onnistuneesti koko yön. Tyhjät kaapit täyttyivät jälleen raikkaalle tuoksuvista pyykeistä.

Campingalueen suihku oli myös ehdoton luksustuote. Lähdimme kaikki yhdessä pesulle nauttimaan KUUMASTA vedestä. Leirintäalueella oli vain kaksi suihkua sekä miehille, että naisille. Oma reissuni oli siis huomattavasti nopeampi kuin miesväellä. Suihkussa tajusin, miksi minulla oli ollut mukana niin vähän tavaraa tullessani. Olin jättänyt pyyhkeen vaunulle. Onneksi alastomuus ei ole suomalaiselle ongelma. Selkä suorana, rinta rottingilla, mutta vettä valuvana tulin kopista ulos. Katselin vaateläjääni. Päivävaatteet olivat niin likaiset, ettei niihin voinut kuivata eikä niitä haluttanut pukea päälle. Tukkani imee ihan jäätävän määrän vettä sisuksiinsa kastuessaan, joten en halunnut kastella sillä hetkellä ainoita kuivia ja puhtaita vaatteita pukemalla ne päälleni. Ei muuta kuin ihanan ohut kylpytakki päälle. Keveys, jonka olin ajatellut olevan valttia etelän lämmössä. Matka vaunulle oli tällä kertaa kaksinkertainen, kun mietin, näkyyköhän kylpytakista miten hyvin läpi, kun märkä iho oli kastellut sen.

Vanha viisaus ei kahta ilman kolmatta päti jälleen. Vaunulle palatessani tajusin avaimien olevan Teron taskussa. Yritin ajatella positiivisesti. Yksi: onneksi vaunupaikkamme oli meren rannalla. Kaksi: saatoin tuijottaa erittäin kiinnostuneena rannalla lentelevää ainokaista lokkia. Jos olisimme olleet puskan puolella, olisin saattanut päästä kylähullun maineeseen niille harvoille ohikulkijoille tuijottaessani pensaita sen parisen kymmentä minuuttia, kun muita odottelin. Vaunussa maistui loppu illan tee!

Seuraavana aamuna emme heränneetkään veden ropinaan. Vain pilvet roikkuivat synkkinä alhaalla. Ei muuta kuin matkan tekoon ja kohti Altan kalliomaalauksia. Reissuilla olen pyrkinyt sivistämään välillä melko vastahankaistakin perhettä aina milloin minkälaisilla museo- ja kohdekäynneillä. Nyt oli vuorossa kalliomaalaukset. Museo oli hieno ja taidokkaasti rakennettu. Lisäksi pääsimme kiertämään muutaman kilometrin pituisen luontopolun, jonka varrella maalaukset olivat. Saimme mukaamme reittiä varten opaskirjaset, jotka olivat monien kielien lisäksi yllättäen myös suomeksi. Vaikutti jo liian helpolta. No reittiä oli uudistettu ja numerot oli vaihdettu kirjaimiin. Saimme logiikkaan opastuksen lähtiessä, mutta emme saaneet mitenkään tekstejä ja kuvia kuitenkaan kohtaamaan toisiinsa reitin varrella. Aikamme yritettyään väsähdin jo itsekin ja puuskahdin, että kävellään nyt vaan tää läpi ja ihastellaan näitä päiväkotilasten piirtämiä kuvia. Siitäkös riemu repesi pojilla. ”Kerrankin sä äiti tunnustat, et nää museot on tylsiä.” Mietin epätoivoisesti, miten paikata tilannetta. Päätin kerrankin toimia viisaasti ja vaieta.

Vertillä on ollut jonkun aikaa vaivana kesän pikkupaholaisen puraisu, joka on alkanut punastua matkan aikana. Hain apteekista voidetta joka rauhoittaisi punakkuutta. Varmuuden vuoksi laitoin ystävälle konsultointipyynnön Suomeen, mitä pitäisi ostaa. Antibioottivoiteeseen sain ohjeet ja niillä tiedoilla apteekkiin. Keskusteltuamme apteekin henkilökunnan kanssa sain vakuuttavaa tietoa ja voidepötkylän mukaan. Ei kun vaunuun ja lapselle voidetta kinttuun. Lapsi oli tyytyväinen, joten me vanhemmat myös. Tästä alkaa se parantua. Matkan varrelta laitoin kiitokset ystävälle ja kuvan mukaan, jotta hänkin näkee, minkä nimistä on norjalainen antibioottivoide. Vastaus tuli heti. Voide on puuduttavaa mallia, jota käytetään esimerkiksi katetroinnissa. Ilmankos Vertti oli tyytyväinen. Ei ollut kutinaa, ei kirvelyä, ei minkäänlaisia tuntemuksia!

Seuraavassa kaupungissa museo muuttui kokemusperäiseksi oppimiseksi. Etsimme lääkärin. Osallistuin yhdessä taudin määritykseen, kun katselimme Googlesta kuvia punkin puremista. Oireet eivät minun eikä lääkärin mielestä kohdanneet, mutta varmuuden vuoksi saimme norsulle sopivan antibioottikuurin, joka tappaa kaikki pöpöt mukaan lukien borrelioosin. Viimeinen lause lääkäriltä: ”Älkää maksako mitään luukulla, se menee jo liian vaikeaksi” sai poskeni punehtumaan hiipiessämme maksuluukun ohitse.

Lääkkeiden lisäksi päätimme, että Vertin hoitoon kuuluisi Andenesissa campingalue ja puhdas suihku meressä uinnin sijasta. Reilu kaksi viikkoa ilman uunia saattoi vaikuttaa siihen, että Andenesin kaltaisessa upeassa luontokohteessa muiden kanssamatkailijoiden vastapainoksi otimme yhteiskeittiön uunista kaiken ilon irti. Vikke sai vapaapäivän ruokahuoltovastaavan tehtävistä. Ei olisi ollut reilua, että hän olisi joutunut viettämään leijonan osan päivästä vaunun pienehkössä keittiössä ja lieden lämmössä. Perheen toiveena olivat lasagne, pulla, pitsa ja mutakakku. Kotona helppoja, mutta hivenen aikaa vieviä herkkuja näissä olosuhteissa. Toivottavasti kukaan muu ei halunnut uunia käyttää, omimme sen itsellemme. Anteeksi!

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: