Tule Kuldigaan, näe vesiputoukset. Me mentiin, nähtiin ja koettiin.

Liettuan pisimmät vesiputoukset odottivat meitä Kuldigassa. Alunperin kuvittelin, että niitä katsellaan kauempaa. Otetaan muutama kuva ja jatketaan matkaa. Putoukset eivät ole kovin korkeita, korkeintaan kaksi metriä, mutta leveyttä niillä on 240 m. Niagaran putouksia en ole vielä koskaan päässyt näkemään. Nämä saivat olla nyt hetkellinen korvike. Tähän aikaan vuodesta vettä ei ihan mahdottomasti virtaa, joten kiven muhkuroita on tullut näkyviin, joilla ihmiset pääsevät kävelemään.


Ennen kuin minä ja Tero olimme ehtineet sanoa koski, olivat pojat riisuneet sukkansa ja hyppelivät levän liukastamille kiville. Tämä ei tietystikään riittänyt Vertille. Alkoi vuosisadan ruinausoperaatio. Saanhan äiti minäkin hypätä koskesta alas, saanhan, pliiiis? Kuohujen keskellä oli leveä kohta, jossa muutama pikkupoika hyppi suoraan alapuolen suvantoon. Mietin epätoivoisesti, mitä vastaisin. Arvasin, että olisin vuoden äiti Vertin silmissä ainakin iltaan asti, jos lupa irtoaisi, mutta Suomen uimaliiton opit, älä hyppää tuntemattomaan veteen, oli iskostunut syvälle. Aikani aprikoituani päätin luottaa muiden poikien tietoon. Niin vallattomasti he hyppivät, että uskoin heidän tietävän turvalliset paikat. Luvan myötä kosken pauhussa vierähti tovi Vertin esitellessä taitojaan Latvian pojille. Kiitin mielessäni vakuutusneuvojaamme, jonka kanssa olimme päättäneet laittaa laajennetun matkavakuutuksen voimaan erityisesti Vertille.

Vesisateet ovat jättäneet meidät melko hyvin rauhaan. Saimme nauttia niistä Norjassa ihan riittävästi, joten emme ole uskoneet ihan kohtaloonkaan tässä, vaan tarkistaneet useasti tilannetta netin ihmeellisestä maailmasta. Kuldigassa sade yllätti, mutta meidän suurimman osan perheen mielestä se oli pelkästään positiivista. Muuten saatettaisiin seistä kuohujen partaalla vieläkin. Saimme niskaamme oikein kunnon ukkoskuuron, jonka seurauksena ainoa märkä ei ollut enää Vertti. Hytisevinä, kuraisina ja nälän kouriessa vatsaa ei ruoanlaitolle ollut enää kenenkään mielestä aikaa, vaan nautimme herkullisen lounaan paikallisessa ravintolassa. Se kanttarellikeitto maistuu suussa vieläkin!

Latviaa jättäessämme taakse oli takapenkin uusi, kiehtova puheenaihe: cliffjumping ja mistä löytyisi paikkoja sitä harrastaa. Vertin mielestä uimalan 10 metrin hyppytorni ei ole enää mitään, vaan tällaiset ”oikeat” hyppypaikat ovat niiiin siistejä. Voi huokaus! Omasta mielestäni Hyvinkään uimalan hyppytorni on täysin todellinen ja oikea, mutta en väittänyt vastaan. Onneksi niitä oikeita paikkoja löytyy Googlen mukaan vasta Kreikasta ja Italiasta, joten saan vielä hetken aikaa huokaista ja popsia sydänlihasta vahvistavia pillereitä. Ja vaikka lähempänäkin olisi, niin toivottavasti kukaan ei kerro.

Takapenkin riemu ja jatkuva puheenpulputus, hyvä musiikki sekä ah, niin ihanan tasainen tie antoivat itselleni pakahduttavan vapauden tunteen istuessani ratin takana ja suunnatessa kohti Liettuan Klaipedaa. Jotain unohdettua lapsuuden riemua oli tarttunut mukaani kosken partaalta. Melko kevyesti suunniteltu matkaohjelma tarjosi yllätyksiä useasti ja aina silloin, kun niitä vähiten odottaa.

Klaipedan kämppäri sijaitsee Natura-alueen laitamilla. Tätä emme olleet yllätys, yllätys tälläkään kerralla suunnitelleet. Aamulenkki, jolle olen perheen reissun aikana pakottanut, venyi ekana aamuna 4,5 tunnin mittaiseksi alueeseen tutustuessa. Jos pojat olisivat tämän tienneet ennen pyörän selkään hypätessä, olisi lenkki jäänyt todennäköisesti tekemättä. Sen verran tahmeasti matka alkoi. Edessä oli ylämäkeä ja alamäkeä, rannan pehmeää hiekkaa, portaista laskemista. Taitoimme pyörillä kaiken kaikkiaan 20 km matkan. Puolessa välissä matkaa pysähdyimme kauppaan ostoksille, kun energiat ja tunnelmat meinasivat olla hieman alaviereiset itse kullakin. Minulle tehtiin ennen ruokapaussia erittäin selväksi, mitä mieltä näistä aamuherätyksistä oltiin. Hyvä ruoka, parempi mieli pelasti pahemmalta ydinsodalta.

Eväitä hakiessa tapasimme kaupan edessä pyörätuolissa istuvan miehen. Hän oli menettänyt 4,5 vuotta sitten jalkansa auto-onnettomuudessa. Elämä ei ollut tämän jälkeen hyvin kohdellut ja mukaan oli tullut alkoholi. Nyt hän kysyi meiltä muutamaa senttiä. Mukana meillä oli vain kortti, mutta kysyimme häneltä, haluaisiko hän kaupasta jotain aamupalaksi. Toiveena olisi saada jotain kuumaa syötävää. Toimme hänelle eväät ja meidän kaikkien mieli herkistyi, kun miehen silmiin nousi kyyneleet antaessamme ostokset hänelle. Jatkaessamme matkaa kuulimme vielä takanamme riemun kiljahdukset, kun grillipussin sisältö taisi olla odotettua suurempi. Kohtaaminen oli erityisesti Vertille sydäntä riipaiseva. Eväitä syödessä kävimme keskustelua, miten monella on asiat heikommin kuin meillä. Vuosi ilman kavereita ei enää vaikuttanutkaan niin pahalta kuin aikaisemmin ja erityisesti alkumatkasta oli tuntunut.

Pienen mieli on kovin rajallinen ja murheet unohtuivat pian rannalla. Vikke päätti kuvata videonpätkän rantamainingeista. Jännitimme, kuinka tarkkaan aseteltu känny selviäisi aalloista. Lisäksi itse jännitin, miten Vikke selviytyisi, jos vahinko sattuisi ja suuri ja mahtava Itämeri syleilisi rakasta kännyä. Suurin osa rannan muista kulkijoista ohitti kännyn huomaamatta mitään erikoista. Eräs herrasmies näki kännyn, pysähtyi, tuijotti hetken ja teki nopean u-käännöksen. Vilkaisi vielä olkansa taakse ja poistui kiireen vilkkaa toiseen suuntaan. Tirskuimme penkillämme ja ihmettelimme, miten pikku känny voi olla hänen mielestään uhkaava.

Emme ehtineet asiaa sen enempää miettiä, kun seuraavaksi paikalle kiirehti jo liettualaismummo, joka näki kännykän, pysähtyi ja potkaisi sitä. Kapula parka kupsahti nurin. Mummoraasu säikähti, kun Tero ja Vikke pomppasi saamaan aikaan ylös pelastamaan turpiinsa saanutta kännykkää aalloista. Yhteinen kieli olisi ollut vallan mainio tapa hoitaa asian selvittely, mutta elekielillä mentiin. Harmi, että känny ja sen mukana kuvauslaite olivat keskellä syntynyttä torikokousta. Tallenne jäi saamatta. Kokouksen lopputulos oli, että mummo jatkoi tarmokkaasti matkaansa eikä edes taakseen vilkaissut.

Rannan aallokko herätti Vertin sisäisen surffarin. Isoissa aalloissa luki selvästi pojan mielestä tule ja valloita.  Jopa Viken mielestä tämä oli niin hauskaa, että teinimonsterin naamio mureni ja hän lähti leikkiin mukaan. Isojen aaltoja päin kävi veljekset aina uudelleen ja uudelleen. Paluumatkalla naureskelin sisäisesti: tullessa valitettiin raskaasta ja pitkästä matkasta, mutta palatessa pojat halusivat samoja polkuja pitkin takaisin. Kun päätös oli oma ja mieluisa, ei nuorisoa haitannut hieman väärät reittivalinnat: päättyvä polku keskellä niittyä tai u-käännös nudistirannan porteilla. Ei meistä eräjormia vielä tule tämän perusteella, mutta seuraavana aamuna lenkille lähtö olisi astetta helpompaa.

Liettualla ja Kalindgradilla on yhteinen kapea niemimaa, Kuurin kynnäs. Pituutta sillä on 98 km, mutta leveyttä vaivaiset 0,4 - 3 km. Koko matkan tien molemmin puolin kohoaa metsän siimeksessä dyynejä. Illalla ajelimme sinne tutustumaan. Tutustuminen jäi tosin melko pintapuoliseksi. Aamun lenkki taisi aiheuttaa meissä kaikille sen, ettei kukaan halunnut jalkautua paikan päälle, vaan Meisselin antama mukava istuin ja isot ikkunat riittivät tutustumisaukoiksi ympäristöön. Erityisesti mieleen jäi pari kalastajakylää, joiden suloiset talot olivat todella herttaisia ilta-auringossa. Kuinka yllättävää patterit olivat jälleen loppu kamerasta, joten näyt jäivät meidän muistikuviksi jälleen kerran.

Illan viimeinen säätilanteen tutkiminen kertoi karua kieltä. Klaipedassa sataisi vettä seuraavana päivänä, joten oli aika suunnata Vilnaan. Foreca lupasi puolipilvistä. Puolipilvistä oli myös matkavarrelle melkein osuneella ristikukkulalla. Mielenkiintoinen nähtävyys, joka sai meiltä kaikilta syvän ihmetyksen huokauksen. Yli satatuhatta ristiä soi kuin suuri tuulikello kovassa tuulessa. Oli pieniä ja isoja ristejä sekä erilaisia aiheeseen liittyviä patsaita. Jälleen uusi aihe et:tunneille mukaan napattu. Saavuimme illalla Vilnaan. +11 asteen lämpö ja leirintäalueen vesilätäköiden täplittämä nurmikko ei tehnyt vaikutusta. Tuomio oli selvä: yksi päivä Vilnassa riittäköön…

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: